sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Leikkihuone turvalliseksi taaperolle


Talossamme vilistää kolme lasta ja jokaisella on omat leikkitavaransa. Esikoisen ja kuopuksen välillä on kuusi vuotta ja voitte varmasti arvata, miten hankalaa on välillä saada pidettyä tavarat erillään. Pikkuisia figuureja ja Barbin asusteita on iso kasa. Viimeisen puolenvuoden aikana olen järjestänyt tavaroita uudestaan ja uudestaan. Ajatuksena on ollut taata taaperon turvallisuus. Tavaroita on säilytetty sängynaluslaatikossa (taapero sai jutun selville ennätysajassa) ja sekalaisissa purkeissa ja purnukoissa. Perheen isompien lasten leikit ovat sen verran rajuja, että meillä on myös rikottu lukuisia säilytyslaatikoita. Kaikkihan sen tietää miten kivaa on tyhjentää lattialle tavarat isosta säilytyslaatikosta ja mennä sitten istumaan tyhjän laatikon sisään. Kantta on kätevä käyttää kilpenä ja sitä rataa. Leikkihuoneen (ja äidin hermojen) pelastus on löytynyt: Orthex Group:n SmartStore-compact säilytyslaatikot.


Uudet laatikot kestävät taatusti vähän kovempaakin käsittelyä. Laatikoissa on tukevat kädensijat, joten pikkuisten on helppo kannatella laatikoita itse. Laatikoita löytyy montaa eri kokoa, joten erilaiset leikkitavarat on helppo lajitella niihin. Itse pidän kovasti säilytyslaatikoiden ulkonäöstä. Laatikoiden ilme on pelkistetty, raikas ja konstailematon. Isompien säilytyslaatikoiden päälle voi myös helposti koota leikkejä. Pelkän maton päällä pikkuiset figuurit ja minimaailmat kaatuilevat ja niillä on hankala leikkiä. Esikoinen tykkää myös kovasti tehdä helmiä ja säilytyslaatikon kansi auttaa kätevästi helmien lajittelussa. Laitojen ansiosta helmet eivät putoile lattialle ja päädy taaperon suuhun. Tehostetun säilytyksen vuoksi pieniä leluja myös häviää aikaisempaa vähemmän ja tämä myös tarkoittaa sitä, että ns. parittomia tavaroita ei päädy enää roskikseen.


Koti voi olla melkoisen vaarallinen paikka uteliaalle taaperolle. Äidit saavat todellakin uupumukseen asti kerätä lattialta leluja ja pientä tavaraa. Itse tiedän kokemuksesta, että haavereita sattuu, vaikka kuinka yrittäisi tehdä aivan kaikkensa. Olen huomannut, että taapero on äärimmäisen tarkkasilmäinen. Itselläni on nyt sellainen olo, että homma on paremmin hallinnassa uusien säilytyslaatikoiden myötä. Laatikot löytyvät leikkihuoneen hyllystä ja tavarat saa helposti leikkiin mukaan ja vastaavasti myös isompien lasten on helpompi korjata lelut itse pois. Leikkitavarat mahtuvat nyt myös huomattavasti pienempään tilaan. Leluja onkin vuosien saatossa ehtinyt kerääntyä melkoinen määrä.  Olenkin viime aikoina kiitellyt mielessäni, että leikkihuone siirrettiin talon alakertaan. Tämä on ollut ehdottomasti oikea ratkaisu. Huone on nyt taapero ystävällinen ja Pikku Tähti saa siellä puuhata ja tutkiskella ihan rauhassa. Uusien säilytyslaatikoiden myötä on yksi arkinen pulma ratkaisu oikein hienosti!


