Miten pärjäsimme ennen ilman?

17.10 alkaen saan taas nauttia viikottaisen annokseni tervettä järkeä. Katsojien riemuksi Marja Hintikka Live palaa lohduttamaan meitä väsähtäneitä vanhempia aina maanantaisin. Kanava on tietysti Yle TV2. Elämään ja maailmaan palaa taas tasapaino. Marja Hintikka tarjoilee meille kolmannen tuotantokauden jaksoissa kattavan valikoiman aiheita, jotka varmasti koskettavat. Hellästi ja samalla räväkästi Marja, Heikki ja Jenny ravistelevat meitä vanhempia hereille. Itse olen kokenut lukemattomia ahaa-elämyksiä aikaisempien kausien aikana. Välillä on pelottavaa huomata miten paljon lukkiutuneita ja perittyjä asenteita omasta päästä oikein löytyykään. Onneksi me ihmiset olemme kuitenkin kykeneväisiä muutokseen.

Maailmassa kohisee miljoonat äänet. Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, että lapsia ei synny Suomessa tarpeeksi. Samaan aikaan puhutaan kuitenkin myös kotiäitivihasta. Meiltä löytyy myös tilastotietoa aivan kaikesta. Elämme todellakin tiedon aikakautta. Marja Hintikka tietää, että tilastollisesti alle kahden vuoden ikäero lasten välillä vähentää vanhempien eliniänodotetta. On myös ollut yleistä puhetta siitä, että kolmas lapsi on monessa perheessä virhe. Avioerotilastoja on laadittu jo vuodesta nakki. Ahdistavaa. Myönnän, että suunnitellessamme kolmatta lasta minunkin mielessäni vilahti ajatus siitä, että lisäänkö perheemme kuormitusta tarpeettomasti. Jaksaisimmeko vanhempina pikaisen paluun vauva-aikaan (juurihan siitä pääsimme). Onneksi kuitenkin sydän voitti! Halu elää tätä elämää ilman pelkoja ja peikkoja. Ajatellen, että kaikista yhteiskunnan ja tutkitun tiedon kasaamista paineista huolimatta meidän perhe on päättänyt kasvaa vielä yhden jäsenen verran. Kolminkertaistamme tämän suuren rakkauden määrän.

MHL:n paluu ohjelmistoon pelastaa kohta minun viikkoni. Säädän taajuuteni kuulemaan ainoastaan järkipuhetta vanhemmuudesta ja ruuhkavuosista. Poimin talteen jokaisen vinkin, jolla voin helpottaa perheemme arkea. Annan itselleni luvan muuttaa ajatusmaailmaani parempaan suuntaan. Odotan kovasti 24.10 käytävää erokeskustelua ja sen tuomia uusia tuoreita näkökantoja asiaan. Pelastaako ero perheen? Milloin ero on oikea ratkaisu? 31.10 puolestaan pohditaan yksinäisyyttä vauva-aikana. Miltä vanhemmuus pahimmillaan oikein tuntuu? Koko kausi on ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen! Myös MHL:n tietokilpailu kokee uudistuksen! Lähde mukaan tekemiseen ja vastaa kyselyyn TÄSTÄ.

Todellakin. Miten pärjäsimme ennen ilman Marja Hintikka Liveä? Itse niputtaisin tämän ohjelman nerokkuudessaan samaan nippuun e-pillerien ja valmisruokien keksimisen kanssa. Ilman näitä kolmea nerokasta keksintöä joutuisimme takaisin kivikauteen. Eläköön vapaus mielipiteeseen ja omaan tahtoon! Kiitos arjen pienistä helpotuksista.

Voi Hintikka sentään...

Yle Marja Hintikka Live on tullut kuin taivaan lahjana meille ruuhkavuosien kanssa tarpoville. Sanottava on, että monesti ohjelma takoo myös sopivasti järkeä päähämme. Ohjelmassa käsitellyt aiheet saavat meidät koomassa pyörivät putkiaivot ajattelemaan. Ohjaa meidät lempeän hauskalla, mutta myös ravistelevalla tavalla oikealle polulle. Menemään ilo ja riemu edellä. On tärkeää osata nauraa oli sitten kyse töhnämunista tai lasten ruutuajasta. Välillä meillä vanhemmilla tuppaa pipo kiristämään liikaa. Kaikki Marja Hintikka Liven JAKSOT  ovat nähtävissä (onneksi) Areenassa!

Ohjelma on saanut minut myös muistelemaan oman lapsuuteni kultaisia päiviä. Asioihin suhtauduttiin tuolloin terveen huolettomasti. Jälkeenpäin ajateltuna voisi sanoa, että olen itse saanut elää aika vapaan lapsuuden. Lämpöisinä kesäpäivinä vuoltiin pajupillejä ja välillä osuttiin omaan sormeen linkkuveitsellä. Nyt oman esikoiseni kohdalla olen todellakin pelännyt antaa saksia käteen, että ei vain sattuisi mitään. Haloo. Ajatukset ovat omituisesti vinoutuneet monen asian suhteen. Ei ihme, että alkaa paine kasvamaan päässä.

