keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Ajatusleikki


Onneksi on olemassa myös päiviä, jotka sujuvat ihmeellisen kivuttomasti. Tänään oli sellainen päivä. Aamu alkoi esikoisen koululla yhteisellä palaverilla opettajan kanssa. Oli mukava saada vahvistusta omalle tuntemukselle siitä, että esikoisella on moni asia loksahtanut oppisen kanssa paikoilleen. Kotiin palattuani vaihdoin lastenhoitovuoroa isovanhempien kanssa. Pikkuiset olivatkin vasta heränneet, joten sain jatkaa aamua heidän kanssaan aivan totutusti. Lapset napostelivat aamupalansa ja jatkoivat leikkeihinsä. Leikkien lomassa ehdittiin lukea kirjaa ja piirustella. Perheen kuopus sai rauhassa nukkua päikkärit. Esikoinen teki koulusta saavuttuaan läksynsä kerrankin mukisematta ja reippaasti. Etsin ja löysin kaikki partion hiihtoretken varusteetkin melkoisen kivuttomasti ja ehdin vielä keittää termokseen lämmintä mehua pikku partiolaiselle ennen lähtöä. Iltakin sujui ilman suurempia kömmähdyksiä. Lapset olivat ihmeen sopuisasti ja jälkiruoaksi syötiin tietysti edellisen päivän synttärikakkua. Jaksoin vielä ennen pyykkien ripustamista lukea esikoiselle luvun Annan nuoruusvuodet kirjasta. Iltayhdeksän aikaan kömmin sänkyyn näpyttelemään postausta. Vielä oli hitusen virtaa jäljellä.

Arjen ollessa täynnä tekemistä ja päivien soljuessa eteenpäin samanlaisina mietin joskus, mitä tekisin, jos minulla olisi aikaa itselleni. On kai melkoisen tunnettu tosiasia, että keskellä ruuhkavuosia elävä pariskunta miettii ainakin kerran vuodessa avioeroa siltä kantilta, että se lisäisi omaa aikaa. Kieltämättä minäkin olen joskus synkkinä hetkinä ripustautunut ajatukseen. Joka toinen viikonloppu täysin omaa aikaa kuulostaisi ruhtinaalliselta. Mitä sillä kaikella ajalla oikein tekisi? Aluksi varmasti vain nukkuisin ja nukkuisin. Nukkuisin pois kaiken tämän kamalan väsymyksen. Löytäisin itseni uudelleen kaiken tämän puuduttavan moskan alta. Lukisin taas kirjoja ja katsoisin vanhoja dekkareita. Kuuntelisin kaikki lempibiisini punaviiniä siemaillen ja kynttilöitä poltellen. Kävisin pitkillä lenkeillä ja uimassa. Kesäisin pyöräilisin. Harrastaisin taas käsitöitä ja kuvaisin enemmän. Sopisin treffejä tyttöjen kanssa kaupunkiin. Kävisin elokuvissa. Sisustaisin. Hifistelisin kahvin kanssa. Lakkaisin kynteni ja harrastaisin kasvonaamioita.Kuuntelisin hiljaisuutta. Hengittäisin. Mitä sinä tekisit?

On silti vaikeaa ellei täysin mahdotonta ajatella itseään irrallaan tästä ympärillä pyörivästä sirkuksesta. Tätä tämä elämä nyt on. Joka päivä minä päätän, että tästä tulee hyvä päivä. Välillä onnistun ja toisinaan taas epäonnistun surkeasti. Periksi ei voi antaa. On vain jatkettava matkaa. On jaksettava jaksaa. Sitouduttava silloinkin, kun tekisi mieli juosta karkuun. Ruuhkavuodet ottavat meistä mittaa. Syöksevät meidät tuijottamaan synkimpiä syövereitä ja nostavat meidät taas kohti puhtainta iloa. Sykli tuntuu välillä loputtomalle. Nämä vuodet saavat meidät tuntemaan olomme pieniksi ja riittämättömäksi ja välillä taas on pienoisesti varaa röyhistää rintaansa. Voimme vain tehdä parhaamme. Toivoa huomisesta helpompaa ja pitää kiinni tämän päivän jaetuista nauruista. Muistaa, että huomennakin voi tunkea pipon syvälle päähänsä ja heittää talvitaki päälle ja mennä pihamaalle lasten kanssa tuulettumaan. Tuulettaa ajatuksia. Tuulettaa kiristävän vanteen pois pään ympäriltä. Voida paremmin.

