Avautuminen elämästä

Tiedättekö sellaisen tunteen, kun pää täyttyy ajatuksista ja samalla lyö suunnilleen tyhjää? Minusta on tuntunut sellaiselle jo pitkään. Elettyihin kuukausiin on mahtunut paljon hyvää ja erityisesti blogin ympärillä näyttää jatkuvasti sattuvan ja tapahtuvan kaikkea positiivista. Samalla kuitenkin oma arki jotenkin tökkii. En nyt puhu kotiäitiydestä, koska minusta tämä on kyllä elämän parasta aikaa. Arjen pienet asiat ja niiden kasaantuminen isoksi löntiksi sen sijaan tuovat mukanaan ahdistusta. Sitä lönttiä sitten kantelen mukanani ja välillä yritän sitä nielaista. Hyväksyä, että tällaista tämä elämä nyt vain on. Ja samalla se pieni ääni sisällä sanoo, että ei asioiden tarvitse olla näin. Tee muutos. Muutos kysyy kuitenkin aina rohkeutta ja uskallusta hypätä tuntemattomaan.

Tätä ajatusta elämän muuttamisesta parempaan suuntaan haudon mielessäni joka päivä. Ajatus auttaa minua jaksamaan eteenpäin, mutta samalla se näyttää myös räikeästi sen mikä juuri nyt on vialla. On asioita mitä haluaisin. Aivan pieniä ja pikkuisia, mutta juuri nyt näissä olosuhteissa mahdottomia. On päiviä jolloin suru hiipii mieleen ja yrittää jäädä sinne asumaan. Ikävöin miestäni joka on pitkän päivän poissa ja tulee illalla väsyneenä kotiin. Meillä on aikaa olla yhdessä perheenä aivan liian vähän. On asioita jotka vievät meitä erilleen. Varastavat meidän aikaamme.

Olen niin helpottunut, että syksy on vihdoin täällä. Se tarkoittaa, että olen selvinnyt jälleen yhdestä kesästä. Syksyisin voimaannun. Aistini terävöityvät ja olen enemmän tilanteen tasalla. Lisääntyvä pimeys tuntuu antavan minulle suojavärin ja toimii pehmeänä sylinä mihin voin upota huolineni. Odotan värikkäitä lehtiä, kirpsakkaa ilmaa ja kevyttä ensilunta. En ole kesäihminen. Haluaisin olla todella negatiivinen ja pessimistinen luonne. Haluaisin märehtiä murheisssani ja murjottaa ja mököttää. Ja kuitenkin huomaan, että toivo nousee aina mieleni sopukoista, vaikka kuinka yritän pyyhkäistä sitä syrjään. Jostakin löytyy aina se vahva luottamus siihen, että elämä kyllä kantaa ja asiat järjestyvät paikoilleen. Ennemmin tai myöhemmin. Minun tapauksessani usein myöhemmin, mutta järjestyvät kuitenkin.

Ja toki on paljon mistä olla kiitollinen. Jopa tästä raastavasta ikävästä toisen luo pitäisi syvällä sisimmässään olla kiitollinen. Kiitos tästä tunteesta. Kiitos, että saan tuntea näin. Tämä tunne osoittaa tuon rinnallani kulkevan ihmisen arvon. Ja voi kuinka arvokas sinä minulle oletkaan. Rakas. Eletyt syksyt jättävät syvemmän jäljen...

Muistot talteen!

Seuraa tunnustus. Olen tässä neljä vuotta hieman pyöriskellyt tunnontuskissa. En ole nimittäin kirjoitellut esikoiselleni enkä myöskään kuopukselleni vauvakirjaa. Häpeän syvästi. Kyllähän se olisi ihan mukava ja tärkeäkin juttu. En tiedä mikä siinä on ollut, että kaikki on jäänyt tekemättä. Olen toki kerännyt talteen kaikki tärkeät paperit, kortit ja piirustukset, mutta ne ovat jääneet pinoihin odottamaan oikeaa hetkeä. Oikeaa hetkeä ei sitten ilmeisimmin ole tullut.