Leikkisyys on avain onneen. Oli sitten kyse lasten kasvatuksesta tai omasta parisuhteesta. On sallittua ja välillä ihan toivottavaakin pysähtyä miettimään omaa elämäänsä. Pohtia mitä siltä elämältään oikein haluaa. Onko itse se suurin este omalle onnellisuudelleen? Väsymys tekee meistä jokaisesta välillä V-päitä. Olisiko pienillä muutoksilla omassa arjessa mahdollista lisätä omaa ja muiden elämänlaatua? Ilon ja voiman voi löytää uudestaan. Elämä nyt useimmiten on sitä arkea, mutta eihän sen tarvitse olla huono juttu? Järjestäkää aikaa perheelle ja parisuhteelle. Pitäkää toisistanne huolta ja rakastakaa. Aidosti, näkyvästi ja suureen ääneen. Älkää vain suorittako avioliittoa ja vanhemmuutta. Minäkin sain tehdä valinnan, että jatkanko tiukkiksena lopun elämääni vai muutunko hauskemmaksi ja mielenkiintoisemmaksi kumppaniksi miehelleni ja rennommaksi äidiksi lapsilleni. Kiitos Marja Hintikka ja koko tiimi.

Kiitä ja arvosta elämääsi kuuluvia ihmisiä. Jos sinulla on jokin tärkeä ihminen, jota sinä haluaisit muistaa tartu Hintikan haasteeseen. Lisätiedot pienen videon tekoon löydät TÄSTÄ. Itse olin mukana tammikuun lopussa MHL Yllättää osiossa mieheni kanssa ja voin sanoa sen tuoneen aivan uutta potkua parisuhteeseen ja elämään yleisestikin. On hienoa yllättää. Se on sydäntä pakahduttavaa iloa ja lämpöä. Suosittelen. Otatko sinä haasteen vastaan? Älä anna arkuuden olla esteenä. Kyse on loppujen lopuksi pienestä hetkestä elämässä. Muistosta tulee kuitenkin rakas ja vaalittu, niin yllätyksen järjestäjälle kuin itse yllätettävälle. Video pitää olla lähetettynä 10.3 mennessä. MHL:n Fb-sivuilla käydään myös hyvää keskustelua ja jaossa on jo videoita tulevan maanantain aiheesta.

Karkauspäivä Ylellä

Maanantaina sain huikean mahdollisuuden hypätä seikkailemaan Ylen ihmeelliseen maailmaan. Vierailupäivä Ylellä oli kokemus vailla vertaa. Lisätään nippuun vielä mahtavia uusia ja vanhoja blogikollegoita: päivä oli täynnä iloista pulinaa ja kameroiden räpsettä. Voin vain taas kiittää tätä loistavaa harrastusta, joka avaa ovia mielenkiintoisiin paikkoihin.

Nimikierroksen ja alkumaljojen (mango/inkivääri/hunajasmoothie) jälkeen tutustuminen alkoi piipahduksella YleX:n tiloihin, jossa Ida Karimaa veti parhaillaaan Uuden musiikin iltavuoro lähetystä. Iloinen Ida ehti musiikin soidessa jutella kanssamme tovin. Tuli hetkessä sellainen olo, että siinä mimmi tekee omaa unelmaansa todeksi. Todella inspiroivaa. Mukana menossa oli myös mediatoimittaja Nadja Kamara.

Matkamme jatkui kohti Yle uutisia ja A-studion kuvausstudiota. Aivan varma en ole kuka tässä kuvassa haastattelee ja ketä. Ja mistä puhutaan. Näyttää kuitenkin melkoisen hauskalle puuhalle.

Tottakai kurkistimme myös maskiin. Ja toki siellä piti myös hieman hullutella bloggareiden tapaan. Ja harmitella, miksi ihmeessä en laittanut huulipunaa kotoa lähtiessäni. Ihailin myös suuresti Ihmemutsin upeaa kampausta.

Urheilutoimitus olisi varmasti ollut mieheni suosikkikohde vierailulla. Tapio Suomisen tuttuakin tutumpi ääni sai hymyilemään. "Urheilun deski on kuin ehtoollispöytä. Se tarjoaa jokaiselle jotakin." (Filosofi Petri Sjöblom, 2016) Tämän viisauden äärellä urheilutoimittajat tekevät työtänsä.

Aamu-tv:n studiolla törmäsimme uutistenlukija Marjukka Havumäkeen, joka jakoi kanssamme ajatuksiaan työstään. Kuinka paljon meille katsojille näkymätöntä työtä päivä sisältääkään.

Ennen iltaohjelmaa saimme nauttia porukalla ihanan illallisen. Tarjolla oli herkullista bataattisosekeittoa chorizo-pullilla (ehdoton lempparini), Teryaki-lohta, wasabitahnaa, chili-inkiväärikastiketta, paistettua kasvisriisiä ja herkullinen valikoima salaattiaineksia. Jälkiruokana jäätelöpallot pistaasi- ja keksirouheella. Pöytäkeskustelut pyörivät tietysti tv-ohjelmien ja bloggaamisen ympärillä.

