torstai 30. marraskuuta 2017

Väriterapiaa pimeyden keskelle


Valotonta, harmaata ja pilvistä. Välissä tuiskunen päivä ja taas lisää harmaata. Huh, huh. Kotikin alkaa näyttää synkälle ja mieliala lähtee laskuun. STOP. Mieti vielä. Kaiva kaapista ihanat jouluvalot, tuikut ja kynttilät. Kata vieraille värikäs kahvipöytä. Meillä käy aika usein kahvivieraita. Minä tykkään koota kattauksen eriparisista astioista. Rakastan värejä ja kuvioita. Kauniita astioita on myös ilo pitää esillä. Ne ovat osa kodin sisustusta. Värikäs melamiini lautanen/tarjotin on kahvipöydän piriste. Hanki monta ja voit käyttää niitä lautasina tai yhtä yksittäistä tarjottimena. Huolettomat mukit kestävät lastenkin käytössä.


Kakkulapiolle  on ollut viime aikoina erityisen paljon käyttöä. Meillä lapset osaavat jo pyytää äitiä leipomaan. Varsinkin perheen Pikku Herra on herkkujen perään. Leivoin alkuviikosta jo tutuksi tulleesta omenapiirakasta hieman muunnellun version. Omenalohkojen sijaan käytin omenasosetta ja päälle ripottelin vielä reilusti fariinisokeria. Ihana huomata, että reseptejä uskaltaa jo itse muokata. Olen kyllä ihan pikkuisesti ylpeä itsestäni, että sitkeästi vain opettelin leipomaan lasten synnyttyä ja nykyisin olen jo ihan kohtuullisen hyvä. Jee. Kakut ja muut herkut pääsevät oikeuksiinsa, kun niiden parina on pöydässä kauniit astiat. Värit taas saavat leivosten ohella mielen piristymään.

Nyt kannattaa tutustua Colore:n ihastuttavaan nettikauppaan. Sulostuta omaa tai ystäväsi joulua ihanilla tuotteilla. Blogin ja yhteisön seuraajille on tarjolla etu. Koodilla MAITOKAHVI saatte -15% alennusta verkkokaupan tuotteista. Etu ei koske tapetteja tai lahjakortteja. Tarjous on voimassa tämän vuoden loppuun. TÄSTÄ ja TÄSTÄ linkistä pääsette fiilistelemään joulua ja kurkistamaan myös Coloren tuotteita.

Yhteistyössä Always somewhere else ja Colore

tiistai 28. marraskuuta 2017

Viimeinen vauvavuosi pian ohi


Todella haikein fiiliksin hyvästelen kohta tämän menneen vuoden. Vauvavuosi päättyy virallisesti vasta maaliskuun lopussa. Jollakin tapaa sitä kuitenkin aina joulukuun lähestyessä alkaa summata vuotta. Mitä minä sain tänä vuonna aikaiseksi? Vauvan. Ihmeellisen pikkuisen tytön. Tänä vuonna moni asia on koettu viimeistä kertaa. Viimeinen äitiyspakkaus. Viimeinen odotus ja sektio. Viimeinen hullu remontti vastasyntyneen kanssa. Vauvan pieniä vaatteita ei enää säästetä seuraavalle. Viimeiset ristiäiset. Kohta takana on (toivottavasti) viimeiset rankat yövalvomiset.


Viimeinen odotus oli melkoista pikakelausta. Tuntui, että minulla oli kotona jatkuva kiire päällä. Muistan, että muutama päivä ennen sektiota istuin pihalla hetken auringossa Pikku Herra kainalossa. Se pieni hetki on säilynyt todella kirkkaana mielessäni. Istuin hetken paikallani ja vain hengitin. Yritin tyhjentää mieleni pelosta ja ahdistuksesta. Ennen sairaalakassin pakkaamista pidin itseni kiireisenä rakentamalla isommille lapsille leikkihuoneen. Uudelle tulokkaalle remontoitiin myös samalla oma pieni huone. Remontti jatkui vielä tovin kotiutukseni jälkeen (en suosittele). Sektion jälkeen toipuminen oli aikaisempia kertoja huomattavasti hitaampaa. Olin väsynyt todella pitkään ja liikkuminen oli vaikeaa. Onneksi kuitenkin perheen isä hoiti hellästi vauvaa. Pikku Herra otti ihmeen hienosti ja ymmärtäväisesti sen, että en pystynyt pitämään häntä totutusti sylissäni. Ihanaa oli palata muihin yhteisiin rutiineihin sairaalassa olon jälkeen.