Tähänkin asiaan liittyy henkilökohtainen kokemus. Muistan lapsena miltä tuntui nähdä ystäväni kotona hänen äitinsä kokoama vauvakirja. Selasin kirjan sivuja, jotka olivat tarkasti täytetty kauniilla käsialalla. Oli kimaltavia kiiltokuvia, hiuskiehkura ja valokuvia. Pieni lapsen mieleni ymmärsi, että kirjaan oli käytetty paljon aikaa ja sitä oli tehty rakkaudella. Kirjan lapsi oli tärkeä ja näkyvä. Muistan ajatelleeni, että minusta ei ollut olemassa sellaista kirjaa ja se pisti pienoisesti sydämeeni. Kotona meillä oli isoveljeni kuvat kauniisti albumeihin laitettuna. Kuopuksen eli minun kuvani löytyivät hajallaan laatikon pohjalta ja myöhemmin kenkälaatikosta. Siihen oli syynsä. Vanhempieni avioero ja sitä seuranneet työntäyteiset vuodet. Äitini ei kertakaikkisesti ehtinyt laittamaan kuviani nätisti albumiin kiinni. Kyllä, se oli aikaa ennen digikuvia ja muistikortteja. Ajattelin silloin, että minä sitten aikanani tekisin omille lapsilleni kauniit vauvakirjat, jotka jäisivät lapsilleni muistoksi. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Viikonloppuna kasasin vintin työpöydälle kaikki säästämäni liput ja laput ja päätin tehdä asialle jotakin. Tuunasin kaksi vanhaa säilytysrasiaa Teippitarhan koristeteipeillä ja kauniilla papereilla. Lajittelin kummankin lapsen kortit ja muut säästämäni aarteet kahteen laatikkoon. Ajattelin vielä kirjoittaa laatikoihin kirjeet molemmille lapsilleni. Minulle tuli parempi mieli. Nyt minulla on jokin paikka mihin säilöä tärkeitä juttuja. Olen hyvä äiti, joka koristelee laatikot kauniisti ja kerää muistot talteen. En vieläkään kirjoittanut vauvakirjan sivuille säntillisesti jokaisesta syntymäpäivästä, mutta tein jotakin omalla tavallani. Jäin miettimään mitä laatikoihin tulevaisuudessa laittaisin? Nyt laatikoihin sujahti molempien lasteni ensimmäiset vamput, pienet tukkaharjat, parhaat syntymäpäiväkortit, kastetodistukset. Vuosien saatossa sinne varmasti löytää tiensä molempien ensimmäiset irronneet maitohampaat.

Lopputuloksella ei oikeastaan ole paljon väliä. Tärkeintä on itse tekeminen. Muistoja läpi käydessään sitä myös tuntee suurta kiitollisuutta. Minä olen äiti. Minulla on kaksi ihanaa lasta. Minulla on perhe. Minulla on rinnallani kannustava aviomies, joka on hyvä isä lapsillemme. Minä olen saanut kaiken sen mitä minulta puuttui. Jos elämä on joskus ottanut jotakin pois se on myös antanut sen takaisin.

Kissakahvila Purnauskis on elämys!

Kissakahvila Purnauskis on todella näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka! Kävimme mieheni kanssa nauttimassa kissacappuccinot Aaltosenkadulla Tampereella ennen blogipäivän starttia. Olin lukenut kahvilasta lehdistä jo useaan otteeseen. Heti kun kävi selväksi, että tänä kesänä tiemme veisi Tampereelle oli aivan selvää, että halusin käydä kurkkaamassa kahvilaa.

Henkilökunta otti meidät todella ystävällisesti vastaan. Tunnelma sisällä kahvilassa oli ihanan kotoisa ja rento. Saimme istahtaa pitkän ajomatkan jälkeen muhkeisiin nojatuoleihin. Piki-Nelli tuli ensimmäisenä tekemään tuttavuutta ja oli erittäin kiinnostunut laukuistani. Kissoilla oli selvästi omat lempipaikkansa, missä ne tykkäsivät lekotella ja nauttia päivästä. Muutama kissoista innostui leikkimään luonnonoksilla. Piki-Nellin suosikkilelu oli pieni pallo.

