tiistai 26. toukokuuta 2015

Pihamaalla


Viikonloppuna vietimme aikaa kotipihassa. Pihamme on melkoisen suuri ja meneillään on useampikin projekti. Siirtelemme kasveja ja rakennamme uusia kukkapenkkejä, raivaamme edellisen omistajan jälkiä, suunnittelemme vihdoinkin järkevää ulko-oleskelutilaa talon nurkalle ja yritämme viljellä retiisejä. Edistystä tapahtuu ja uskallan luvata itselleni ja teille, että kesän jälkeen piha näyttää ihan toiselle.

Asumme vanhassa rintamamiestalossa. Ostimme talomme marraskuussa 2010 ja silloin lumi peitti koko pihamaan. Itsekseni mietin, että kevään tullessa piha heräisi eloon ja paljastaisi hienot istutuksensa. Kevät tuli, mutta istutuksia ei näkynyt. Pihalla oli vain melkoisesti roskaa. Pettymys. Ei kauniita perennapenkkejä. Esikoisen saavuttua maailmaan puhtia pihatöihin ei juuri ollut. Viime kesänä pihalle rakennettiin ihana keltainen leikkimökki. Tänä vuonna puuhia siis jatketaan. 

Martti ilahdutti meitä läsnäolollaan kokonaisen viikon. Talon täytti taas koiraelämä. Hauska hännänheiluttaja. Seuraavassa kuvia pihamaan puuhista: samettiruusuista ja siperianhernepensaan aitataimista ja hennoista laventeleista. Nyt toivotaan vain kauniita kesäpäiviä, jotka voi sitten käyttää pihamaalla puurtamiseen. 








sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Koliikkikeinu turhake vai ei?


Viikonloppuna tuli vihdoin koottua vintissä pitkään säilössä ollut Cracon koliikkikeinu. Esikoisen syntymän aikoihin ostimme isossa köntässä mieheni työkaverilta kaikkea "tarpeellista" tavaraa vauvalle. Tuli vaunut, vaatteita ja muita härpäkkeitä sekä iso koliikkikeinu. Olimme aluksi mieheni kanssa hieman sillä kannalla, että aikamoinen turhake. Ei ollut meillä siellä hankittavien tavaroiden listalla eli koko keinu tuli meille hieman vahingossa. Kokoamisvaiheessa silmät pyöreinä ihmettelimme, että kylläpäs siinä on vekottimella kokoa. Keinu tosiaan lohkaisee olohuoneesta ihan kivan tilan itselleen.

Meidän vauvoillamme ei ole koliikkia ollut, mutta keinu on toiminut meillä kätevänä nukuttajana esikoisen kohdalla. Kuopuksen voi laittaa siihen toviksi (huom. toviksi) kiikkumaan, kun tarvitsee hetken lepuutella särkyisiä käsiään. Esikoisemme rakasti kiikkua keinussa. Hän ei myöskään ollut mikään sylissä viihtyvä tyttö. Pieni poikamme taas olisi sylissä koko päivän ja heti tulee itku, jos äiti tai isi häviää näköpiiristä. Muutaman kerran on kiikkuun torkahtanut toviksi, mutta ilmoittaa kyllä melkoisen nopeasti milloin haluaa pois. Se onko keinu tarpeellinen vai turhake riippuu siis täysin vauvasta. Monen mielestä koliikkikeinu on silti yhä maailman paras keksintö!

Miehen kanssa puhuimme, että kyllä olisi ihanaa, jos saisi itsekin kiikkua isossa keinussa, pyöriskellä leikkimatolla tai keikkua sitterissä hilavitkuttimien keskellä. Kyllä sitä varmasti kiristäisi vähemmän. Muistaakseni jenkkilässä on tai ainakin oli ennen paikka, johon bisnesmiehet menivät päivähoitoon lievittämään työstressiä. Kyseiseen palveluun tosin taisi kuulua vielä vaipanvaihto, joten ei nyt ihan ole sitä mistä mieheni kanssa puhuttiin. Näin suuressa maailmassa.

lauantai 23. toukokuuta 2015

Sinäkin loistat


Kohta on kesäkuu. Mihin aika on mennyt? Aika on mennyt ihastellessa pienokaista, ihmetellessä herkästi syttyvää hymyä ja pienten käsien voimakasta otetta. Aika on mennyt huikealla vauhdilla kasvavan taimen hoidossa ja vauvan tuoksua nuuskiessa. Elämä on antanut parastaan. Moni toive on käynyt toteen. Pihan omenapuihin on ilmestynyt silmut ja helmililjat kukkivat kauniisti. Omenapuut näyttävät koko pitkän talven lähes kuolleilta ja joka kevät ne taistelevat itsensä takaisin elämään. Pihamme omenapuut ovat yli 50- vuotta vanhoja. Ne tekevät yhä satoa ja mitä kauneimpia kukkasia. Rakastan sipulikasveja. Nekin muhivat aikansa ja sitten lähes uhmakkaina työntävät versonsa maasta ja tuottavat värikkään kukan.