Yhteistyössä Always somewhere else ja Orthex Group

#slowmorning - 2010-luvun hitit


Viikonloppuisin aamun ensihetket ovat lempeitä. Usein saa hipsiä hiljaa talon alakertaan muun väen vielä nukkuessa. Pienen hetken talo on hiljainen. Keittiö kylpee aamun hempeässä valossa. Pian kahvin tuoksu leijailee ilmassa. Ensimmäinen kuuma kupillinen tuntuu palalle taivasta. Silmäilen lasten edellisenä iltana rakentamia leikkejä. Mietin hetken päivän kulkua. Katselen ikkunasta omenapuita. Aamubiisi alkaa soida mielessä.

torstai 24. toukokuuta 2018

Mahdoton tilanne


Viime yönä yritin järjestellä ajatuksiani. Turhaan. En päässyt mihinkään. Ajatus katkesi heti alkuunsa. Suotta sitä peitellä, että viimeiseen puoleen vuoteen on mahtunut monta negatiivista juttua. Asioita, jotka ovat vieneet voimiani. Aina ei elämä näytä sitä aurinkoista puoltaan. En tiedä onko loppujen lopuksi kovinkaan hyvä asia, että pystyn kohtalaisen pitkään elämään, jopa täysin mahdottomassa tilanteessa. Oma sisäinen maailmani on rakennettu siten, että olen melkoisen sisukas. Kestän epämukavuutta suhteellisen hyvin. Synkkinä hetkinä pystyn aina näkemään valoon. Pystyn näkemään kuinka asiat korjataan ja tehdään jälleen hyviksi. Olen valmis nielemään aika pitkälle omia tunteitani ja ahdistus läikkyy yli todella harvoin. Kestän, jaksan ja kannattelen. Väsymys ja negatiiviset fiilikset kuitenkin löytävät tiensä meistä jokaisen luo, vaikka käyttäisimme niiden torjumiseen kaiken energian, joka meillä on. Silloin usein väsymys on vähintäänkin murskaava. Ja rehellisesti sanottuna minusta tuntuu juuri nyt siltä kuin elämä pettäisi minut. Eikö se näe kuinka paljon yritän?

Pelkään, että unettomuus yrittää palata osaksi elämääni. Tiedän sen johtuvan siitä, että olen äärimmäisen stressaantunut. Yritän kaikkeni, että en ruokkisi ongelmaa, vaan keskityn pitämään rytmini mahdollisimman muuttumattomina. Jollakin tapaa käyn hivenen ylikierroksilla. Etsin hyvää fiilistä pienistä jutuista ja projekteista. Hukutan itseni erilaisiin töihin, jotta elämä pysyisi toisaalta mielekkäänä ja minulla olisi  kuva, että pystyn järjestämään ja hallitsemaan elämän oikkuja. Toisen ihmisen tunteita en kuitenkaan pysty hallitsemaan. Ja vaikka kuinka vahvasti tahtoisin en saa asioita järjestymään haluamallani tavalla, vaikka olisin kuinka oikeassa ajatuksissani. Elämä ei vain toimi niin.

Pieniä mörköjä on siis nurkissa. Asioita, jotka ajattelin jo selvittäneeni ja voittaneeni. Toivon näkeminen on äärimmäisen tärkeää. Ilman toivoa on vaikea hengittää. Ahdistus valtaa mielen ja paniikki nostaa päätänsä. On lähes pelottavaa, kuinka elämän peruspalikat voivat lähteä horjumaan. Kaikki tärkeät elementit, joiden ympärille olen rakentanut elämäni. Tämän hetkinen tilanne tuntuu kuin täsmäiskulle. Elämä on tähdännyt osuvasti panssarin väliin. Tiedän kuitenkin, että en kaadu. Ja se joka väittää, että minä en ole kiitollinen..ei tiedä mistään mitään. Minä näen kaiken..jokaisen kukan omenapuussa, raitilla jolkottelevan kissan, ohi pyyhkäisevän höyhenen ja auringon piirtämän prisman. Huomaan jokaisen ystävällisen eleen. Minä hymyilen naapuruston vanhalle papalle, joka nostaa minulle hattua ohikulkiessaan. Iloitsen sateesta, iloitsen auringosta ja hämmästelen rikkaruohojen kauneutta. Musiikkia kuunnellessani yritän erottaa jokaisen soittimen soinnut toisistaan. Minun elämäni koostuu tuhansista ja taas tuhansista pienistä ilon palasista. Ja siltikin olen välillä musertavan onneton. Kannan murheita. Omiani ja toisten. Minä en kuitenkaan kaadu. Välillä on vain päiviä, jolloin tämä matka tuntuu kovin pitkältä.

