sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Vakavaa hattu rakkautta - Mayser Dominika

*Kaupallinen yhteistyö www.hattu.fi

Pitkään blogiani lukeneet tietävät, että olen aina ollut vanha sielu. Olen aina kaivannut toiseen aikaan. Mummoni oli ihana vanhanajan lady. Sunnuntaisin hän laittoi käsiinsä valkoiset sormikkaat ja asetti kiharoilleen hatun, jossa oli kauniita kangaskukkasia. Musta käsilaukku käsivarsillaan hän asteli kirkkoon. Muisto on piirtynyt mieleni tauluun tarkasti. Kenties rakkauteni asusteisiin alkoi jo silloin. Ymmärsin jo pienenä, kuinka erityisiä tilanteita varten oli olemassa ihan erityisiä asusteita. 

Oma matkani hattujen parissa alkoi kaksi kesää sitten. Löysin itselleni aivan täydellisen mustan lierihatun ulkomaanreissuun ja lierihatusta tuli lopulta ehdoton suosikkini. Lierihattu toi uutta särmää vanhoihin asuihini ja hatun kanssa oli kiva yhdistellä erilaisia korvakoruja ja aurinkolaseja. Koko pitkän talven odotin, että kesä taas saapuisi ja saisin lierihatun käyttööni. Hatun suhteen minulla oli onnea. Tiesin vaistomaisesti millainen malli sopisi minulle aivan täydellisesti. 

Mayser Dominika huopahattu saapui yhteistyön kautta ilahduttamaan minua näin keskellä talvea. Enää en pode ikävää kesähattua kohtaan. Nyt minulla on käytössä näyttävä lierinen huopahattu kylmille kuukausille. Hatuissa on taikaa. Hattu tuo mukanaan ryhtiä ja mietityn näköisen ilmeen. Hattu on loistava tapa valottaa omaa persoonallisuutta. Hatut nostattavat meissä erilaisia mielikuvia. Tavallinen kotiäitikin voi vaikuttaa hivenen salaperäiselle henkilölle.

Olen todella iloinen, että hatut ovat taas kovassa nosteessa. Monet hatut valmistetaan yhä perinteisin menetelmin. Oikein pidettynä ne kestävät käytössä, jopa toiselle sukupolvelle. Minusta olisi ihanaa olla töissä hattupuodissa ja auttaa ihmisiä valitsemaan hattuja erilaisiin tilaisuuksiin. Erilaisten hattujen kokeilu on kuin vaihtaisi tunnelmasta, roolista ja ajasta toiseen. Mayser Dominika huopahattu vie minut Hollywoodin kulta-aikoihin. Suoraan jännittävän vakoilutrillerin kulisseihin. Saatan olla se kohtalokas nainen, joka muuttaa odotuksenmukaisen juonenkulun.


torstai 31. joulukuuta 2020

Kohti tulevaa


Monesti näin vuoden viimeisenä päivänä summataan kulunutta vuotta. Minä kokoan tänään kivoja hetkiä Instagramin tarinoiden puolelle, mutta muuten en ajatellut purkaa vuotta 2020 atomeiksi. Vuosi on ollut merkillinen ja outo. Uskon, että tarvitsen vähän aikaa ja tilaa työstämiseen. Luultavasti palaan tämän vuoden tunnelmiin ja fiiliksiin, kun olemme vihdoin pystyneet elämään kappaleen normaalia. Etäisyys tekee ihmeitä. Lyhkäisesti totean varmasti monen suulla, että elämä ei säästänyt meitä kolhuilta poikkeustilasta huolimatta. Monelle meistä kasaantui voimia vieviä asioita urakalla. 

En oikeastaan suuntaa ajatustani edes vuoden 2021 tavoitteisiin. Odotan maltillisesti, että maailma palautuu edes osittain raiteilleen. Varovaisesti toivon, että pääsisimme kesän lopulla mieheni kanssa yhteiseen reissuun. Maailman ollessa vakaampi otan myös askeleen kohti jotakin uutta. Monesti olen tämän vuoden puolella ajatellut, että ilman lapsia olisin toiminut monessa kohtaan eri tavalla. Olisin ottanut enemmän riskejä  ja pyrkinyt elämään mahdollisimman normaalisti. Perheellisenä sitä kuitenkin ajattelee toisin. Toki olen halunnut pitää lapseni turvassa, mutta myös omasta turvallisuudesta huolehtiminen on ollut iso juttu. Lapsillamme on vain meidät.