Kahvila oli bloggarin näkökulmasta aivan unelma kuvauskohde. Koko paikka oli sisustettu viimeistä yksityiskohtaa myöten ajatuksella. Mukavuudesta tai kotoisuudesta ei kuitenkaan ollut tingitty. Ja mikä tärkeintä kissoille löytyi paljon mielenkiintoista puuhattavaa, tarpeeksi rauhallisia lymyämispaikkoja sekä runsaasti kiipeily mahdollisuuksia. Kyseessähän on myös kissojen koti!! Ja sanomattakin on selvää, että itse kissat olivat söpöläisiä ja niiden touhuja olisi voinut seurata ja kuvata koko päivän. Harmillista, että meillä oli hieman kiire!

Ja mitä tästä kaikesta seurasi? Mielen valtasi kamala kissan kaipuu ja koko ajomatkan blogipäiville höpisimme vanhasta kissastamme Roopesta. Lepää rauhassa rakas Patruuna.

Lisää kuvia kissoista ja muuta infoa löytyy Kissakahvilan FB-sivuilta. Kiitämme kissoja sekä henkilökuntaa ja toivotamme kaikille oikein puuhakasta syksyä. Mau!

Blogipolun lanseerausjuhla

Viime lauantaina sain ottaa suunnan kohti vanhaa kotikaupunkiani eli Helsinkiä. Tieni vei ihanan pirteälle Hullun Siilin teehuoneelle Rautatieaseman kupeeseen juhlistamaan Blogipolkua. Blogipolku keräsi juhliinsa blogimaailman tunnettuja nimiä sekä uusia nousevia kykyjä. Teehuone täyttyi ihanasta puheensorinasta, lasien kilistelystä ja auringosta.

Blogipolku on paljon enemmän kuin vain sivusto, joka listaa blogeja. Blogipolun takaa löytyvät oikeat ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita sivustonsa käyttäjistä. Blogipolku on yhteisö ja kasvava sellainen.

Kuohuvien jälkeen saimme maistella marjoja ja hedelmiä sekä kakkuja. Tarjolla oli myös ihanan raikasta boolia.

Juhlissa oli kivasti aikaa jutella ja tutustua. Illan aikana myös arvottiin bloggareiden kesken lahjakortteja nettikauppoihin: House of Brandon,  Pop Up Kemut ja NOSH.

Kuva täynnä toimintaa. Räps, räps.

Ilta vierähti nopeasti. Liiankin nopeasti. Taika-korut ja Rajala pitivät kutsuvieraille pienet esittelyt. Oli kiva sukeltaa hetkeksi korujen ihanaan maailmaan. Kameroista ja niiden ominaisuuksista bloggarit jaksavat innostua aina. On myönnettävä, että houkutus kameran vaihtamiseen on juuri nyt melkoisen suuri. Kameroiden kenno tekniikka on ottanut neljässä vuodessa, niin valtavan loikan eteenpäin.

Tapahtumassa oli mukana iso nippu yrityksiä ja goodie bagit olivat melkoisen mahtavat. Paljon kaunista, laadukasta ja hyödyllistä tavaraa testattavaksi. Palailen vielä tuotteiden pariin myöhemmin. Kaikkien ihanuuksien lisäksi Elämyslahjat lahjoittivat jokaiselle tilaisuuteen osallistuneelle bloggarille lahjakortin! 

Kaunis kiitos kaikille yhteistyökumppaneille! Mahtavat juhlat. Lisää kuvia juhlista löytyy myös Instagramista #Blogipolku.