Minä kuulun testikuvan töllääjä sukupolveen. Tämä näkyy siinä, että odotan yhä maltillisesti suosikkisarjani uusien jaksojen ilmestymistä kokonaisen viikon. Netflix on minulle kirosana.

Vierailu syvensi entisestään mielikuvaani siitä miten huolella ihmiset töitä Ylellä tekevät. Takana on paljon intohimoa ja tinkimättömyyttä. Yleläiset tuntevat ylpeyttä työstään. Kaiken keskeltä on aistittavissa myös se, että me katsojat olemme heille tärkeitä. Tämä näkyy monella eri tapaa: ohjelmatoiminnassa, sisältötuotannossa, sekä katsojaa kunnioittavassa asenteessa. Elämme tiedon aikakautta. Nyt jos koskaan vastuullisen sisällön tuottaminen ja sen eteenpäin vieminen oikealla tavalla on ensiarvoisen tärkeää.

Ruokailun jälkeen saimme nähdä ennakkoon Futisvanhemmat -sarjan ensimmäisen osan. Lahtelaisena oman kotikaupungin näkeminen isolta screeniltä lämmitti tietysti aivan erityisesti. Vilpittömästi voin kehoittaa kaikkia seuraamaan uutta sarjaa. Yllättävän mielenkiintoinen aihe. Meidän lapset ovat vielä sen verran pieniä, että intohimoinen harrastaminen ei ole vielä aivan ajankohtaista, mutta varaudun jo nyt henkisesti kioskivastaavaksi. Sarja alkaa 29.3



Iloinen päivä kruunattiin vielä Marja Hintikka Liven yleisössä. Tästä näpyttelen teille vielä ihan oman postauksen!! Lämmin kiitos ihanasta päivästä: Marja-Ainamo McDonald, Mika Ojamies, Nina Varis, Heli Vartiainen, Ulla Vuorela ja Sanna Suomalainen!!

Kiitos seurasta myös ihanat bloggarit:

47 palasta

Fitness fuhrer

Äiti on vihannes

Lapsiparkki

Kauniskaikuu

Souliina

The Baby show

Ihmemutsi

Kuplia 

#yleMHL - Kuvausten jälkeen

Ilta kahdeksan aikaan lopettelimme kuvaukset Suomenlinnassa ja kiirehdimme lautalla takaisin Kauppatorille. Meitä oli pakkautunut varsin iloinen joukko Ylen pakettiautoon ja puhuimme lähes koko lauttamatkan mistäpä muusta, kun Heikki Soinin synnytyksestä. Olin jo Suomenlinnassa paljastanut miehelleni, että meille oli varattuna pöytä mukavasta ruokapaikasta ja siellä meitä odotti pieni, mutta niin tärkeä joukko ihmisiä. Mieheni ei enää siinä kohden odottanut lisää yllätyksiä ja ilahtui kovasti.

Istuimmekin iltaa hyvässä seurassa varsin pitkään ja illan tuoksinnassa kännykkääni saapui videotervehdys Juha Tapiolta. Tämä oli yllätys myös minulle. Tiesin siitä vain pieni hetki ennen miestäni. On vaikea pukea sanoiksi sitä kiitollisuutta ja tietynlaista hämmennystä mikä valtaa mielen silloin, kun ihmiset ympärillä tekee suorastaan taikoja. Koko päivä, kaikki se mitä se sisälsi oli meille jotakin ainutkertaista. Se oli toteutunut haave.

Uskon, että muistan lopun elämääni öisen kävelyn pitkin vanhan kotikaupunkini katuja. Joka paikassa oli iloisia ihmisiä viettämässä pikkujoulujaan. Siellä me kävelimme yhdessä pienessä tihkusateessa. Kädessäni hääkimppu. Ensimmäistä kertaa kahden. Väsyneinä, hieman kylmissään, mutta onnellisina.

Saavuimme Hotelli Helkaan vasta puolenyön aikaan. Hotellin sviitissä meitä odotti tervehdys hotellin puolesta. Lämmin kiitos. Olimme niin viluissamme, että laitoimme saunan päälle, että saisimme itsemme lämpenemään. Saunan lauteilla kävimme uskomatonta päivää lävitse. Saunan jälkeen oli aivan ihanaa sukeltaa täkkien väliin. Aamulla ymmärsin miksi monet lähtevät häämatkalle heti häiden jälkeen. Kaiken pyörityksen ja jännityksen jälkeen tuntee itsensä melkoisen väsyneeksi.

Aamulla henkarissa roikkuva mekko muistutti tärkeästä juhlapäivästä. Vielä oli yksi yllätys jäljellä. Ojensin aamulla miehelleni pienen lahjan. Miesten Livboxin. Samalla lupasin, että "Ei enää yllätyksiä. Rakas".