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Sun tyyli, mun tyyli...


Yhteistyössä: Instrumentarium

IBA2018 gaalassa pääsin tutustumaan tämän kesän kuumaan aurinkolasimuotiin. Sovittelinkin ihan huolella ja ennakkoluulottomasti monenlaisia tyylejä Instrumentariumin pisteellä. Valikoima oli todella laaja. Ihanaa, että nykyisin jokainen voi näyttää kaikessa suhteessa täysin omalle itselleen. Harvoin enää tarvitsee mukautua tiettyihin trendeihin ehdoitta. Poissa ovat ne ajat, jolloin kaupasta todellakin sai ostaa vain sitä, mikä kulloinkin oli in. Minua itseäni on aina kiehtonut vanha Hollywood tyyli. Mieleeni nousee heti mustavalkoiset valokuvat elokuvatähdistä. Vahva ehostus, pitkät kutrit, intensiivinen tunnelma, turkikset (joita en todellakaan kannata) ja tummat aurinkolasit, joiden taakse voi piiloutua. Olla läsnä ja samalla etäällä. Tummia aurinkolaseja ei voi olla miettimättä myöskään ilman, että mieleen nousee tyylillisesti nainen ylitse muiden eli Jacqueline Kennedy Onassis. Aurinkolaseissa on ihaltavasti säilynyt myös vanha henki, vaikka uutuuksiakin on aina saatavilla. Omat aurinkolasini muistuttavat vanhoista hyvistä ajoista. Mustat ja paksu kehyksiset Ray Banit ovat kulkeneet kanssani jo useamman kesän.


Kuva: Jere Viinikainen

Aurinkolaseilla on toki lupa myös leikitellä ja se onnistuu nyt paremmin kuin koskaan. Itsekin intouduin kokeilemaan hieman kissamaisia aurinkolaseja. Ennen oltiin ehkä tarkempia siinä, että lasit olivat juuri oikean tyyliset ja kokoiset, sekä sopivat kantajansa kasvoille. Nyt on todellakin lupa hullutella ja tehdä valintoja myös toisenlaiselta pohjalta. Usein omistamme myös monet parit aurinko/silmälaseja niiden entisten yksien sijaan ja tyyliä vaihdetaan lennosta. Se on jollakin tavalla aivan parasta. Millainen päivä tänään on? Mikä on fiilis? Terassit kutsuvat ja voi leikkiä puolivallatonta ja katsoa mihin tie vie. Tai kenties tukea aurinkolaseilla hivenen salamyhkäistä ilmettä. Minun tapauksessani aurinkolaseilla saa kätevästi piilotettua kotiäidin silmäpussit. Tummat lasit ja punainen huulipuna on mahtava yhdistelmä.


Aurinkolasit eivät tietysti ole vain osa, jolla rakennetaan onnistunut ja särmikäs tyyli. Ei unohdeta UV-säteilyä. Muistetaan pitää hyvää huolta itsestämme ja varsinkin perheen pienimmistä. Kesäsin monen tie vie mökille veden ääreen tai peräti veneilemään. On hyvä muistaa, että varsinkin veden äärellä säteily on voimakkaampaa. Verkkokalvojen rappeutuminen ei houkuta. Näytä siis hyvälle ja suojaa silmäsi! Halppis aurinkolasit voivat tuntua menossa huolettomille, mutta saattavat olla enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Tässä kohden kehoitan sijoittamaan laatuun ja turvallisuuteen. Aurinkoisia kesäpäiviä teille kaikille!!