#Blogipolku lanseerausjuhlan asu

Vau, mikä mekko! Tekisi mieli heitellä ilmoille lentosuukkoja. Sain ilokseni tehdä blogiyhteistyötä Heidi Elisen kanssa yhden asupostauksen verran. Löysin nettikaupan runsaasta valikoimasta itselleni juuri sopivan mekon. Tämä ihanuus päällä oli kiva juhlistaa Blogipolkua viime lauantaina Helsingissä. Mekko todella tuntui kuin minulle tehdyltä. Juuri minun vartalolleni sopiva leikkaus ja malli. Mekko oli myös sopivasti leikkisä ja hieman flirtti, vaikka ei paljastanut mitään. Samanlainen kantajansa kanssa siis. Hih. Mekko löytyy TÄÄLTÄ. Voin todella sanoa, että juhlissa oli helppo olla, kun tiesi näyttävänsä hyvälle kauniissa mekossa.

Laukku Asos
Kengät Vagabond

Postaus on MiruMarun ja Heidi Elisen yhteistyötä

#Blogipolku SNEAK PEEK

Huomenna edessä on kesän viimeiset juhlat. Pääsen tapaamaan tuttuja ja tuntemattomia bloggareita Blogipolun lanseerausjuhlaan. Asu juhlia varten on tietysti ollut mietittynä jo pidemmän aikaa. Saan pukeutua ihanaan Suukkomekkoon, joka löytyi Heidi Elisen nettikaupasta. Juhlahumuun pääsee mukaan MiruMarun Instagramin välityksellä #Blogipolku

Asua maustan uusilla korvakoruilla ja riipuksella. Olen jo pitkään halunnut itselleni tuollaista lintuhäkki riipusta ja nyt vihdoin saanut sellaisen hankituksi. Ihana. Valmiina juhliin.

Mekko saatu blogiyhteistyöllä.

#kaksplusbloggaajattampereella ja arvonta MiruMarun FB-sivuilla

Paluu arkeen tuntui maanantaina hieman ankealle. Lauantaina sain viettää kivan päivän yhdessä Kaksplussan bloggareiden kanssa paikkana Holiday club Tampere. Lämmin kiitos vielä tapahtuman järkänneille Paprikalle ja Evelle. Emme toki sentään viettäneet koko päivää kylpylähotellin altaissa, vaan meitä varten oli suunniteltu kaikkea kivaa ohjelmaa. Parasta oli kuitenkin taas upeat tyypit ja antoisat keskustelut. Ai, mistäkö bloggarit keskustelevat? Joo, bloggaamisesta tietysti, mutta myös siitä miten lähes jokainen rajoittaa kotona omien lasten telkkarin töllötystä/pelaamista ja kaiholla muistelimme myös oman lapsuutemme pihaleikkejä ja lankapuhelimia. 

Visual Raman Raisa Taurinka piti meille pienen kamerakoulutuksen. Itselle uutta asiaa tuli paljon. Päällimmäisenä mieleeni jäi ajatus siitä, että kuvan tulisi kertoa tarina. Toivon, että minun kuvani voisivat jonakin päivänä olla sellaisia. Raisa otti päivään osallistuneista myös ryhmäkuvan ja minun oma suosikkini on ehdottomasti tuo hassumpi! Auton ratissa oli kuskilla huumori kohdallaan. Saimme kaikki tilanteesta oikein hauskat naurut!

Aurinko jaksoi paistaa kauniisti ja tuuli tuiversi hiuksia. Ihanat ja iloiset naiset olivat koolla taas.

Alkumaljojen jälkeen saimme nauttia yhdessä naposteltavaa. Myöhemmin vielä kahvittelimme ja maistelimme leivonnaisia.

Ihastuin täysin Tampereen Baby Stylen Elinan ja Niinan esittelemiin Mini Mizen lastenvaatteisiin. Ihanan heleät värit. Pääsimme myös tutustumaan Sophie the Giraffe tuoteperheeseen. Itselleni oli entuudestaan tuttuja luonnonmukaiset purulelut, mutta sen sijaan kosmetiikkasarja oli uusi tuttavuus. Tiesittekö, että tuotteet ovat suomalaisten suunnittelemia? Tietysti Ecocert sertifioitua luonnon ja- luomukosmetiikkaa.