Kaunis kiitos Hotelli Helka ja koko henkilökunta, että piditte meistä niin hyvää huolta!

#yleMHL - Suomenlinna

Lautta rantautui Suomenlinnaan ja seikkailu alkoi. Vastassa olivat ohjaaja ja kuvaaja. Ensimmäisenä oli edessä ulkokuvaukset. Jännitys haihtui yllättävän nopeasti. Sain hyvät ohjeistukset ja tein vain mitä pyydettiin. Kuvausten jälkeen lähdimme ajamaan kohti Ruutikellaria. Ruutikellari on erikoinen paikka. Ulkona sää muuttui vain hurjemmaksi, mutta sisällä oli suojassa tuulelta. Mikään ylimääräinen ääni ei kantautunut sisälle rakennukseen. Väistämättäkin rupeaa ajattelemaan mitä kaikkea vanhat tiiliseinät ovatkaan nähneet. Sisälämpötila oli hivenen vilpoisen puolella, mutta asiaa auttoi lämmin kaakao ja lämpötakit. Sain pienoisesti autella kuvauspaikan laitossa ja tietysti kuvasimme videolla nähtävän haastatteluosion. Minna olikin keksinyt minulle kiperiä kysymyksiä. Tai ehkä se vain tuntui siltä, kun pääni oli pienoisesti jumissa yövalvomisten jäljiltä. Välillä tuli sekoiltua sanoissaan ja kaikki nyt voi kuvitella millaista se on olla kameran edessä ihan ensimmäistä kertaa elämässään. Onneksi sitä jotenkin ajattelee, että nyt vain täytyy ns. antaa mennä.

Kukkia ajatellessani olin heti sitä mieltä, että halusin kauniin, yksinkertaisen ja elegantin kimpun. Ja ajatuksissani oli myös kuinka haluaisin yllättää Akselin rintakukalla. Miten ihana pieni hetki siitä tulisi, kun laittaisin kukan Akselin takin rintamukseen. Kaunis kimppu ja rintakukka ovat peräisin Kampin Kukasta. Kiitos vielä kerran Jaanalle, jonka kanssa sain tehdä yhteistyötä.

Paikalle saapui vanhan kotiseurakuntamme pappi Elina Koivisto ja kävimme läpi mitä tuleman piti. On kummallista miten sitä hitsautuu nopeasti yhteen ihmisten kanssa, jotka ovat kuitenkin vieraita.
Ehkäpä selitys löytyy siitä, että koko tilanne on sen verran ainutlaatuinen ja erikoinen, sekä kysyy tiettyä heittäytymistä ja luottamusta. Kuvauspäivän jälkeen koko Ylen porukka tuntui ihan vanhoille ystäville.

Kuvassa äänimies ja Heikki Soini. 

Hieman papin jälkeen Ruutikellariin saapui kuvausryhmä 2. Akseli mukanaan. Oli ihanaa kuulla Akselin ääni, vaikka olinkin vielä piilossa suljetun oven takana. Kohta koittaisi h-hetki.
Hetkessä Ruutikellari oli täynnä ihmisiä. Kamerat ja mikrofonit paikoilleen. Hiljaisuus ja ovet auki. Ja sieltä se minun mieheni asteli stailattuna ja komeana. Näki minut ja upean Ruutikellarin. Sai rintaansa valkoisen ruusun ja tarttui käteeni. Pappi astui esiin ja puhui meille kauniisti elämästä, parisuhteesta ja perheestä. Me saimme sanoa toisillemme tahdon. Tahdon sinut nyt ja aina.

Sulhanen ja Elina Koivisto

Tässä kohden fiilis oli jo melkoisen vapautunut. Päivä oli ns. purkissa. Lautalla takaisin Kauppatorille. Kello oli noin 20.00

Miten ilta jatkui?

#yleMHL - Päivä etenee

Rautatieasemalta suuntasin kulkuni kohti Albertinkatua, jossa sijaitsee kampaamo Q hair. Vappu Varjoranta oli lupautunut tekemään minulle meikin ja kampauksen päivää varten. Vappu osasi yhden puhelun perusteella loihtia minulle juuri oikeanlaisen ilmeen. Kerroin hänelle millainen puku minulla oli iltaa varten varattuna. Kävimme tietysti myös läpi haastavat olosuhteet. Kampauksen ja meikin tulisi kestää pitkälle iltaan saakka. Omassa sydämessäni roihusi aurinko, mutta juhlapäivä oli sateinen ja tuulinen. Kampaukselta ja meikiltä vaadittiin todella paljon.

Hiukseni saivat ihanan lettikampauksen. En edes muista koska viimeksi hiukseni olisivat olleet leteillä. Oli aivan ihanaa, että Vappu ehdotti juuri tätä kampausta. Vapun kanssa löytyi heti yhteinen sävel ja hän tuntui ymmärtävän täydellisesti millaisen lookin halusin. Halusin säilyttää oman tyylini: luonnollisuuden ja huolettomuuden.