Isyysloman ensimmäinen viikko. Iso sydän. Ei remonttia. Oli ihanaa olla kaikki yhdessä. Ihanaa tietää, että niitä kallisarvoisia muistoja ei voi kukaan viedä ikinä pois. Pyykkinarut notkuivat vauvanvaatteista ja harsoista. Tuttipullot porisivat liedellä. Vastiketölkit rivissä keittiöntasolla rintapumpun vieressä. Vauvanhoitotarvikkeita joka huoneessa. Takassa tuli ja koko perheellä villasukat jalassa. Kiirettä ei ollut.


Kevään ensimerkit otettiin vastaan yhdessä vauvan kanssa. Luonto kasvoi ja voimistui yhdessä vauvan kanssa. Pihamaalla oli ihana työnnellä lastenrattaita ja katsoa sivusta isompien lasten leikkejä. Sisustimme vauvan oman huoneen kuntoon ja suunnittelimme ristiäisiä, joita sitten myöhemmin vietimme pienellä porukalla. 


Tähän vuoteen on mahtunut todella vähän eripuraa, sen sijaan tämä vuosi on ollut nauttimista arjen pienistä iloista. Kuinka ihanaa on ollut keinua vauvan kanssa pihakeinussa. Viettää aikaa oman perheen kesken. Luoda omia uusia perinteitä  ja kokeilla arjessa uusia juttuja. Elämä on antanut parastaan. Monesti olen todennut itsekseni, että väsymyksestä huolimatta tämän katon alla asuu ihan onnellinen perhe. Olemme onnistuneet hienosti pitämään rentoudesta ja keveydestä kiinni. Uskon, että kyse on ollut puhtaasti asenteesta. Me olemme halunneet pitää enemmän hauskaa. Talon Pikku Neiti on myös ollut helppo ja tyytyväinen lapsi. Vauva on sopeutunut talon menoon hienosti. Aikaisemmin itselläni on ollut ajatus, että kaikki talossa tehdään vauvan ehdoilla. Pikku Tähden kanssa olen ollut rennompi ja luottavaisempi. Vauva kyllä pysyy meidän kaikkien vauhdissa mukana.

 









sunnuntai 26. marraskuuta 2017

#slowmorning - Aamuiset ystävät


Meillä on ollut tänään tunnelmallinen aamu. Lumisade alkoi yöllä ja jatkuu yhä. Sisällä talossa on juotu kahdet aamukahvit ja heräilty varsin lempeästi. Lapsetkin ovat viihtyneet omissa leikeissään. Vauvan kanssa olemme fiilistelleet lumisadetta ja seuranneet lintujen puuhia pihamaalla. Meidän perheessä lintujen talviruokinta on iso juttu. Aloitamme ruokinnan varhain ja talvella pihallamme käy melkoinen kuhina. Lintuja on ihana seurata. Tiedän aina saavani aamukahviseuraa kello kymmenen, kun linnut saapuvat ruokintapaikalle ensimmäisen kerran. Seuraamme lasten kanssa lintujen liikkeitä ihan päivittäin. Pihallamme viihtyy myös melkoisen rohkea orava. Talipallojen, pähkinöiden ja siementen lisäksi lintuja houkuttelee pihaamme isot pihlajapuut. Pihlajanmarjoja riittää syötäväksi vielä pitkäksi aikaa. Onko teillä tapana katsella ulos ikkunasta kahvikuppi kädessä? Blogiin on tulossa vielä erikseen asiaa lintujen talviruokinnasta.

PS:
Olettehan huomanneet
Ilahduta lasta. 
Auttaminen on helppoa.
Auttaminen on arvokasta.
Lämmin kiitos.