I am a woman above everything else.
-Jacqueline Kennedy Onassis

torstai 17. toukokuuta 2018

Syy jatkaa


Bloggaaminen ja yhteisön pyörittäminen. Olen oikeastaan enemmän muiden kautta ymmärtänyt, miten vaativasta hommasta loppujen lopuksi on kyse. Postaukset eivät kirjoita itse itseään ja eri some-kanavat eivät päivity. Hommat eivät pysy kivassa nipussa. Eteen voi välillä tulla hetkiä, jolloin bloggaamiseen käytetty aika on joltakin toiselta pois. Vauvavuotena usein tuskailin olinko tarpeeksi läsnä lapsilleni. Panostin kaikki herkät kuukaudet aika isosti yhteisön rakentamiseen. Omaatuntoa kolkutti ja vielä nytkin sitä mielessäni kelailen. Onkä tämä kaikki sen arvoista. Moni on vierestä lopettanut vuosien saatossa ja huomaan joutuvani myös itse perustelemaan itselleni uudestaan ja uudestaan, miksi minä jatkan. Mietin millaista elämäni olisi ilman tätä jatkuvaa some hässäkkää ja päivittämistä?

Jokainen peukutus, hymynaama ja pikkuinen sydän tuntuu kehoitukselle jaksaa. Jokainen kommentti ja julkaisuun reagointi on syy mennä eteenpäin. Jokainen yksityisviesti ja avunpyyntö koskettaa. Rakkaan tiimin tuki kannustaa ja kannattelee. Ilon ja arjen jakaminen teidän seuraajien kanssa on syy jaksaa. Maanantai tuntuu aamubiisin ja kahvijuttujen jälkeen helpommalle kestää. Meidän yhteisön ympärille on kerääntynyt ihan oikeita ihmisiä ei vain lukuja tilastoissa  Ja onhan Maitokahvimedia ihan omanlaisensa juttu. Toki ei ole mitään tarvetta vertailla sitä mihinkään tai kenenkään muun tekemiseen. Meillä ei ole kilpailijoita. Emme suhtaudu eri kanavien lukujen nostamiseen otsa rypyssä, vaan annamme hyvän tulla, jos on tullakseen. Toki meilläkin on tavoitteita ja suunnitelmia, mutta pelkkien lukujen perässä meidän yhteisö ei juokse.

Meillä on myös ihana vapaus tehdä tätä hommaa yhdessä. Jokainen saa olla omanlaisensa. Uudet jäsenet tuovat mukanaan uusia ideoita ja uutta draivia. Näin aikuisella iällä ei aina ole helppo tutustua ihmisiin ja ystävystyä. Yhteisön kautta luodut suhteet ovat olleet kiva lisä omaan verkostooni. Meitä yhdistää rakkaus kirjoittamiseen, kuvaamiseen ja tarinoiden kertomiseen. Meitä yhdistää myös ruuhkavuodet. Meiltä löytyy ymmärrystä myös sille, että elämässä tulee eteen muutoksia. Välillä muutokset tarkoittavat sitä, että on sanottava hei, hei yhteisölle. On opiskeluja, talon rakentamista, yrityksen perustamista ja uusia työpaikkoja. Ei siis mitään pieniä juttuja, sen oman normaalin arjen lisäksi. Ja vaikka yhteisön jäsen ei enää olisi, niin blogisisaruus jatkuu siitä huolimatta ja ovet pysyvät usein auki entisille jäsenille. Haluamme olla aidosti kavereita ja siksi yhteisö pidetään pienenä, jotta tämä olisi todella mahdollista.  Moni sanoo, että tämä homma on helppoa. Ei tarvitse kuin kirjoittaa ja räpsiä kuvia. Niin...pidemmän päälle tämä laji kuitenkin näyttää myös kääntöpuolensa. Bloggaaminen on kestävyyslaji, jos sen haluaa todella tehdä kunnolla. Yhteen summattuna olen saanut tältä harrastukselta kuitenkin todella paljon.

Seuraathan meitä jo

tiistai 15. toukokuuta 2018

Ne pienet jutut


Elämässä tapahtuu, mutta arki on päivästä toiseen aika samanlaista. Olen viihtynyt kotona kohtalaisen pitkään ja oikeastaan vasta nyt on tullut levottomia fiiliksiä siitä, että tuolla jossain on kenties olemassa muutakin elämää. Pienet jutut ovat nousseet kotiäiti-vuosina suureen arvoon. Kenties sitä ei koskaan olisikaan kiinnittänyt asioihin samalla tavalla huomiota, jos oman elämän palikat olisivat pysyneet muuttumattomina. Toivottavasti saan pitää tämän katsontakannan asioihin myös silloin, kun työelämä taas kutsuu minua.