Rokotteiden myötä ilmassa on toivoa. En päästä mieltäni kuitenkaan vielä karkaamaan. Tarvitsemme keskittymistä näin viime metreillä. Hoidetaan homma hallitusti ja hyvin, jotta normaali koittaisi meille kaikille mahdollisimman nopeasti. Elämästä ei koskaan tiedä. Tuon lausahduksen voi meistä varmasti allekirjoittaa kaikki. Kukaan ei olisi voinut tammikuussa 2020 kertoa, miten lyhyessä ajassa maailma ympärillämme muuttuisi. Menneet kuukaudet ovat voineet tuntua kuin suurelle testille. Epävarmuus kuuluu kuitenkin osana jokapäiväistä elämäämme. Asioilla on myös aina kaksi puolta. Elämä voi myös yllättää suloisella tavalla. Toivon teidän kaikkien vuoteen 2021 voimaannuttavia ja iloisia yllätyksiä. Viekäämme tulevaan myös kaikki tämän vuoden suomat viisaudet ja opit.  

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Tyypit - Vaali asennetta


*Kaupallinen yhteistyö 

Weecos & Tyypit

Yksi tämän vuoden ehdottomista piristysruiskeista on ollut yhteistyö Tyypit merkin kanssa. Meillä jokaisella on elämässä hetkiä, jolloin arki tuntuu vetävän meitä alaspäin. Silloin on parempi täyttää jääkaapin ovi hyvää asennetta huutavilla postikorteilla. Jokaisen askel painaa kulkiessamme lumettomassa joulukuun illassa. Silloin on tärkeää muistaa pitää heijastin matkassa. Itseäni hymyilyttää, kun tiedän takissani roikkuvan hauskan viestin. Päällisin puolin näytän ihan väsyneelle kotiäidille, joka juoksee pihamaalla corgin perässä, mutta minulla on salainen supervoima. Huumori.

Voimalauseet toimivat. Minä sain Tyypit tuotteiden kautta positiivisen muistutuksen siitä, että asennetta tulisi vaalia. Vuosien varrella olen kesyyntynyt ja tasaantunut. Liikaa. Tyypit osaa kääriä isonkin asian atomeiksi ja värittää sen ympärille kauniit karkkivärit ja laittaa pupun kylkeen. Kotimaisissa tuotteissa peräänkuulutetaan pehmeitä arvoja ja rohkaistaan jokaista vaalimaan hitusen asennetta.

Tyypit on myös paljon muuta. Valikoimaa kannattaa todella tutkailla tarkalla silmällä. Pupujen ja iskevien lauseiden seasta löytyy, myös jotakin todella tyylikästä ja vaativaankin makuun sopivaa. Coco roikkuvat korvikset kuuluvat Tyypit Flapper-mallistoon ovat saaneet vahvasti vaikutteita 1920-luvun riemukkailta vuosilta. Mieleeni tulee heti F. Scott Fitzgeraldin Kultahattu kirja. Minäkin olisin halunnut tanssia Gatsbyn kuuluisissa juhlissa.



tiistai 8. joulukuuta 2020

MEA upcycle studio


*Kaupallinen yhteistyö MEA upcycle studio & Weecos

Minä olen jo pidemmän aikaa rakentanut sellaista vaatekaappia, jonka voisin todella tuntea omakseni. Olen jo vuosia sitten luopunut kertakäyttömuodista. Valinta on ollut helppo ja luonnollinen. En ole koskaan ollut muodin perässä juoksevaa sorttia. Kotiäitinä elämä on myös luonnollisesti eri tahtista. Olen todella miettinyt millaisissa vaatteissa viihdyn. Arvostan kestäviä materiaaleja ja ajattomuutta. Viihdyn paremmin yksinkertaisissa vaatteissa, joiden väripaletti on maltillinen. Minusta on kuitenkin kiva, että vaatteissa on aina jokin kiva juju. Minusta on ihanaa yhdistellä vaatteita toisiinsa ja saada aikaan erilaisia kokonaisuuksia. Asusteilla voi maustaa saman mekon juhlaan tai arkeen.

MEA upcycle studio:n takaa löytyy muotoilija Elina Korri. Yrityksen ajattomat ja tyylikkäät tuotteet valmistetaan uudelleenkäytetystä tekstiilimateriaalista. Kiertotalous on jo pitkään ollut kaikkien huulilla ja ohjaa monien ostopäätöksiä. Moni meistä ei halua enää kuormittaa ympäristöä tarpeettomasti, vaan etsiydymme sellaisten valmistajien pariin, jotka pidentävät jo olemassa olevien tekstiilimateriaalien elinkaarta. Rikkinäiset farkut saattavat housuina olla käyttöikänsä päässä, mutta niissä on vielä paljon käyttökelpoista materiaalia jäljellä. 