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Paljon hyvää ja kaunista


Tällä viikolla lumi on satanut maahan ja peittänyt armollisesti alleen tumman ja synkän maan. Monena yönä olen tuijottanut yöheräilyjen lomassa ikkunasta avautuvaa lumista maisemaa. Tarkastellut katuvalojen heittämiä varjoja ja lumisia puita. Pohtinyt elämää ja sen koukeroita. Nähnyt oudon eläväisiä unia, jotka ovat saaneet minut itkemään. Ikävä ja suru on sulkeneet minut jälleen syliinsä. Vuosi lähenee loppuaan ja tunnen suurta kiitollisuutta siitä, mitä kaikkea hienoa se eteeni toi. Loppujen lopuksi huippuhetkiksi nousevat aina ne pienet arkiset hetket. Onneen ei tarvita monimutkaisia reseptejä. Peruspalikat löytyvät omasta perheestä. Eletty vuosi toi perheeseemme uuden jäsenen kuin tasapainoksi sille, että kulunut vuosi oli taas yksi lisää ilman sinua.

Ikävä ei ole helpottanut. Rehellisesti voin sanoa, että tuskin koskaan selviämme siitä, että menetimme sinut. Omaan suruuni sekoittuu varmasti monet muutkin elämäni huolenaiheet. Itkiessäni sinua itken samalla kaikkea, mikä elämässäni on pielessä. Silti keskityn jokaisena elämäni päivänä iloon. Hakeudun valoon. Elämältä toivon vain, että se antaisi minulle viisautta olla ryssimättä asioitani, auttaisi minua jakamaan paremmin omat voimani ja antaisi minun kirjoittaa ja kirjoittaa.

Elämässä on niin paljon hyvää ja kaunista. Yritän huomata aivan jokaisen pienenkin asian. Pitää silmäni ja korvani auki. Tätä kirjoittaessani, joku sattui menemään talomme ohi pulkkaa vetäen. Huomasin hymyileväni.

perjantai 17. marraskuuta 2017

TILT


Kasautuneen väsymyksen määrälle ei oikein ole sanoja. Olen monesti kuluneen vuoden aikana ajatellut, että väsymystä ei oikeastaan kannata edes miettiä. Mennään vain eteenpäin päivästä toiseen. Elämäntilanne on nyt tämä ja tästä on vain rämmittävä läpi ja rukoiltava, että selviää kaikesta voittajana. Tämä viikko on silti osoittanut, että minäkin olen armottomasti TILT ja ERROR  ja LOPUSSA. Kolmen lapsen äitinä oleminen käy voimilleni. Yöt ovat olleet todella pitkään levottomia ja täynnä repivää heräilyä. Huomaan jo itkeväni väsymystä. Itku helpottaa. Keitän kahvit ja jaksan taas hetken eteenpäin. Meillä on juuri nyt talossa se pahin yhdistelmä. Perheen eskarilainen on välillä todella väsynyt ja Pikku Herra elää pahinta uhmaansa, joten he ottavat päivän aikana kipinää toisistaan. Vauva taas tekee hampaita ja kääntyilee unissaan. Pahimmillaan lapset ovat vuorotellen yöllä hereillä ja vauva päättää aloittaa päivänsä aamulla kello 6.00. Päivällä esikoisen aikataulu ja Pikku Herran päiväuniaika menevät huonoimmalla tavalla ristiin ja rastiin.

Kuinka monta tuntia pienten lasten äidit nukkuvat viikossa? Iltarutiinien jälkeen ehtii tuskin edes pesemään hiuksensa (tai siis ei ehdi). Ruokailut jäävät usein yhteen iltaruokaan ja muuten keitetään kahvia. En yhtään ihmettele, ettei flunssa parane kahdessa viikossa. Ei ole aikaa edes sairastaa. Välillä olen, niin väsynyt, että pelkää jääväni auton alle postia hakiessani. Huomiokykyni alkaa olla olematon. Muistista en edes viitsi sanoa mitään. Ihanaa olisi päästä nukkumaan, mutta mieluusti vaihtaisin unet myös Sunrise Avenuen keikkalippuihin. Haluaisin vain tuntea hetken eläväni ja päästää irti näistä väsymyksen aiheuttamista ajatuksista. Ei, kyllä minä sittenkin nukkuisin. Ja parisuhde. Huokaisu. Anteeksi kulta. Tämä elämänvaihe kysyy hermoja, päättäväisyyttä ja armoa.


