*Kaupallinen yhteistyö www.hattu.fi
Pitkään blogiani lukeneet tietävät, että olen aina ollut vanha sielu. Olen aina kaivannut toiseen aikaan. Mummoni oli ihana vanhanajan lady. Sunnuntaisin hän laittoi käsiinsä valkoiset sormikkaat ja asetti kiharoilleen hatun, jossa oli kauniita kangaskukkasia. Musta käsilaukku käsivarsillaan hän asteli kirkkoon. Muisto on piirtynyt mieleni tauluun tarkasti. Kenties rakkauteni asusteisiin alkoi jo silloin. Ymmärsin jo pienenä, kuinka erityisiä tilanteita varten oli olemassa ihan erityisiä asusteita.
Oma matkani hattujen parissa alkoi kaksi kesää sitten. Löysin itselleni aivan täydellisen mustan lierihatun ulkomaanreissuun ja lierihatusta tuli lopulta ehdoton suosikkini. Lierihattu toi uutta särmää vanhoihin asuihini ja hatun kanssa oli kiva yhdistellä erilaisia korvakoruja ja aurinkolaseja. Koko pitkän talven odotin, että kesä taas saapuisi ja saisin lierihatun käyttööni. Hatun suhteen minulla oli onnea. Tiesin vaistomaisesti millainen malli sopisi minulle aivan täydellisesti.
Mayser Dominika huopahattu saapui yhteistyön kautta ilahduttamaan minua näin keskellä talvea. Enää en pode ikävää kesähattua kohtaan. Nyt minulla on käytössä näyttävä lierinen huopahattu kylmille kuukausille. Hatuissa on taikaa. Hattu tuo mukanaan ryhtiä ja mietityn näköisen ilmeen. Hattu on loistava tapa valottaa omaa persoonallisuutta. Hatut nostattavat meissä erilaisia mielikuvia. Tavallinen kotiäitikin voi vaikuttaa hivenen salaperäiselle henkilölle.
Olen todella iloinen, että hatut ovat taas kovassa nosteessa. Monet hatut valmistetaan yhä perinteisin menetelmin. Oikein pidettynä ne kestävät käytössä, jopa toiselle sukupolvelle. Minusta olisi ihanaa olla töissä hattupuodissa ja auttaa ihmisiä valitsemaan hattuja erilaisiin tilaisuuksiin. Erilaisten hattujen kokeilu on kuin vaihtaisi tunnelmasta, roolista ja ajasta toiseen. Mayser Dominika huopahattu vie minut Hollywoodin kulta-aikoihin. Suoraan jännittävän vakoilutrillerin kulisseihin. Saatan olla se kohtalokas nainen, joka muuttaa odotuksenmukaisen juonenkulun.