maanantai 28. tammikuuta 2019

Uudet tyynyt - Parempi uni


Kaupallinen yhteistyö

Elän keskellä pikkulapsiarkea ja jaksamisen kanssa on välillä haasteellista. Olen kamppaillut pitkään unettomuuden, niskajumin ja päänsäryn kanssa. Kolmen vilkkaan lapsen perässä pysyminen käy ihan työstä ja silloin ei todellakaan toivo itselleen särkypäivää. Tämän hetkinen elämäntilanne ei myöskään anna periksi kuntosalilla käymiseen ja ulkoilutkin menevät  lasten ehdoilla. Reippaan lenkin sijasta värjöttelen usein leikkipuiston liukumäen vierellä. Voisi sanoa, että ruuhkavuosien keskellä on vaikeaa löytää aikaa pitää itsestään hyvää huolta. Päätin kuitenkin aloittaa jostakin.

Hyvä uni on asia, jota tässä vaiheessa elämää osaa arvostaa aivan eri tavalla kuin ennen lapsia. Tiedän, että hyvin nukutun yön jälkeen jaksan lasten kanssa päivän touhut, pysyn hyvällä tuulella ja tarvittaessa pelastan tilanteen kuin tilanteen gasellin nopeudella ja notkeudella. Oli sitten kyseessä kaatuva maitolasi tai uhkarohkeasti kiipeilevä taapero. Tavallisena yönä heräilen 2-5 kertaa yössä pikkuisten ääntelyihin. Korjaamaan tyynyä/asentoa/etsimään tuttia tai lohduttamaan. Herätysten jälkeen pitäisi mahdollisimman nopeasti saada itse uudelleen unenpäästä kiinni.

Pienet asiat voivat ärsyttää suunnattomasti keskellä yötä. Meidän vanhempien sängyssä pyörii iso kasa tyynyjä, joita sitten heitellään ja tökitään yön aikana suuntaan jos toiseen. Osa päätyy lopulta lattialle. Itse olen pitänyt sitä merkkinä siitä, että nykyiset tyynymme ovat täysin kelvottomat. Tyynyn ollessa liian littana alkaa helposti asetella useampia tyynyjä pään alle. Kaksi tyynyä on taas auttamattomasti liian korkea yhdistelmä. Lopulta asiat todella toimii silloin, kun et joudu edes miettimään onko tyyny hyvin. Kunnon tyyny takaa sinulle niin hyvän olon ja niskan asennon, että vot vain hypähtää suoraan höyhensaarille ilman ylimääräistä hääräämistä ja jomotuksen tunnetta niskassa.


Meillä meni puolisoni kanssa tyynyt vaihtoon. Päätimme tällä kertaa valita kumpikin tyynyt omien mieltymysten mukaan. Useinhan sitä tulee hankittua täsmälleen samanlaiset setit molemmille. Kehoitankin jokaista miettimään erikseen millaisen tyynyn todella haluaa ja tarvitsee. Päiväpeiton alta ei tyynyjen erilaisuus pilkahda. Zafira-shop:n monipuolisesta valikoimasta mieheni valitsi Carezza villatäytetyynyn, jonka täytettä voi kätevästi säädellä päällisessä olevan vetoketjun avulla. Oma valintani oli Silver muototyyny memory foam-täytteellä ja merinovilla päällisellä. Olen vuosia miettinyt olisiko muototyyny minulle oikea ratkaisu ja käytön perusteella voin sanoa, että saan huomattavasti paremman asennon uudella tyynyllä niskalleni. Tukea on pään alla ihan eri tavalla. Carezza merinovilla tyynynpäällisellä saa ihanaa pehmeyttä ihan tavalliseenkin tyynyyn. Itselläni on nyt käytössä erikseen myös lukutyyny. Aamulla on ihana sujauttaa jalkaan pehmoiset ja lämpimät Carezza merinovilla pistokastossut. Tunnetusti vanhat rintamamiestalot voivat olla talvella vetoisia paikkoja. Zafira-shopissa on parhaillaan muhkeita tarjouksia tyynyistä ja täkeistä, sekä lasten peitto+tyyny seteistä! Kannattaa ehdottomasti käydä kurkistamassa nettikauppaan.