Millä keinoilla tässä elämäntilanteessa jaksaa? Sytytän kynttilät ja laitan musiikkia soimaan aamuisin, koristan keittiönpöydän varvuilla, leivon kakun, vaihdan järjestystä kodissamme yksi huonekalu kerrallaan, siivoan kahvinkeittimen, katson yöllä teemalta dekkareita tai kirjoitan blogiin postauksen. Minulla moni asia lähtee tekemisen kautta. Mieleni pysyy paremmassa kunnossa, kun saan asioita eteenpäin. Tunnen tyytyväisyyttä, että vielä pystyn ja kykenen kaikesta huolimatta toimimaan. Teen suunnitelmia. Seuraavaksi haluan laittaa jouluvaloja ja tehdä porstuan rappusille kivan asetelman luonnonkasveista. Miettiä yhdessä lasten kanssa lintujen talviruokintaa. Jaksaa, jaksaa, vaikka ei jaksaisikaan. Koska elämä ei tähän väsymykseen lopu. Huominen tulee. Aamuisin on aina vaikeinta. Ensimmäisen kahvikupillisen jälkeen tulee fiilis, että kyllä tämä tästä taas lähtee sujumaan. Toinen notkahdus tulee vasta illansuussa päivän pimetessä. Nostaessa vauvan syliini, puhaltaessani Pikku Herran pipin paremmaksi tai etsiessäni esikoiselleni kenkälaatikkoa marsun kodiksi tunnen silti vain kiitollisuutta. Entäs se parisuhde? Yritetään rakas panostaa hääpäivään joulukuussa! Muisku.

maanantai 13. marraskuuta 2017

Puuttuva palanen


Välillä minusta tuntuu, että olen kuin suoraan Passengerin biisistä. Pienoisesti turhauttavaa, mutta minkäs teet. Pysähtyminen on aina ollut minulle vaikeaa. Pysähtyminen hetkeen. Läsnäolo. Suurin määräävä piirre minussa tuntuu olevan levottomuus. Se on piirre, joka on ollut  minussa aina. Olen aina jossakin muualla. Keskitän ajatukseni usein menneeseen tai tulevaan. Ohjelmoituasi itsesi katsomaan tiettyyn suuntaan, siitä on vaikea oppia ulos. Olen pitänyt itseäni todella syvällisenä tyyppinä ja se varmasti pitää paikkaansa kyllä osittain. Isojen juttujen kohdalla en kuitenkaan anna itselleni lupaa mennä kovinkaan syvälle. Tajusin asian oikeastaan vasta kuukausi sitten. Menin yhteen isoon tilanteeseen melkoisen valmistautumattomasti. Syy oli yksinkertaisesti. Paketti oli liian iso purtavaksi. Oli  helpompi pilkkoa juttu osiin ja heittää osat pikku lokeroihin ja sitten mennä sen yhden lokeron mukaan ja unohtaa muut. Jälkeenpäin olen ollut iloinen, että uskalsin, vaikka tilanne ja tapaaminen vei minulta paljon voimia. Loppujen lopuksi minulla oli vain voitettavaa.

Suurin pakan sekoittaja on oman perheen perustaminen. Kolmen lapsen äitinä löytää itsensä täysin uudesta ja erilaisesta roolista. Tähän elämänvaiheeseen ei voi juuri valmistautua. Kukaan ei tiedä etukäteen millainen äiti tulee olemaan. Matkaan kuuluu rankkaa itsekritiikkiä ja iso kasa epäonnistumisia. Lapset vaativat läsnäoloa. Olen siis todellakin joutunut jumppaamaan näkymätöntä lihastani. En voi vetäytyä syrjään, se ei ole vaihtoehto. Oma keskeneräisyys on myös julmasti näkyvillä. Asiaa ei voi väistää. Sitä on katsottava suoraan silmiin. Armo on oltava läsnä arjessa. Minä teen parhaani. Tiedän, että tulen jatkuvasti paremmaksi äidiksi ja paremmaksi vaimoksi. Odotan silti kovasti, että lapseni kasvavat aikuisiksi ja voin kertoa heille puuttuvasta palasesta, josta vielä nyt ei voi paljoa puhua.