Mistä iloitsen juuri nyt? Pihapiiri on herännyt pitkän talven jälkeen eloon. Perhoset liitelevät ja jokaisessa linnunpöntössä on asukkaita. Pihalla on ollut nyt runsaasti tekemistä ja puuhaa. Nautin jokaisesta kahvikupillisesta, jonka saan juoda. Kahvista on tullut minulle arjessa lohduttava ystävä, jota ilman en pärjäisi. Rakastan nykyisin katsoa tabletista sarjoja ja dokumentteja kaikkien muiden jo nukkuessa. Musiikki on myös palannut elämääni ja näyttelee siinä isoa roolia. Musiikki vie minut minne haluan. Erilaiset fiilikset ja muistot nousevat pintaan. Musiikkimuistojen kautta tavoitan sen vanhan itseni, joka varmasti löytyy vielä pinnan alta. Uusi huulipuna tai kynsilakka piristää myös kummasti. Pikkuisen remonttiaallon eteneminen ilahduttaa. Valittamisen sijasta olen todellakin itse ruvennut remontoimaan taloamme. Toivon, että perheen esikoinen ajattelisi äitiään katsoessaan, että tosiaan me naiset voidaan tehdä ihan mitä me itse halutaan. Remonttia voi tosiaan tehdä omalla tyylillään. En minä vedä ylleni remonttihaalaria. Virnistys. Lakkaan varpaankynnet iloisen väriseksi ja laitan huulipunaa huuliin ja kivat Aamuhetki-korvakorut roikkumaan korviini ja annan pensselin heilua.


Iloitsen myös heinäkuussa koittavasta meidän mittakaavalla isosta lomasta oman puolisoni kanssa. Olen jo kohta puolivuotta asiaa fiilistellyt mielessäni ja kuvitellut meidät kävelemässä katuja yhdessä. Kuvitellut meidät oikeasti puhumassa keskenämme kaikesta, mikä mieltä on askarruttanut näiden kiireisten kuukausien aikana. Enää vajaat kaksi kuukautta ja me pakataan laukut ja lähdetään. Jännittävää. Toki samalla jo hieman ahdistelen eroa lapsista, mutta tiedän, että breikki tulee meille tarpeeseen. Reissusta palaa kotiin isä ja äiti, joiden asiat ovat paremmin reilassa. Arki on seesteisempää, kun saadaan rauhassa puhua kaikki aikuisten jutut, rentoutua ja pitää hauskaa. Kaikki varmasti tietävät miten paljon pikkulapsiarki vie mennessään. On tärkeää pitää kiinni omasta kumppanistaan ja niistä kymmenistä pikkuisista jutuista, jotka tekevät arjesta hitusen parempaa.


PS: Jos rakastat erilaisia koruja ja satuit ihastumaan savutammisiin korvakoruihin, niin  koodilla KAHVITELLAAN10 saat 10% alennuksen koko tilauksestasi vuoden loppuun asti. Käy ihmeessä vilkaisemassa laaja koruvalikoima Samaskorun sivuilta.

Yhteistyössä Always somewhere else ja Samaskoru.fi

lauantai 12. toukokuuta 2018

#slowmorning - Mitähän se äiti tahtoo?


Äitienpäivä. Lasten kortit ja pienet lahjat ilahduttavat kovasti. Parhaita lahjoja ikinä. Sitä tietää, että aarteita vaali vielä sittenkin, kun lapset ovat jo isoja ja muuttaneet pois kotoa. Vanhana ja harmaana sitä avaa muistojen laatikon ja käy lävitse kaikki sinne kertyneet kortit ja pikkuiset lahjat. Mitähän sitä sillon toivoo kaikista eniten? Sitä toivoo, että aikuiset lapset tulisivat katsomaan, vaikka elämä on varmasti heillä silloin täynnä jännitystä. Toivon, että lapset pitäisivät äitiään ihan ok tyyppinä. Ihmisenä, jolle voi aina kertoa rehellisesti miten asiat ovat ja, joka ymmärtää tuomitsematta.