Koodilla Mirumaru-2019 saat -10% alennuksen 
Zafira-shopin normaalihintaisista tuotteista!
Koodi on voimassa 31.5.2019 saakka.
Ostoskori
Klikkaa auki Jos omistat kupongin tai lahjakortin 



Suomen eri vuodenajat tarjoavat meille lämpöä ja kuumuutta, sekä paukkuvia pakkasia. Villa mukautuu ynpäröivien olosuhteiden mukaisesti eli lämmittää suloisesti kylmällä/ei hiosta kuumalla. Tiesitkö, että villatuotteet tuovat helpotusta niska- ja hartiajännitystiloihin, nivelkipuihin, päänsärkyyn, selkäkipuihin ja hermokipuihin? Aito villa on ekologista, hengittävää, luonnostaan hygieenista ja paloturvallista. Oikein hoidettuna villatuotteet ovat myös todella kestäviä.


Villatuotteiden hoito-ohje:

Tuuleta säännöllisesti.
Harjaa irtolika pehmeällä harjalla villan pinnasta.
Pesu tarvittaessa käsin tai villanpesuohjelmalla 30 asteessa.
Käytä lanoliinia sisältävää villanpesuainetta, niin villa säilyy pehmeänä.
Kuivaus ilmavassa paikassa.
Jos peset tuotteen käsin, purista liika vesi varovasti tai
linkoa pesukoneessa kevyesti.
Ei kloorivalkaisua/rumpukuivausta/silitystä.

Yhteistyössä Always somewhere else ja
Zafira-shop / Karhuvuoren Terveyspalvelu KY

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

#lempivaatteeni - Pehmeä haarniska


Postaus on osa Eettisen kaupan puolesta ry:n #lempivaatteeni-kampanjaa, 
jonka tarkoituksena on herätellä kuluttajia
pikamuodin ympäristövaikutuksille. 
Muuttaa pukeutumiskulttuuria kestävämpään suuntaan
lisäämällä vaatteiden arvostusta.
SAMASSA MEKOSSA KULKEMINEN ON COOLIA.

Moni säästää häämekon. Muistona rakkaudesta ja onnellisesta päivästä. Toinen säästää mekon, johon ei enää mahdu. Muistaa mekkoa katsellessaan, kuinka kauniiksi tunsi itsensä mekkoa kantaessaan. Minullakin riippuu vaatekaappini rekissä musta suosikkimekkoni. Mekko muistuttaa minua monista juhlista ja iloisista hetkistä. Muistan vieläkin tunteen, joka sisälleni syttyi, kun pukeuduin mekkoon ensikerran. Rakastuin. Kerrankin olin löytänyt mekon, joka istui päälleni täydellisesti. Tunsin oloni itsevarmaksi. Tunsin olevani oma itseni. Peilikuvani heijasteli täysin sitä kuka olin tänään. Mekko oli kuin pehmeä haarniska. Se päälläni uskalsin mennä tanssimaan yksin tyhjälle tanssilattialle. Sama mekko päällä kävelin Helsingin kesäisiä katuja. Olin mekossa naurava ja onnellinen. Paras mekko on sellainen, joka saa sinut tekemään uusia suunnitelmia ja heittäytymään seikkailuun. Mekko, joka saa sinut odottamaan iltaa.

En ole koskaan ollut sitä tyyppiä, joka seuraa muodin viimeisimpiä virtauksia. Usein olen hitaasti kypsytellyt jotakin uutta juttua ja huomannut jo seuraavan aallon lyövän maihin uusine trendeineen. Kertakäyttömuodin perässä juokseminen voi olla uuvuttavaa. Parhain ratkaisu on ottaa aikaa ja tutustua omaan itseensä. Luoda oma tyyli sen sijaan, että antaa muiden sanella sen. Tunnustan silti ennen lapsia ostelleeni vaatteita huomattavasti enemmän ja vähemmällä harkinnalla. Ajattelin, että kotimaisuus ja laatu ovat asioita, joita miettivät kuluttajat, joilla on paremmin varaa tehdä oikeita valintoja. Kuinka metsässä olinkaan ajatuksieni kanssa. Tarvittiin aikaa ja vuosien mukanaan tuomaa viisautta, jotta kykenin näkemään, että sekalaisten ja heikkolaatuisten vaatteiden ostaminen söi lopulta isomman loven lompakkooni, kun laatuun satsaaminen.