Me ihmisetkin juurrumme paikoillemme, toisinaan näytämme melkein elottomille ja sitten puhkeamme odottamatta kukkaan. Meillä kaikilla on oma hetkemme. Se voi tulla aikaisin tai vähän myöhemmin. Tasapaino tuo ilon ja onnellisuuden, joka säteilee läpi. Tulee päivä jolloin jokainen meistä ymmärtää, että ei tarvitse mahtua mihinkään muottiin tai annettuun lokoseen. Ja jos siltä tuntuu, niin itsensä voi keksiä aina uudestaan ja uudestaan. Eihän meitä sido mikään, jos emme anna sille valtaa itsemme yli. Jokainen aamu tuo mukanaan lupauksen. Jos sinä kaipaat muuttumista tai kasvamista se ei ole koskaan myöhäistä. Aina voi mennä eteenpäin. Aina voi rohkaistua ja olla kaikkea sitä mitä voi olla. Tarvitsee vain tehdä päätös. Havahtua. Älkää antako kenenkään himmentää teidän loistoanne. Sillä jokainen meistä loistaa. Sinäkin.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Meikkipussin salaisuudet


Salaisuudet ja salaisuudet. En voi varsinaisesti tässä kohden todeta, että näillä tuotteilla teen taikoja kasvoilleni. Onhan se tullut jo moneen kertaan blogin puolella esille, että en osaa meikata. Tämä paljastui varmasti monelle viimeistään Indiedays päivätapahtumassa otetuissa kuvissa. Itseäni ihan nauratti. Olisiko kenties ollut paikallaan edes lisätä hieman sitä huulikiiltoa? Todellakin. Tuon päivän kuvista voisi siis päätellä, että meikkilaukustani löytyy pelkkä puuteri.

Puuteri loistaa nyt poissaolollaan sillä perheen pikku neiti pudotti sen lattialle. Hajotessaan pirstaleiksi se sotki samaten koko meikkilaukun muun sisällön. Käytän Lumenen Natural Code Skin Perfector mineraalipuuteria sävyä 11 Cream. Lisäsin tuohon kuvaan mukaan muutaman ns.luottotuotteeni eli Lumenen syväpuhdistavan turvenaamion sekä toffeen sävyisen Color Mask tuotteen, jolla pidän toistaiseksi tyvikasvua aisoissa. Olen monta vuotta käyttänyt Versacen Bright Crystal tuoksua. Seuraavassa listana meikkipussin sisältö.

Lumene Nude Perfection Fluid Foundation meikkivoide sävy 1 Classic Beige
Elizabeth Arden valokynä
Lumene aurinkopuuteri sävy 2 Auringon kultaa
Clinique luomiväri trio sävyt Chocolate chip, Buttered bronze, Teddy bear
Paese luomiväri sävy Kashmir
Clarins maskara sävy 01 Intense black
Pixi gloss kit Perfect red
Rimmel Apocalips huulikiilto sävy 300 Out of this world
Lumene Natural Code huulipuna sävy Vintage Red



Meikkisiveltimeni ovat melkoisen sekalainen kokoelma. Ilman pinsettejä en lähde mihinkään. Olen melkoisen hysteerinen kulmakarvojen suhteen. Meikkilaukustani näyttäisi puuttuvan tyystin rajauskynät. Oma huomio. Pitäisikö nyt vihdoin ottaa homma haltuun ja ruveta opettelemaan? Ja mitä vielä kaipaisin muuta? No ainakin todella hyvän ja toimivan tuotteen silmäpusseille ja tehokkaan ryppyvoiteen!! Suosituksia?

tiistai 12. toukokuuta 2015

Vauvakuume? Ei voi olla totta!

Minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni vauvakuume. Outo toteamus kahden lapsen äidiltä. Varmasti on monia, jotka ovat minun tavoin järkeilleet lapsen hankinnan. Esikoinen sai alkunsa sillä ajatuksella, että elämässä pitää mennä eteenpäin, uskaltaa ja hypätä kohti tuntematonta. Ja pitäähän ensimmäisellä olla kaveri eikös niin? Sisarus kenen kanssa kasvaa ja nahistella. Nyt perheeseemme kuuluu elokuussa 4- vuotta täyttävä pippurinen neiti ja kohta 4 kuukautinen pieni poika. Tuo pieni pallura on saanut minut potemaan vauvakuumetta. Pyörittelen mielessäni kuumeisesti ajatusta, jos vielä yksi? Olisiko se mahdollista?

Mietin kuinka se kuuluisa kello tikittää. Pohdin kuinka työelämä ainakin perinteisessä mielessä siirtyisi taas jälleen loitommaksi uuden vauvan myötä. Minä rakastan työtäni ja se on osa minua. Innolla odotan sitä päivää, kun saan taas palata tutun tai uuden työn pariin. Olen myös rakastanut hoitaa lapsiani kotona ja olla kotiäiti. Takaraivossa toki myös jyskyttää ajatus siitä, että olen ollut onnekas. Minulla on kaksi tervettä lasta. Olen selvinnyt kahdesta vaikeasta synnytyksestä. Olisiko onni vielä matkassa mukana?