Tällä hetkellä suurimmat toiveeni kohdistuvat omaan puolisooni. Toivoisin tukeä äitiyteen, jotta osaisin olla paras äiti lapsilleni. Toivoisin, että perheen toinen aikuinen katsoisi vähän minunkin perääni ja kehoittaisi minua välillä lepäämään. Ottamaan itselleni niitä pieniä tärkeitä hetkiä, koska hän tietää kuinka vaikea minun on irrottautua perhe-elämästä edes hetkeksi. Kaikki tietävät, että arkea jaksaa paremmin, kun saa hetken aikaa välillä olla rauhassa. Olen introvertti ja väsyn välillä kamalasti melusta ja levottomuudesta ympärilläni. Salaa tunnen syyllisyyttä, vaikka en voi omille piirteilleni mitään. Olisi helpompi ymmärtää itseään ja olla hivenen armollisempi, jos vierestä kuuluisi toisen aikuisen järjen ääni. Sanoisi välillä, että minä riitän juuri tällaisena. Mitähän se äiti tahtoo äitienpäivänä? Ei kalliita lahjoja tai brunssia, vaan ymmärrystä ja lempeitä kehoituksia. Pikkuisen kehuja.

Juo kahvisi kuumana porstuan rappusilla auringon paistaessa kasvoillesi.
Kipaise kirpputorille.
Pakkaa kassi ja lähde uimahalliin.
Ota kamera ja lähde kuvaamaan hetkeksi.
Kirjoita postaus rauhassa.
Katso dekkari vintissä.
Lue yksi luku kirjasta.
Rauhoitu ja vedä syvään henkeä.
Lähde lenkille.
Hoida kukkapenkkejä.
Mene elokuviin.
Tapaa ystävä.
Osta uusi kesämekko.
Näytät tänään oikein kivalle. Sinulla on huulipunaa.
=)

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Arjen viemää


Apua. Miten ihmeessä kaikki tämän' maailman äidit ja isät muistavat kaikki lastensa menot? Itselläni alkaa olla jo kovalevy täynnä. Aikamoista muistirumbaa tämä elämä. Esikoisen ohjelmien lisäksi täytyy tietysti muistaa myös muiden lasten neuvolat ja suuhygienistit. Kyllä tässä myös tahattomasti unohtaa sovittuja päivämääriä. Olen ennen ollut kaikessa kovin tunnollinen, mutta nyt myöhästelen ja unohtelen vuoronperään. Hävettää. Aivoissa jyskyttää, että pitäisi hankkia perhekalenteri. Arjen keskellä on monta lankaa käsissä ja tehtävälistat ovat täynnä. Mietin, mitä ihmettä minulle on tapahtunut. Kuinka ihminen voi olla näin jumissa. Välillä tuntuu siltä, että aivot eivät vain toimi normaalisti. Ei hyvä juttu ollenkaan. Sanokaa, että tämä kuulostaa tutulle teistä, että en ole yksin. Saako minusta enää ikinä normaalia ja työkykyistä ihmistä?

Välillä tuntuu, että mistään ei tule mitään. On vain vedettävä syvään henkeä ja yritettävä hoitaa tehtävä kerrallaan. Olen huomannut, että välillä ajattelen, että jos saan yhden homman tänään tehtyä, niin aivan loistavaa. Välillä taas ajattelen, että yksi homma viikossa on myös ihan ok. Viikot ovat kovin erilaisia. Välillä hommat sujuvat paremmin ja toisinaan taas eivät. Lapset ovat hyvällä tuulella tai aivan mahdottomia (kahden tilan välillä ei tunnu olevan välimuotoa). Oma energiataso heittelee sen mukaisesti. Olemme tosin saaneet myös kokea miltä tuntuu sairastaa. Esikoisen eskarin aloituksen jälkeen meillä on oltu ensimmäisiä kertoja todella kipeinä. Välillä on koko perhe kaatunut petiin potemaan. Sairastelu on verottanut voimia. Meillä vanhemmilla ei tietysti ole edes aikaa kunnolla sairastaa ja potea. Tämän seurauksena sitä hilluu kuukaudesta toiseen vajaakuntoisena.