Meikki oli näyttävä, mutta ei liian raskas. Silmät olivat smokey eye tyyliset ja ihanan utuisen pehmeät. Säihkettäkin oli mukana. Tässä kohden paljastan hieman sisäpiiritietoa ja kerron, että minulle liimattiin muutamat irtoripset. Räps, räps.

Parturintuolissa istuessani seurasin seinäkelloa ja ajattelin, että nyt mieheni on jo noudettu työpaikaltaan. Mietin miten hänen päivänsä on lähtenyt käyntiin. Millaiselta hänestä oli mahtanut tuntua kuvausryhmän ja Heikki Soinin saapuessa häntä noutamaan. Omaa jännitystäni lievensi se, että kampaus ja meikki olivat kohdallaan. Ei tarvinut murehtia tuulessa kiepuvia hiuksia. Kasvoilta oli pyyhitty pois kotiäidin väsymyksen merkit, jotka kielivät vauvan kanssa valvotuista öistä. Kampaus ja meikki antoivat yllättävän paljon varmuutta.

Kiitos Vappu ja Q hair Albertinkatu yhteistyöstä!

Matka jatkuu...

Kampauksen ja meikin jälkeen hyppäsin taxin kyytiin ja karautin Kampin kukkaan, jossa minua odotti ihana valkoisista ruusuista tehty hääkimppu ja rintakukka. Kukat kassiin, pikainen kiittäminen ja takaisin odottavan taxin kyytiin. Ulkona tuuli ja sade vain yltyivät, kun taistelin Kauppatorin lippuautomaatille. Huomasin myöhästyneeni sovitusta lautasta. Kännykät pirisivät, kun pidimme ohjaaja Minna Duftonin kanssa neuvonpitoa. Taistelimme pienoisesti aikaa vastaan. Kameramies olisi heti vastassa lautalta maihin saapuessani. Päivän ylläriosion kuvaukset alkoivat osaltani...

#yleMHL - Mukana jossakin ihmeellisessä

Kyllä tästä vielä saadaan yllätys kasaan! No worry.

Menneen vuoden joulukuusta lähtien olen jakanut blogin eri some-kanavissa vinkkejä tulevasta. Tänään vihdoin on se päivä, jolloin kaikki selviää. Osa on jo matkan varrella arvannutkin mistä on ollut kyse. En todellakaan koskaan ja ikinä ole ajatellut, että tulisi päivä jolloin osallistuisimme yhdessä mieheni kanssa ohjelman tekoon. Vieläkin tuntuu hivenen epätodelliselle, kun ajattelen meitä kahta Marja Hintikka Liven ylläriosion kuvauksissa. En voi tarpeeksi ylistää upeaa tiimiä, jonka kanssa sain järjestää miehelleni ihanan yllätyksen. Kiitos Minna Dufton, Heikki Soini ja kaikki ystävälliset ihmiset äänimiehestä stylistiin. Kahdessa viikossa huhkimme kasaan tunnelmallisen avioliiton siunaamisen Suomenlinnan Ruutikellarissa.

Ajatus ohjelmaan osallistumisesta lähti oikeastaan siitä, että meillä oli mieheni kanssa vuosipäivä ja silloin ei tapahtunut yhtään mitään. Päivä ei eronnut muista päivistä millään tavoin. Söimme koko perhe keittiönpöydän ääressä maksalaatikkoa Silloin ajattelin itsekseni, että eihän tämä näin voi mennä. Seuraavana päivänä silmiini osui pieni päivitys fb-ryhmässä ja sain ajatuksen. Minä näppäilin hakemuksen ja ilmoitin mieheni ohjelmaan. Päätin, että annan kohtalon (tässä tapauksessa Ylen) päättää mikäli pääsisimme ohjelmaan mukaan. Päätös tulikin melkoisen nopeasti. Piti ihan vetää syvään henkeä. Ja toki minäkin tyypillisenä suomalaisena ajattelin muutaman sekunnin ajan, että mitähän ne naapurit ja kaikki tutut mahtavat sanoa. Meitä kaikkia on opetettu pitämään ilot ja surut pienessä piirissä. Olemme vaatimattomia ja emme tee itsestämme numeroa. Vaatimattomuus ei aina ole hyvä asia, jos se estää meitä elämästä ja kokemasta elämyksiä. On hyvä välillä haastaa itseään (ja tässä tapauksessa myös kumppania). Rohkaisenkin tässä samalla teitä jokaista tarttumaan tilaisuuksiin!!