Kuinka huonosti sitä itsensä voi tuntea? Tavallaan on hienoa olla arvoitus myös itselleen joissakin asioissa. Silloin elämällä on enemmän mahdollisuuksia kuljettaa mukanaan. Muutenhan sitä tallaisi tuttuja polkuja tai peräti valmiiksi tallattuja. Näin on ollut paljon mielenkiintoisempaa. Ja vaikka kolmas vauva jäisi vain haaveeksi on ollut ihana tuntea tämä tunne. Nyt minäkin tiedän mistä muut ovat puhuneet. Minäkin tiedän miltä vauvakuume tuntuu.

Muistan joskus hieman alle 30-vuotiaana ajatelleeni, että mikä ihme minussa on vikana, kun en halua lapsia. Monella ystävälläni niitä jo oli ja osa haaveili perheestä ihan rehellisesti ja suoraan. Tunsin itseni jotenkin ulkopuoliseksi. Varoin avaamasta suutani. Ja kyllähän minultakin asiaa tiedusteltiin ja silloin sanoin, että en juuri lapsista välitä. Nyt naurattaa. Kaksi lasta, vauvakuume ja Kaksplussan yhteisöbloggari. Olisi ihanaa, jos voisi mennä ajassa taaksepäin ja sanoa viisauden sanoja itselleni. Ai, mitäkö sanoisin? Kertoisin miten olen saanut tuhannesti takaisin sen mistä olen luopunut. Kertoisin miten minusta on tullut mukavampi ja rennompi ihminen äitiyden myötä. Kertoisin miten rakkaus omaan lapseen saa sydämen menemään ihan käppyrälle. Kertoisin, että susta tule kuule ihan ok mutsi. No worry.

Kaksplus on koonnut nettisivuilleen kaikkea kivaa aiheeseen liittyen mm. erilaisia testejä ja muuta infoa käy kurkkaamassa TÄÄLTÄ.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Perhehuoneessa villasukat jalassa


Meidän pieni mies on kohta neljä kuukautta vanha. Ihana perheen ilopilleri! Valloittava seuramies. Ajan käsite on suhteellinen. Itse synnytyksestä tuntuu kuluneen jo pitkä tovi. Toisaalta sitä ihmettelee, että eikö se ollut vasta eilen, kun ihmettelimme yhdessä mieheni kanssa pieniä suloisia kasvoja, käsiä ja varpaita. Kipu ja pelko eivät ole enää päällimmäisenä mielessä, vaan ajatukset ovat kultautuneet ja keskittyneet pelkkään syntymän ihmeeseen. Äitienpäivänä sitä luonnollisesti hetken ajatteli molempien lasten syntymää ja silloin oivalsin, että olin unohtanut kirjoittaa tänne blogiini jostakin todella tärkeästä asiasta nimittäin perhehuoneessa viettämästämme ajasta. 

Esikoisen kohdalla en ollut tietoinen, että toiveen perhehuoneesta olisi voinut esittää laitokselle mennessä. Kuulin tästä mahdollisuudesta vasta jälkikäteen. Kuopuksen kohdalla olin ehdottoman varma, että halusin perhehuoneen ja jännitin kovasti järjestyisikö se meille. Perhehuone tarkoitti meidän kohdallamme ihan tavallista potilashuonetta kahdella sängyllä. Eri sairaaloissa saattaa olla erilaisia käytäntöjä. Monissa sairaaloissa perhehuoneita on välillä poistettu ja sitten taas otettu uudestaan käyttöön. Meille se oli aivan ihana kokemus ja rohkaisen kaikkia pariskuntia ilmoittamaan halukkuudesta yöpyä yhdessä perhehuoneessa mikäli se on vain mahdollista.

Olin sektion jäljiltä melkoisen kipeä ja liikkuminen oli erittäin hankalaa. Halusin kuitenkin pitää itse pienokaisesta huolta. Ensimmäisenä yönä leikkauksen jälkeen tämä ei olisi onnistunut ilman isän osallistumista. Muistan vieläkin miten mieheni tuli ison herkkukassin kanssa ovesta sisään. Yhdessä villasukat jalassa köllöttelimme vierekkäisillä sairaalavuoteilla ja katsoimme telkkaria. Vauva tuhisi vieressä. Isä hoiti pientä poikaansa. Liikuttavaa. Varmasti yksi parhaista muistoistani ikinä.

Sairaalan kokee ympäristönä tietysti hieman vieraaksi ja siellä voi aluksi olla vaikeaa rentoutua, mutta siihen sopeutuu yllättävän helposti. Huumori auttaa! Henkilökunta antoi meidän olla melkoisen rauhassa. Kätilöt tulivat huoneeseen ainoastaan kutsutusti tuomaan vauvalle lisämaitoa. Olisi hienoa, jos kaikki saisivat mahdollisuuden viettää aikaa yhdessä perheenä nuo alkutaipaleen herkät tunnit ja päivät. Osa toki pääsee pikaisesti kotiin ja silloin voi olla, että ei ehdi edes ajatella perhehuonetta. Sektion jälkeen sairaalassa tulee viettää pidempi tovi ja on hienoa, että lapsen isä voi osallistua aktiivisesti alusta asti pienokaisen hoitoon.