...Well you only need the light when it's burning low
Only miss the sun when it starts to snow..
...Only know you've been high when you're feeling low
Only hate the road when you're missing home...

torstai 9. marraskuuta 2017

In Style Out - Uskalla haastaa itsesi!


Koska viimeksi kokeilit uutta tyyliä? Koska viimeksi uskalsit leikkiä vaatteilla ja asusteilla? Oletko myllännyt vaatekaappisi ympäri, mutta et ole löytänyt päällesi mitään mielekästä? Katsotko peiliin ja toivoisit piristystä? Toki voit olla myös ihan tyytyväinenkin itseesi ja vaatekaappisi sisältöön, mutta kaipaisit kivaa elämystä? Maitokahvimedian tiimi sai ihastuttavan mahdollisuuden tehdä yhteistyötä iloisen Annin kanssa, joka pyörittää Helsingin Lauttasaaressa persoonallista In Style Out stailauspalvelua. Voitte varmasti uskoa, miten ihana elämys kolme tuntia kestänyt ryhmästailaus meille oli. Sovittu meno katkaisi itseltäni hetkittäin puuromaisen arjen ja pääsin karkamaan kotikadultani Helsinkiin. Sain tavata meidän tiimin ihania naisia ja viettää päivää sovitellessa ihania vaatteita ja asusteita.

Minulle on viimeisen parin vuoden aikana avautunut ihan täydellisesti se, mitä markkinoinnin ammattilaiset ovat puhuneet jo pitkään. Ihmiset haluavat elämyksiä ja kokemuksia. Allekirjoitan. Uusi juttu innostaa ja nostaa arjen yläpuolelle. Vielä parempi, jos elämys tarjoaa mahdolisuuden haastaa itseään ja hypätä pois omalta mukavuusalueelta. Uskon, että vain silloin on mahdollisuus löytää itsestään jotakin uutta. Ja kuinka paljon sitä löydettävää onkaan!


Miten sinun tulee valmistautua tapaamiseen? Ensiksi tietysti otat yhteyttä Anniin ja sovit ajankohdan. Ajanvarauksen voit hoitaa kätevästi netin kautta. Mieti samalla haluatko tulla paikalle yksin vai muutaman ystäväsi kanssa tai kenties isommalla porukalla. Tämän jälkeen täytät esitietolomakkeen ja lähetät itsestäsi samalla muutaman valokuvan. Näiden tietojen pohjalta Anni valitsee sinulle erilaisia asuja sovitettavaksi. Lisää infoa löydät linkin kautta.

Stailausta on turha pelätä. Anni saa taatusti jokaisen asiakkaan rentoutumaan ja pitämään hauskaa vaatteiden maailmassa. Itse rohkaisen jokaista kokeilemaan myös vaatteita, jotka eivät välttämättä tunnu, niin omalle jutulle. Minäkin sovitin muutamaa jakkutakkia ja nyt ainakin tiedän miltä sellainen päälläni näyttää. Annin kanssa on myös todella mielenkiintoista puhua vaatteista ja pukeutumisesta. Kolmen tunnin aikana ehdimme jutella muuttuvista trendeistä ja klassikoista, sekä siitä kuinka aika on vapauttanut pukeutumista. Nykyisin jokainen saa vapaasti ilmentää omaa tyyliään, eikä ikä ole enää este. Puhuimme myös paljon vaatteiden kierrätyksestä. Tietyt keinokuidut kestävät kierrätystä huonosti. Kertakäyttökulttuuria tulisi välttää vaatteita ostaessa ja valita sen sijaan omaan tarpeeseen ne oikeat materiaalit, jotka kestävät pitkäaikaista käyttöä.


Itse tila on aivan upea. In Style Out sijaitsee kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja tilaan mennään suoraan hissillä. Ikkunoista avutuu upea maisema ja reilusti valoa. Mustat kattoparrut ja riippuvat valosarjat luovat ihanan tunnelman. Värejä on käytetty erityisen taitavasti ja ullakkohuoneisto on todella saatu viihtyisäksi. Tilassa on runsaasti esillä vaatteita ja asusteita, mutta tila tuntuu silti todella avaralle. Pehmeät matot ja kauniisti esille laitetut vaahtokarkit, sekä kuohujuoma ovat piste i:n päälle. Tutustu myös Annin omaan blogiin ja käy lukemassa lisää hurmaavan liiketilan rakentamisesta!