Me menimme mieheni kanssa naimisiin ikuisuus sitten vaatimattomasti maistraatissa. Kaksi opiskelijaa. Mitään ylimääräistä hössötystä ei päivän ympärillä ollut. Ajattelin pitkään, että se ei haittaa minua lainkaan. Tärkeintä oli sanoa tahdon ja mennä suhteessa eteenpäin. Olin myös tuolloin todella arka ja pelkäsin perinteisiä kirkkohäitä ja huomion keskipisteenä olemista. Mieheni sanoi tuolloin, että saattaisin myöhemmin katua päätöstäni jättää häät järjestämättä. Vuosia myöhemmin se päivä todellakin tuli. Meillä oli aina tarkoitus järjestää pienet juhlat lähipiirille jossakin välissä häiden jälkeen, mutta asia jäi ajatuksen tasolle. Vuosipäivät tulivat ja menivät.

4.12.2015 hyppäsin aamulla mieheni autoon. Olin kehitellyt loistavan peitetarinan siitä kuinka olin menossa blogitapaamiseen Helsinkiin. Tämä selitys upposi mieheeni täysin. Koko ajomatkan ajattelin mitä päivä toisi tullessaan. Jännitin luonnollisesti eniten mieheni puolesta. Tikkurilan asemalla huikkasin suukon mieheni poskelle ja katsoin häntä hymyillen. Mieheni jatkoi työpaikalleen ja minä hyppäsin junaan ja jatkoin kohti Helsinkiä.

Mitä sitten tapahtui? Tunnollisena bloggarina tietysti räpsin päivästä kuvia ja kirjoittelin kaikki tuntemukset ja tapahtumat muistiin. Ylläristä on tulossa blogiin kattava paketti. Kerron mitä tapahtui ennen nauhoituksia ja millaista oli osallistua ohjelman tekoon. Pääsette myös kurkistamaan mitä tapahtui kameroiden suljettua. Tulevana maanantaina tiemme vie Pasilaan Yle Maria Hintikka Liven yleisöön. Suora lähetys alkaa kello 21.00 Tänään ylläristämme on jo julkaistu nettiartikkeli ja video. Meidän ihanaa ylläriä pääset katselemaan TÄSTÄ.

Vuoden viimeinen postaus ja mysteeri vinkki

4.12 Tuulta, sadetta, myrskyä ja rakkautta. 

Ehdin sittenkin istua hetkeksi alas kirjoittamaan vuoden viimeisen postauksen. Koko päivän olen ajatellut, että tänään pitää ehtiä koneelle. Kuopus nukkuu huoneessaan ja minä tässä istun nojatuolissa ihan vieressä ja valvon hänen untansa rakettien paukkuessa. Mitä vuodesta 2015 jää mieleen? Isoin asia on tietysti kuopuksen syntymä ja perheen kasvaminen. Tuo pieni suloinen taapero on sulattanut, niin monen ihmisen sydämen. Rehellisesti voin sanoa, että aurinkoisen hymyn paisteessa minunkin sydämeni suli ikiroudastaan. Tänä vuonna olen uskaltanut vihdoin rakastaa ja tulla ulos kuorestani. Olen opetellut elämään tätä elämää. Olen opetellut korjaamaan asennettani suhteessa muihin ihmisiin. Olen unohtanut olla puolustuskannalla. Olen miettinyt miten voisin kohdella minulle rakasta ihmistä paremmin. Miten voisin näyttää rakkauteni ja elää sitä todeksi. Olen muistanut vuosien jälkeen oman leikkisyyteni ja kepeyteni. Olen löytänyt itseni uudestaan.

Joku on sanonut, että lapset valitsevat omat vanhempansa, että lapsillamme on meille jotakin opetettavaa. Esikoiseni on opettanut minut pitämään enemmän melua. Tekemään itseni näkyväksi. Kuopus taas on antanut rohkeuden rakastaa. Kiitos näistä elämän suurista lahjoista. Olisin täydellisen hukassa ilman perhettäni. Kulunut vuosi on ollut rakkauden ja perheen yhdistymisen aikaa. Uskoisin, että tämä vuosi jää mieleeni myös henkisen kasvun aikana.

Tulevaan vuoteen suhtaudun uteliaasti. Odotan mitä elämä tielleni heittää. Tiedän jo nyt, että olen itse aktiivisesti raivaamassa omaa polkuani . En suostu enää oman elämäni sivuhenkilöksi. Kovalla työllä palaset tulevat loksahtamaan paikoilleen ja elämä vie minut seikkailuihin. Uskon, että jotakin todella hyvää on tulossa. Minulle ja koko perheelleni. Uusi vaihe elämässämme alkaa. Uskon, että nämä siivet kantavat läpi ilon ja itkun.

Blogin osalta vuosi on ollut todella vilkas. On ollut tapahtumia ja tapaamisia. Monet hienot ihmiset ovat rikastuttaneet elämääni. Osan kanssa olen saanut tavata kasvokkain ja osan kanssa taas olen tullut tutuiksi somessa. Vuoteen on mahtunut hienoja postauksia, turhautumista, kuohuvien kilistelyä ja iloa kirjoittamisesta. Blogi on myös selkeästi vakiintunut. Olen rauhoittunut kirjoittajana ja keskittynyt enemmän aiheisiin, jotka koskettavat minua itseäni. Kirjoitan ilolla elämästä. Valosta ja varjosta. Oma tyyli tehdä tätä hommaa on löytynyt.