Fringe denim tunika tummassa sävyssä tuntui heti ensinäkemältä kuin puuttuvalta palaseltani. Farkkutyttö minussa rakastui. Odotan kovasti kaikkien rajoitusten purkamista, jotta pääsen ulkoiluttamaan kaunista tunikaa. Sillä välin pyörähtelen peilin edessä kotosalla ja suunnittelen yhteisiä seikkailujamme, joita on edessä lukuisia.


"Jokainen MEA:n tuote on uniikki. Farkkukangas on uudelleenkäytettyä. Tällä tavalla vaatteen valmistuksen vaikutus ympäristölle on mahdollisimman pieni."


keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Lupaus jo joulukuussa

Vuosi lähestyy loppuaan ja usein se saa meidät arvioimaan kulunutta vuotta. Missä onnistuimme ja missä emme. Saavutimmeko tavoitteemme vai jäikö ne vajaiksi. Teemme tilinpäätöstä siitä, millaisista palasista haluamme koostaa tulevan vuoden. Luovummeko jostakin ja teemme tilaa jollekin uudelle. Jaamme asioille plussia ja miinuksia. Osa meistä rakastaa tehdä listoja. Listataan vuoden huippuhetkiä ja silmäillään viime vuoden puolella kirjoitettua bucket listausta. Minä tunnustan tekeväni kaikkea edellä mainittua. Tänä vuonna olen tehnyt jo yhden ison päätöksen koskien tulevaa vuotta. Minun aikomukseni on pitää entistäkin tiukemmin kiinni jostakin, jota rakastan yli kaiken. Minä kirjoitan tulevana vuonna entistä enemmän.

Blogi on saanut tovin kärsiä siitä, että olen suunnannut tekemistäni enemmän Instagramin puolelle. Olen saanut huomata, miten vaikeaa eri somekanavien kesken on pitää tasapainoa. Rakastan Instagramia ja sitä upeaa ja nopeaa ajatustenvaihtoa teidän kanssanne ja ymmärrän kyllä, että blogit koetaan välillä hivenen kömpelöiksi suositun sovelluksen rinnalla. Jotakin kertoo kuitenkin se, että kaikista toisenlaisista uumoiluista huolimatta blogit porskuttavat yhä. Minäkin olen osittain sitkeästi pitänyt pientä kipinää yllä. Blogi on toinen kotini. Juuri nyt hivenen laiminlyöty, mutta kyllä tämä tästä vielä suurella rakkaudella saadaan herätettyä henkiin.

Omistan siis tulevan vuoden 2021 blogilleni. Tämä on lupaus. Tavoitteeni ovat maltilliset ja realistiset. Kirjoitan siitä, minkä tiedän. En lähde kilpailemaan tai vertailemaan tekemisiäni suhteessa muihin. Tiedostan olevani kaikessa hivenen old school ja pystyn kyllä elämään asian kanssa. Kaikista eniten toivon kohtaavani kaikki vanhat ystäväni kommenttiboxissa. Usein ne suurimmat oivallukset kaikkien asioiden suhteen syntyvät juuri yhteisen keskustelun kautta. Kenties tekin kahlaatte tällä hetkellä ruuhkavuosien keskellä ja pääsemme jakamaan yhdessä tätä enemmän ja vähemmän kirottua elämänvaihetta.

tiistai 1. joulukuuta 2020

Enemmän aikaa minulle


Ihana joulukuu on täällä. Uusi kuukausi täyttää minut lempeydellä itseäni kohtaan. Tänään havahduin, miten pitkään olen kohdellut itseäni säälimättömästi. Olen arvostellut ja moittinut itseäni projektin aikataulun venymisestä, läsnäolon puutteesta ja vetämättömästä olosta. Olin tyystin unohtanut lieventävät asianhaarat. Jo monta kuukautta olen nukkunut jälleen rikkonaisia öitä. Jatkuvat herätykset sävyttävät jokaista yötäni. Nukun lastenhuoneen sohvalla vähintään puolet yöstä. Univajeesta huolimatta olen pysynyt monen asian suhteen tehokkaana. Arki ei ole kärsinyt ja olen hoitanut kaikki sometyöt aikataulussa. Keskeneräinen projekti on pysynyt liikkeessä ja asiaa on edistetty, vaikka homma ei vielä maalissa olekaan. Lapset, koira ja koti on hoidettu.