Ehdin sovittaa kolmen tunnin aikana useampaa asukokonaisuutta. Harmillisesti en ehtinyt sovitusten ja juttelun lomassa hirveästi kuvaamaan. Olin vaatteista ja asusteista, niin tohkeissani, että keskittymiseni oli aivan täysin kivassa puuhassa. Asuni koostuivat osaksi uusista ja osaksi second hand vaatteista. Erityisesti mieleeni jäi yksi super pehmeä villatakki ja hieman kohtalokas musta jumpsuit. Mukaani lähti mustat Levikset, ihana musta/harmaa pusero ja beige neuletakki. Onneksi pääsen vielä vuoden verran kurkistelemaan Annin vaatekokoelmia ja tekemään lisähankintoja. Kiitos Anni kivasta päivästä! Nähdään taas.








Yhteistyössä Maitokahvimedia ja In Style Out

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Hurmaava Hotel&Holiday Köket


Olen aina rakastanut vanhoja taloja ja halunnut sellaisessa asua. Vanhoissa taloissa on taikaa. Vanhoja taloja täytyy tervehtiä tullessa ja hyvästellä lähtiessä. Tiedättekö mitä tarkoitan? Porvoo on aina ollut Helsingin ohella lempikaupunkejani. Porvoossa ei asusta ketään ystäviäni, mutta paikka vetää vahvasti puoleensa. Pikkujouluja viettäessäni pääsin hetkeksi sujahtamaan ns. kaupungin kulissien taakse. Kahviloiden sijaan vietimme juhlia erityisemmässä ympäristössä. 1700-luvulla rakennettu Köket House on vaikuttava paikka. Omaa kokemukseni Porvoosta syveni.



Miltä tuntuisi asua talossa, jonka ikkunoista näkyisi Porvoonjoki. Millaista olisi kulkea vanhan kaupungin läpi päivittäin. Millaista olisi asua kauniissa ja mielenkiintoisessa ympäristössä, joka tarjoaisi lukemattoman määrän erilaisia kuvauskohteita. Porvoo tuntuu todella kotoiselle paikalle, koska olen vanhasielu, joka välillä tuskailee elävänsä ihan väärässä ajassa. Porvoossa miljöö olisi täydellisesti kohdallaan. Olen vieraillut Porvoossa kesäisin (ja nyt myös syksyllä) ja ajattelin seuraavaksi nähdä ja kokea vanhan kaupungin joulun.



Palataanpa takaisin Hotel&Holiday Köket:n upeaan taloon. Olisin mieluusti viipynyt talossa pidempäänkin tutkien ison salin koristeellista kattoa ja talon kauniita yksityiskohtia. Talo oli todella ihanasti sisustettu. Vanhaa henkeä oli kunnioitettu, mutta tunnelma oli pysynyt ihanan rentona. Siellä täällä oli myös moderneja valaisimia ja kauniita Hakola Home:n tuotteita, jotka sopivat taloon täydellisesti. Talossa oli käytetty taitavasti värejä ja tekstiilejä. Jokaiseen huoneeseen oli luotu ihania nurkkauksia oleskeluun ja lepoon. Hyvinkin olisin nähnyt itseni kirja kädessä keskittyneenä lukemaan, jossakin talon kauniissa sopessa. Itse ihailin talon kahta isoa ruokapöytää (luultavasti siksi, että haaveilen omaan kotiini sellaista). Kuinka ihanaa olisi rakentaa kaunis kattaus isoon pöytään ja istua sen ääressä vieraiden ja perheen kesken.