Tammikuun lopussa on myös vihdoin aika paljastaa mysteeri vinkkien viitoittama tie. On todella ilo päästä jakamaan teidän kanssanne palanen merkityksellistä matkaa. Moni on saattanut jo miettiä mistä kummasta on kyse. Kaikki kyllä paljastuu. Toivon teille kaikille oikein toiveikasta vuotta 2016!!

Juha Tapio Tavastialla - Kiitos

Juha Tapion torstainen Tavastian keikka oli aikamoinen elämys. On upeaa katsella artistia, joka todella antaa itsestään kaiken. Sitä iloisuuden, energian ja lämmön määrää, joka keikasta välittyi on vaikeaa sanoiksi pukea. Uskon, että moni lähti keikalta pois keveämmällä mielellä. Uskoen, että elämä kantaa ja, että olemme rakkauden arvoisia. On todella inspiroivaa nähdä toisen ihmisen toteuttavan omaa intohimoaan. Lahjakkuus ei yksin riitä, ellei sisältä löydy sitä voimakasta draivia, joka saa asiat liikkeelle. Ja me tavikset tarvitsemme valoisia ääniä luotsaamaan meitä läpi tämän elämän. Juha Tapion laulut luovat uskoa..me selviämme kyllä..me loistamme kaikki omalla tavallamme... Eikö ole hienoa saada kuljettaa noin hienoja viestejä ihmisille?

Nuorempana biisit ja artistit merkitsivät huimasti. Elettiin ja hengitettiin sanoituksia ja seurattiin listoja. Juostiin kauppaan ostamaan kauan odotettua albumia. Ja musavideot. Ei varmasti tarvitse sanoa enempää. Musiikki elää mukana kasvussa ja kuohuissa. On voimabiisejä joihin tukeutuu, kun elämä murjoo, on biisejä joihin valjastaa oman pienen kapinan ja vastarinnan, on kappaleet helliin hetkiin, kipuun ja rakkauteen. Ja aika usein kappaleet nostattavat kyyneleet ja tunteet pintaan. Jokainen meistä yrittää välillä kätkeä kipua. Elää tätä elämää. Selviytyä. Musiikki kuitenkin tavoittaa meidät. Hipaisee jotakin meissä.

Jos elämässä ei olisi musiikkia..apua. Eihän sellaista voi edes kuvitella. Minulle on ystävä joskus sanonut, että herään eloon tanssilattialla. Ja se on täysin totta. Olen aika pidättyväinen noin muuten, mutta tanssilattialla unohdan tyystin ympäröivän maailman. On vain biitti mitä seurata. Mitä, jos varaisit lipun keikalle? Ketä sinä menisit katsomaan?

Juha Tapio sai minut ajattelemaan, että on tärkeää kirjoittaa tätä blogia. Minäkin olen monen muun tavalla tuskastellut tätä hommaa. Miettinyt onko tässä mitään mieltä. Haluanko olla tukemassa omalla toiminnallani jotakin sellaista maailmaa mihin en itse usko. Toki en ole missään vaiheessa halunnut rakentaa tästä blogista paikkaa, missä kaikki on aina hyvin ja täydellisesti. Olen aina halunnut pysyä itselleni ja teille uskollisena. Blogimaailma on kuitenkin melkoisen mutkikas paikka. Ja mitä lähempänä ydintä seisoo, sitä enemmän se vaikuttaa myös omaan elämään. Olen saanut huomata, että joudun elämään tietynlaisen ristiriidan kanssa. Toisaalta olen todella yksityinen ihminen ja toisaalta taas haluan kirjoittaa. Tuoda valoa maailmaan yksi postaus kerrallaan. Teille. Tämä on pientä ja vaatimatonta, mutta minun tieni silti. 

Ja pitihän Juha Tapiolle viedä pieni paketti. Kiitos roudarille, joka huolehti paketin perille.

Meidän biisi - Kaksi puuta

4.12 perjantaiaamuna olo oli aika painava. Kurkkua kuristi ja ajattelin, että tuleeko koko päivästä mitään. Torstai-iltana olin saannut kuulla suru-uutisen ja fiilikset hiipi uniin ja aamulla olo oli sekainen ja pää painoi tonnin. Oli vielä pimeää, kun ajeltiin kohti Vantaata, josta minun oli tarkoitus hypätä Helsinkiin menevään junaan. Keskellä synkkyyttä radiosta pärähti soimaan Juha Tapion Sinun vuorosi loistaa biisi. Se tuntui merkiltä. Biisi voimaannutti ja ajattelin, että selviän tästä päivästä. Otan siitä kaiken irti. Keskityn hengittämään. Laitan surun hetkeksi syrjään odottamaan. Aikansa kaikelle ja tämän päivän tarkoitus on iloita. Elämä jatkuu. Jokainen päivä, jokainen hetki. Aika ei odota meistä ketään.