Sydämeni veivät kokonaan Done by Deer-merkin  raikkaat ja iloiset pehmolelut, lastenastiasto sekä ihanat sisustustuotteet. Oli säilytyslaatikoita, pussilakanoita ja ihana iso imetystyyny! Minusta on erityisen hienoa se, että imetystyynyn kohdalla oli selkeästi mietitty tuotteen elinkaarta. Tekemällä imetystyynystä ihanan se jää lastenhuoneessa muuhun käyttöön imetyksen jälkeen. Kaunis puinen vauvakeinu toi oman lapsuuden mieleen. Kuinka mukava olisi oman V-V:n keinua tuossa kiikussa. Kaikki oli hauskaa ja värikästä, mutta myös laadukasta! Suosittelen.

Lähdimme Tampereelle matkaan yhdessä mieheni kanssa. Minun ollessani blogipäivillä mieheni uiskenteli ja saunoi kylpylässä. Jatkoimme päivää yhdessä blogitapahtuman jälkeen. Hyppäsimme bussin kyytiin ja karautimme keskustaan syömään ja kävelemään. Hurautimme bussilla myös takaisin hotellille. Bussipysäkit ovat kyllä todella kätevästi heti hotellin vieressä. Kävimme pikaisesti huoneessa ja lähdimme sen jälkeen kävelemään pitkin Näsijärven rantaviivaa. Järvi on niin suuri, että tuntui aivan, kuin olisimme olleet meren äärellä. Totesimme mieheni kanssa, että näissä maisemissa ja puitteissa viettäisi helposti kaksikin päivää.

Maisemat olivat hotellin parvekkeelta 11. kerroksesta melkoisen huikeat.

Oli ihana hieman levähtää. Kääriytyä paksuun kylpytakkiin ja sujauttaa jalkaansa läpykkäät. Seisoa parvekkeella hengittämässä raikasta järvi-ilmaa. Ihana tuulenvire kuiski hiuksissani. Tunsin oloni varsin hyväksi. Illalla kaupungin valot loistivat järven yli kauniisti. Aamulla meillä olikin jo pieni kiire kotiin lasten luokse. Pikainen aamiainen. Harmittaa, että jäi vohvelin paistaminen väliin. Tavarat kasaan ja autolla kotiin. Koska nähdään uudestaan te loistavat tyypit?

Hotellin edustalla oli kaunis pihatto ja venesatama. Lisää kuvia ja tunnelmia Tampereelta tarjoaa MiruMarun Instagram mm. kurkistusta goodie bagiin! Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille. Ja pieni reissuun liittyvä ARVONTA teille löytyy MiruMarun FB-sivuilta. Käykää kurkkaamassa!

Paska mutsi

Koska se tarkkaan ottaen alkoi? Oliko se raskauden edettyä yli puolivälin vai alkoiko se jo sitä ennen. Keveys ja ilo tuntui vaihtuneen kireyteen ja eripuraan. Väsymys painoi päälle ja tunsin oloni hetkittäin avuttomaksi esikoisen uhmaillessa. Tämä on vain vaihe. Ajatukseen takertuu kuin pelastusrenkaaseen. Tämä menee ohi. Kestä vielä hetki. Ja kuinka omaatuntoani on kolkuttanut lakkaamatta. Olenko runnellut välini esikois tyttäreeni pysyvästi vai onko asia todellakin niin, että ensimmäiset yhteiset kolme vuotta kantavat läpi tämän ajan. Miksi kukaan ei puhu siitä miten kamalaa uhmaa on ottaa vastaan? Miksi kukaan ei sano, että aikuiseenkin voi sattua sydämeen, kun oma lapsi sanoo, että vihaa äitiään. Uhmakas tytär ei halua tulla äidin syliin.