Minulla on aina ihan automaattisesti todella kunnioittava asenne vanhoja rakennuksia kohtaan. En melua. Astelen tilaan hieman varovaisesti ja sitä kunnioittaen. Kuulostelen ja aistin ilmapiirin, joka talossa vallitsee. Monella on varmasti sama tapa. Samanlaisella hartaudella kuljen myös vanhan kaupungin katuja. Välillä on helppo ajatella, että aika sinänsä voisi olla vain harhaa. Kuinka ajat oikeasti voisivat ihan helposti elää omaa elämäänsä limittäin ja lomittain. En nyt sano miettiväni tällaisia asioita ihan päivittäin, mutta jostakin syystä Porvoossa ajatus tupsahti päähäni ihan luontevasti.


Kummitusjuttu

Aluksi on todettava, että  olen herkkyydestäni huolimatta todella rationaalinen ihminen. Pyrin aina selittämään kaiken itselleni järkiperäisesti. Ihastelen ja kunnioitan vanhojen paikkojen ilmapiiriä, mutta en ikinä olettaisi kohtaavani mitään selittämätöntä. Koen olevani varsin vaatimaton kohde hengille tai kummituksille. Miksi ne minulle kertoisivat olemassaolostaan? 

Illan aikana istuimme, söimme ja juttelimme vilkkaasti salin ison pöydän ääressä. Takanani oli ikkuna ja kaunis näkymä Porvoonjoelle, sekä vanha lipasto. Aivan yllättäen huomasin, että oloni muuttui hieman sumeiseksi. Tuntui, että tajunnantasossani tuli jokin hetkellinen liikahdus. Katsahdin pöytää edessäni ja se tuntui liukuvan melko rivakalla vauhdilla minusta vasemmalle. Otin pöydästä kiinni, sillä pelkäsin sen kaatuvan. Hetkessä olo oli ohi. Kummastelin. Muistan kuinka kokeilin pöydän tukevuutta vielä ja katsahdin pöydän alle olisiko jokin pöydän jaloista pettämässä. Kaikki oli aivan kunnossa ja päädyin tulokseen, että varmasti verenpaine tai verensokeri temppuilee. En ajatellut asiaa enää illan aikana. 

Koko juttu tuli uudestaan mieleeni vasta aamulla kotona. Kerroin kokemuksestani paikan omistavalle Arlalle. Hän puolestaan kertoi kuinka lasinen kannu oli särkynyt itsestään lähtömme jälkeen. Lasisen kannun paikka oli ollut vanhan lipaston päällä. Ihmeellisiä tapahtumia ja sattumia. Talossa yöpynyt Agu taas osasi kertoa, että talon vieraskirjaan oli kirjattu ylös erilaisia kokemuksia. Arlakin kertoi nähneensä jouluna jotakin talon makuuhuoneessa.

Yhteistyössä Maitokahvimedia ja Cafe Köket

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

#slowmorning - Hiljainen aamu


Minä tunnustaudun hivenen meluherkäksi ihmiseksi. Varsinkin viikonloppuaamuisin kodin ärsyketulva on minulle liikaa. Pyrin tietoisesti vähentämään melua. Kännykät ovat äänettömällä. Television suljen heti, kun lapset eivät sitä enää katso. Laitan rauhallisen musiikin soimaan. Sytytän keittiössä kynttilät palamaan ja sammutan kaikki sähkövalot. Kynttilät rauhoittavat tunnelmaa ja lapset syövät aamupalansa usein hyväntuulisina ja mukavasti rupatellen. Aamupalan jälkeen ohjaan lapset lempeästi tekemään jotakin hiljaisempia puuhia kuten piirtämään, kasaamaan palapelejä, lukemaan kirjoja tai puuhastelemaan rakentelusarjojen parissa.

Ympäristömme on täynnä ärsykkeitä, mutta myös äänettömyys on ihmiselle stressaavaa. Tärkeintä olisikin täyttää oma ympäristö miellyttävillä äänillä ja varmistaa, että äänitaso on riittävän matalalla. Millaisista arjen äänistä sinä pidät? Minä rakastan kahvinkeittimen pulputusta, lasten naurua ja ulkoa kantautuvia lintujen ääniä. Melu saa meidät usein rauhattomaksi. Melu rasittaa sydäntä- ja verisuonia ja vie yöunet. Melu tekee meistä hieman onnettomia. Kaikki meistä ei toki kaipaa luonnonrauhaan tai hiljaisuuden retriittiin, mutta hiljaisuudelle kannattaa antaa mahdollisuus. Hiljaisuus antaa ihanasti mahdollisuuden sille, että voi tapahtua mitä vain. Voi virkistyä! Saada lepoa ja hyvää oloa. Stressi vähenee ja energiaa vapautuu. Hyvää hijaista aamua teille kaikille.