Ainut asia, jota olen toistuvasti laiminlyönyt olen minä itse. En ole pitänyt kiinni omista rajoistani ja oikeuksistani. En ole huolehtinut omasta jaksamisestani. Elämä on juuri nyt hektistä, mutta voisin silti varata itselleni parturin. Voisin opetella ottamaan omaa aikaa. Minun ei tarvitse aina olla kaikille saatavilla. Arjesta varmasti löytyisi myös minulle ihan omia palasia, jos vain tarttuisin tilaisuuksiin hanakammin.

Olen jo pitkään tiedostanut, että puhuessani en juuri koskaan totea suoraan tekeväni jotakin, vaan aikomukseni alkavat aina kysymyksellä. Olisi aika kivaa vaihteeksi vain todeta, että: "Äiti ottaa nyt vähän omaa aikaa". En tiedä pääsenkö koskaan, niin pitkälle, mutta toivoisin ainakin näkeväni itseni hivenen positiivisemmassa valossa. Elämää ja arkea tarkastellessa saan lopulta hämmästyttävän paljon aikaiseksi. Leivon omat kakkuni ja asennan tonttuoven. Päivitän blogia ja muita somekanavia. Huolehdin kotona aina ja kaikesta. Loihdin tarvittaessa nopeasti naamiaisasun esikoiselle ja jaksan innostua jokaisesta juhlapyhästä. Suunnittelen kivoja yllätyksiä ja rapsuttelen corgia. Ehdin vastata jokaiseen minulle lähetettyyn viestiin jokaisessa somekanavassa. Kannan huolta ikääntyvästä äidistäni ja hoidan hänen asioitaan. Kastelen viherkukkaset ja juttelen niille lempeästi. Miksi en voisi jutella lempeästi myös itselleni? Suoda omaa aikaani myös itselleni?

perjantai 20. marraskuuta 2020

Ensilumi ja ärsyttävä sinnikkyys

Perjantaina meillekin satoi vihdoin ensilumi ja peitti hetkeksi alleen syksyn viimeiset puista pudonneet lehdet. Tänä vuonna ei pihahommien kanssa ollut missään vaiheessa sellaista suurta puhuria ja intoa tehdä. Yleensä rakastan haravoida ja siistiä pihaa. Tänä vuonna olen viikkoja katsellut kottikärryihin nojaavaa haravaa. Lopulta homma tuli tehdyksi. Huokaisu. Pienistä asioista huomaa, että elämässä on kuormitusta, joka painaa alaspäin ja latistaa. Olen aina ollut sellaista sitkeää sorttia, joka ei osaa antaa periksi. Toisinaan se on ollut ihan hyväkin juttu, mutta jatkuvalla yrittämisellä on myös varjopuolensa. Jatkuva yrittäminen väsyttää henkisesti ja fyysisesti. Sinnikäs yrittäjä hakkaa ns. päätään seinään. Välillä olisi hyvä arvioida tilanne. Jäänkö selkeästi häviölle vai onko tässä vielä jotakin voitettavaa? Olisi terveempää ja palkitsevampaa suunnata oma energia sellaisiin asioihin, joihin todella voi vaikuttaa.

Pettymystä seuraava turhautuminen on jotakin, joka jää minulla kiertämään systeemiin ja saa koko olon kireäksi. En oikein tiedä, mitä tehdä koko tunteen kanssa. Olen myös todella huono hyväksymään asioita sellaisella: "Elämä on- tyylillä". Yritän luontaisesti aina tehdä asioista parempia. Korjata rikkinäisen. Samalla tulen ottaneeksi kannettavakseni paljon enemmän vastuuta ihan kaikesta.

Tällä hetkellä elämässäni on muutamia asioita, joiden suhteen käyn jatkuvaa vuoropuhelua siitä, että kykenenkö hyväksymään nykyisen tilanteen vain en. Pienoisesti pelkään, mitä asioiden hyväksyminen ja taistelun päättäminen omalta osaltani minussa aiheuttaa. Pelkään periksi antamisen syöksevän minut alakuloisuuteen. Taistellessa voi sentään uskoa, että tulee vielä päivä, kun asiat kääntyvät edukseni. Valkoista lippua heiluttamalla joudun luopumaan myös toivostani.

Toki en edes itse halua, että elämäni ja arkeni olisi pelkkää asioiden kanssa taistelua. Uskon, että muutaman oikean ratkaisun päässä odottaisi suotuisampi lopputulos ja seesteisempi arki. Välillä ärsyttää olla sellainen ihminen, joka näkee oman visionsa edessään yhtä todellisena ja värejä täynnä, kun toiset näkevät oikean elämän.