Kuinka sitä voisi kertoa tuolle omalle rakkaalle pippurille, että äiti on toisinaan hieman väsynyt. Valvon öitä vauvan kanssa ja nukun huonosti. Päivisin olemme pitkälle iltaan kolmistaan. Onneksi mummo auttaa. Kyllä minä ymmärrän, että äidin jakaminen ei tunnut kivalle. Kuinka me ennen ehdimme tehdä yhdessä kaikkea kivaa. Tiedän, että en pysty nyt samaan. Sinulta ei kukaan kysynyt haluatko pikkuveljen. Olemme juuri nyt se huonoin yhdistelmä: väsynyt äiti ja uhmaikäinen tytär. Anna anteeksi, että meillä välillä huudetaan, että äidin kärsivällisyys ei aina riitä pitkälle. Anteeksi, jos en muista kehua sinua tarpeeksi, kun suoriudut jostakin hienosti ihan itse. Anteeksi, jos sylini on usein varattu vauvalle. Minä rakastan sinua silti.

Minä lupaan järjestää sinulle enemmän aikaa. Yritetään tehdä yhdessä kaikkea kivaa kuten ennenkin. Ja äidin vointi kohenee kyllä. Älä ole huolissasi. Minä olen yhä sinua varten ja sinun vierelläsi. Nyt ja aina. Voit luottaa minuun. Olen muistellut paljon sitä, kun sinä olit vauva kuten pikkuveljesi nyt. Oli helppoa keskittyä vain yhteen lapseen. Ja kuinka minä syötin sinua öisin ja keinutin sylissäni. Oma pieni paaperoni. Meidän kahden väliin ei mahtunut mitään pitkään aikaan. Perheen kasvaessa tilanteen on ollut pakko muuttua. Ja myös sinä olet kasvanut. Äiti ei enää ole se maailman napa ja upein tyyppi. Minä olen välillä ihan paska mutsi. Yritän kovasti olla kaikille kaikkea ja välillä epäonnistun ja lennän rähmälleni. Sitä tämä elämä on. Onnistumisia ja pettymyksiä, iloa sekä surua kaikkia vuorotellen ja hyvässä suhteessa, jotta me osaisimme arvostaa sitä mikä on kaikkein tärkeintä. PERHE.

Katselen sinua ja silitän hiuksiasi. Sinä nukut ja tuhiset. Uhma on laantunut hetkeksi. On hiljaista. Ei huutoa. Ei kiljuntaa. Ei itkua. Ei tavaroiden paiskomista. Puristat omaa rakasta unileluasi kainalossasi. Minun rakas tyttöni. Me selvitään kyllä yli tämän vaiheen. Sinä ja minä. ME.

Helppo suklaakakku

Meillä juhlittiin eilen pienoisesti esikoisen täytettyä 4-vuotta ja samaan juhlahumuun myös kuopuksen ensimmäistä hammasta. Tarkoitus olisi vielä järjestää hieman isommat ulkoilmajuhlat. Odotetaan vielä hetki isän loman alkamista. Syntymäpäivänä meillä on ollut tapana, että sankari saa valita päivän menun. Pieni/Iso tyttö halusi äidin tekemää suklaakakkua ja isin paistamia muikkuja. Hih. Sankarin sana on laki. Tässä teille jakoon resepti suklaakakun tekoa varten. Todella helppo ja nopea valmistaa ja makua voi muutella marjoilla. Kokeile ihmeessä!

200 g tummaa suklaata
100 g voita
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
Marjoja oman valinnan mukaan.

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Voitele ja jauhota  vuoan reunat vehnäjauholla tai korppujauholla.

Sulata rasva miedolla lämmöllä kattilassa. Ota kattila pois liedeltä, lisää paloiteltu suklaa ja sekoita, kunnes suklaa on sulanut.

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Kaada hieman jäähtynyt suklaa-rasvaseos muna-sokerivaahdon joukkoon varovasti sekoittaen. Sekoita kulhossa vehnäjauhot, leivinjauhe ja vanilliinisokeri. Sekoita jauhoseos varovasti taikinaan.

Kaada puolet taikinasta vuokaan. Ripottele marjat taikinan pinnalle ja kaada loput taikinasta marjojen päälle. Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 30 min. Kakun kuuluu jäädä keskeltä tahmeaksi, hieman taikinamaiseksi.

Irrota jäähtynyt kakku vuoasta ja ripottele pinnalle kaakaojauhetta ja marjoja. Voit halutessasi tarjota kakun kanssa jäätelöä tai kermavaahtoa.