torstai 2. marraskuuta 2017

Emmalotta Design - Laitetaan siihen rusetti


Ehdinkin teille jo aikaisemmin vinkata juhlatyylistäni pikkujouluja varten. Sain hienon mahdollisuuden tutustua Emmalotta Design:n kokoelmiin ja sieltä löytyikin heti tyyliini sopiva Venla hame. Olen iloisesti jämähtänyt olemaan tyttö ja leikkisä luonteeni kaipasi ehdottomasti rusettia asuun. Väri oli tällä kertaa pehmeän harmaa. Uskalsin jättää mustavalkoisen tyylini ja kokeilla asussa pehmeämpiä sävyjä. Mustavalkoinen väritys saa minut tosinaan näyttämään melkoisen kovalta ja se ei taas heijastele yhtään sitä, mitä olen ihmisenä. Olen ehdottomasti sen kannalla, että välillä pitää hieman heittäytyä ja juhlat tarjoavat sihen loistavan tilaisuuden. Hameen taskut saivat minut myös hyvälle tuulelle!! Nyt sai ihan luvan kanssa seisoa kädet taskuissa. Hame oli muutenkin aivan ihana päällä. Pehmeää kangasta ja hameenhelma olisi varmasti kauniisti pyörähtänyt tanssiessa. Yläosa sopi myös erittäin kauniisti kokonaisuuteen ja siinä oli juuri oikeassa suhteessa väriä. Lina-pusero:n materiaalina on kevyt viskoosi/polyesteri/pellavasekoitus. Molemmat vaatekappaleet toimivat upeasti yhdessä, mutta niitä on myös helppo yhdistellä muiden vaatteiden kanssa. Hameen ilmettä pystyy vaihtelemaan, sillä rusetin voi halutessaan irroittaa.

Asukuvaus oli hieman haasteellista tällä kertaa. Sää oli harmaan pilvinen ja sateinen. Hiukseni kokivat heti alkuunsa pienoisen lässähdyksen kelin vuoksi. Yritin juosta juhlavalmistelut mahdollisimman nopeasti valmiiksi, mutta vähäinenkin valo ehti karata ulkoa kunnes olin valmis. Ehostin itseni ennätysvauhdilla ja lopulta asukuvat otettiin muutamaa minuuttia ennen vieraiden saapumista. Minulla tuntuu nykyisin aina olevan kiire. Olen myöhässä ja  aikataulut pettävät. Hienot suunnitelmat pienoisesti kariutuvat. Mistä ihmeestä se johtuu? Onko joku Jinxannut minut? Alla olevasta mieheni ottamasta tilannekuvasta saattaa välittyä pieni kiireen tunnelma. Meikkipussi juhlapöydän kulmalla.


The Look oli kuitenkin onnistunut. Nautin uusista vaatteistani ihan täysillä. Hameella ja puserolla juhlitaan vielä monet juhlat, se on ihan selvä juttu. Pikku hiljaa minusta alkaa tuntumaan siltä, että alan olla ihan sinut itseni kanssa taas. Tovin se otti ja varmasti on vielä matkaa taitettavaksi. Olen mielissäni siitä, että uskallan tehdä erilaisia valintoja ja olla rohkea pukeutuja. Monta vuotta tyyliäni leimasi seinäruusu meininki ja nyt kenties uskallan olla näkyvä. Oikeat vaatteet antavat itsevarmuutta.


Emmalotta Design:

Kokkolalainen vaatemerkki.
Kaikki vaatteet valmistetaan käsityönä kotimaassa.
Naistenmallisto koostuu kauniista, käytännöllisistä ja kestävistä vaatteista.
Kankaat ja mallit ovat suunnittelijan tarkoin valitsemia ja testaamia.

"Haluan luoda vaatteita, joista tulee vaatekaapin ikisuosikkeja", Emma sanoo.


Yhteistyössä Always somewhere else ja Emmalotta Design