Biisit ovat tärkeitä. Meille kaikille kertyy elämän aikana se oma soundtrack. Ally McBeal tutustutti monet meistä aikoinaan teemalaulun valintaan (hyväntuulinen hymähdys). Juha Tapion kappaleet ovat tulleet todella tutuiksi vuosien varrella. Lähes jokaisesta biisistä mieleen nousee jokin tietty fiilis tai hetki. Ensimmäisen kerran olen nähnyt Juha Tapion esiintyvän Töölön kirkossa. Suoritin silloin viimeistä työharjoitteluani. Ja kyllä teki vaikutuksen mies ja kitara. Ihanan rauhallinen ja levollinen ääni. Juha Tapio lauloi koko setin silmät kiinni. Muistan vieläkin sen villapuseron, joka oli Juhan päällä.

Kaksi puuta on minulle ja miehelleni todella tärkeä biisi. Moni ystävämme on sanonut, että kappaleesta tulee heti mieleen minä ja mieheni. Ja moni muu "vanha" pariskunta tuntee varmasti samoin. Kaunis, herkkä kappale rakastamisesta. Sydän lyö aina yhden ylimääräisen lyönnin, kun biisin alkutahdit pärähtävät käyntiin. Ja jos biisi oli meidän jo alun alkaenkin, niin nyt se on sitä vielä tiukemmin. En koskaan unohda sitä miltä se kuulosti viime perjantaina. En unohda hymyä oman rakkaani kasvoilla.

Voitte varmasti kuvitella sen liikutuksen, joka valtaa mielen, kun saa videoterveiset artistilta, joka on saanut mielen herkistymään monta kertaa. Oli todella iso WoW, kun saimme vielä liput Juha Tapion Tavastian keikalle 10.12 Sitä ajattelee, että eihän tällaista voi tapahtua. Olo on todella kiitollinen. Huomenna nähdää.

Blogin uudet tuulet... ja mysteeri vinkki.

Mysteeri vinkki

Olen palannut. Pienoisen postauskatkon syyn joudun vielä hetken teiltä salaperäisesti pimittämään. Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon, että kaikki selviää teille aikanaan. Kamera ja kännykkä on täynnä kuvia ja luvassa on useampi postaus tästä mysteerisestä katoamisesta. Hih. Olen ollut melkoisen kiireinen pari viikkoa ja kiinni erittäin mukavassa projektissa. Kaiken päälle on tietysti ollut heitettynä vielä normaali arki ja blogi jäi viikoksi ilman huomiotani. Parin päivän some-tauon jälkeen oli tukossa sähköposti ja kännykkä. Messenger oli täynnä lukemattomia viestejä. Sunnuntaina tätä tulvaa kävin läpi ja vastasin samalla hieman myöhässä mutamiin blogiin tulleisiin kommentteihin. Kiitos kärsivällisyydestänne.

Tarkat silmät ovat varmasti jo kuukausia sitten huomanneet, että Kaksplussan karuselli on poistunut sivupalkista. Sunnuntaina sinne ilmestyi Onni Blogien logo. Kaksplussan yhteisö toimi blogini kotina kokonaisen vuoden. Olen vieläkin hurjan kiitollinen tuosta mahtavasta mahdollisuudesta ja kasvunpaikasta. Rehellisesti voin sanoa, että poistuin yhteisöstä parempana bloggarina. Siihen vaikutti moni asia, mutta erityisesti se, että blogikaverit yhteisössä asettivat riman todella korkealle. Haluankin vielä toivottaa kaikille yhteisössä jatkaville intoa bloggaamiseen ja kiittää lämpöisesti yhteisestä taipaleesta.

Nyt MiruMaru on taas uuden edessä. Luulen, että Onni Blogit mahdollistavat postausten kirjoittelun hieman laajemmalla kehyksellä. Blogini löytyy Lifestyle kategoriasta ja tämä onkin selkeä vinkki siihen, että blogin sisältö painottuu jatkossa hieman eri tavalla. Paljon tuttua ja totuttua säilytetään. Lähinnä muutos näkyy siinä, että keskityn jatkossa enemmän DIY, sisustus ja tyyli postauksiin. Ei toki unohdeta runoja tai kirjoituksia elämästä. Joukkoon saattaa sujahtaa myös elokuva-arvosteluja ja muuta leffa-asiaa. Lisäksi suunnitteilla on uusi postaussarja parisuhteen monista koukeroista ja kiemuroista. Ennen joulua juhlistetaan uutta blogikotia ja 200 tykkääjän rajan ylittymistä MiruMarun Fb-sivujen puolella kivalla arvonnalla! Pysy siis mukana.

Tälle viikolle on luvassa vielä ihana meno. Keikka Tavastialla, mutta sitten hiljennytään Joulun odotukseen. Rakennetaan kotiin tunnelmaa palanen kerrallaan.

PS: Saattaa olla, että MiruMarun Instagramiin tupsahtaa uusi mysteeri vinkki lähiviikkoina...