Lasten menojen lisäksi pitäisi tosiaan juhlia sukujuhlia, laittaa piha kuntoon, remontoida kotia ja suoriutua arjen rutiineista. Yritämme polkaista käyntiin myös isoa projektia. Oman aikansa vie myös blogi ja yhteisön asiat. Haaveilen, että saisin rauhallisen hetken mieheni kanssa, että voisimme edes puhua kunnolla keskenämme. Arjen viestintä on mitä on. Olen koko kevään vain ajatellut, että heinäkuussa sitten. Vielä pari kuukautta pitää jaksaa ja yhteinen irtiotto on totta.

Tällä viikolla olen ehtinyt jo monta kertaa mielessäni manata jokaisen elokuvan, joka on ikinä kuvannut ruuhkavuosia kevyen hupaisasti. Koen, että minua on johdettu rankasti harhaan. Ei näissä vuosissa ole mitään söpöä. Ei ole hauskaa tehdä samoja asioita jatkuvalla toistolla. Aivot eivät ilmeisesti pidä siitä. Ei ole hauskaa kompastua leluihin tai pyyhkiä roiskeita seinistä. Ei ole kivaa siivota sotkuja lattialta ennen aamukahvia. Nyt ei jaksa naurattaa. Huomenna taas huumori kukkii.

torstai 3. toukokuuta 2018

Muutoksia...


En tiedä oletteko huomanneet, mutta olen hitusen vetäytynyt sisälleni sykkyrään. Postaukset ovat olleet aiheiltaan kevyitä ja tänne blogin puolelle ei ole eksynyt syvällistä pohdintaa toviin. Nytkin hieman arkailen kirjoittaa mitään. Pyydän anteeksi, että en voi suoraan asioista kertoa. Hieman kierrellen ja kaarrellen totean, että tässä oman arjen ja elämän rinnalla on nyt huolen varjo. Meidän oma perhe on kunnossa ja kaikki asiat hyvin, mutta lähipiirissä on tapahtunut isoja muutoksia. En voi enempää avata, kun asiat eivät ole minun kerrottavissani. Kaikki kuitenkin vaikuttaa kaikkeen. Omat energiat menevät nyt toisaalle ja ajatuksetkin. Yritän kulkea vierellä ja huolehtia. Oma hektinen arki vie minusta myös ison osan ja se tarkoittaa, että juuri nyt tänne blogin puolelle minusta jää vain rippeet. Silti koen tärkeäksi kirjoittaa. Kenties juuri nyt se on tärkeämpää kuin koskaan aikaisemmin.

Yksi iso muutos on myös tuloillaan ihan omassa elämässäni ja siitä kerronkin sitten ihan avoimesti, kun pääsemme asiassa eteenpäin. Nyt on vain todettava, että pitkän seesteisen kauden jälkeen asioita tapahtuu. Tahattomasti ja tahtomatta, mutta myös sen vuoksi, että elämä kuljettaa ja saa ajattelemaan. Omalta osaltani olen "herätyksestä" hyvilläni. On hienoa, että ei tarvitse enää elää oman elämänsä kaarta siten, että muutos tapahtuu ainoastaan kriisin kautta. Voi olla rakastunut ja tyytyväinen elämänsä moniin eri osa-alueisiin ja nähdä eteensä selkeämmin. Olen taas jälleen ja kerran, niin onnellinen siitä, että vierelläni on aivan erityinen ihminen. Kuinka hienosti me muodostetaan tämä oma kuviomme. Voin vain kiittää, että oma elämä on kunnossa ja ollut sitä jo pitkään. Muutokset on paljon helpompi ottaa vastaan yhdessä.