Kotiäitivuosina hankinnat ovat jääneet murto-osaan siitä, mitä ne ennen olivat. Vaatteita ostaessani pidän värit kurissa ja mietin jatkuvasti vaatekaappiani kokonaisuutena. Vaatteiden tulee olla ehdottomasti keskenään yhdisteltävissä ja monikäyttöisiä. Suosin luonnollisia materiaaleja, jotka tuntuvat hyvälle iholla. Omissa vaatteissa täytyy todella viihtyä ja niiden tulee myös korostaa vartaloni positiivisia puolia. On pystyttävä toteamaan: "Olen tässä ja nyt ja näin on ihan hyvä". Ostan osan vaatteistani käytettynä ja myös myyn itse vaatteita nettikirpputorin kautta. On tärkeätä muistaa, että oikealla huolenpidolla vaatteet kestävät pidempään. Älä siis pese vaatteitasi piloille! Tällä hetkellä olen tilanteessa, jossa en omista mitään liikaa tai liian vähän. Pukeudun itseni näköisesti ja tiedän, että vaatteeni ovat vielä vuosia ja taas vuosia mukanani elämän eri käänteissä.

Sanotaan yhdessä hyvästit pikamuotiteollisuudelle.
Suomessa heitetään pois arviolta yli 70 miljoonaa kiloa tekstiilijätettä vuosittain.
13 kiloa henkeä kohden.

Osta harkiten.
Huolla oikein.
Korjaa.
Kierrätä.

torstai 17. tammikuuta 2019

Elämän yllätykset


Välillä mietin odotanko elämältä liikoja. Järkeni sanoo, että olen vaatimaton ihminen. Odotukseni eivät ole kovinkaan korkeat. Tavoittelen vain hyvää arkea, jossa perheeni voisi hyvin. Tiedän, että nykyisessäkin arjessani on paljon hyvää. Kenties kaipaisin vain pientä hienosäätöä. Toki myönnän myös sen, että pohjimmiltani olen seikkailija. Nuorena halusin lähteä avustustyöhön ulkomaille. Lähtisin tältä istumalta myös kokeilemaan rajojani ääriolosuhteisiin, jos se olisi mahdollista. Tavallaan pelkään vain yksitoikkoisuutta, vaikka siedän sitäkin todella hyvin. Minulla on aina ollut vaeltava mieli. Ajatuksissani pääsen helposti pois kotikadulta.

Olen aidosti onnellinen arjen pienistä iloista. Ellei päiväni olisi lasten kanssa kiirettä täynnä saattaisin katsella tipahtelevia lumihiutaleita tunteja. Ihailla lumista maisemaa. Odottaa sitä pientä hetkiä, kun tuiskuttaa kuten elokuvissa on tapana. Tiedättekö? Kaipaisin silti elämääni pientä sattuman oikkua, joka saisi palikat järjestäytymään uudella tavalla. Sivusta katsottuna toisten elämät tuntuvat järjestyvän melkein ihmeellisellä tavalla. On ongelma ja siihen ilmaantuu ilman omaa aktiivisuutta lähes heti toimiva ratkaisu. Arpaonni suosii, vaikka ei edes muista osallistuneensa arvontaan. Moni sanoisi, että toisten elämä saattaa vain vaikuttaa siltä, että hommat hoituvat helpommin. Todellisuus on luultavasti sitä samaa vääntämistä kuin kaikilla muillakin. Todistettavasti olen kuitenkin tavannut ihmisiä, joiden elämässä on jonkinlainen "taikanäppi" pelissä. Takaisin omaan elämääni. Kännykän pirahdus tarkoittaa puhelinmyyjien erikoistarjouksia. Ei mitään sen ihmeempää. Päivän yllätys on kuopuksen purkama talouspaperirulla olohuoneen lattialla tai esikoisen tekemä huulirasva taideteos peilikaapin ovessa.

Tälle vuodelle toivon hyvää arkea ja pieniä yllätyksiä. Mahdollisimman vähän yhteenottoja esikoisen kanssa. Vähemmän valvottuja öitä. Enemmän kuumaa kahvia. Pientä toivetta siitä, että pyykkikasa olisi edes joskus hallinnassa. Toivon pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä arjen eri tilanteisiin. Oikeita sanoja sanottavaksi silloin, kun joku lähelläni kaipaa lohdutusta. Toivon myös järkeviä ja rakentavia keskusteluja oman puolisoni kanssa. Ja mitä tulee yllätyksiin? Jatkossakin järjestän niitä itse toisille. Salaisesti toivon, että universumi huomaisi tämän pienen yritykseni ja päättäisi laittaa hyvän kiertämään välillä myös meidän perheen suuntaan.

Suuntaan siis tulevaan varsin puuhakkaana (kuten aina). Vajaan kahden viikon päästä eteen tupsahtaa Pikku Herran syntymäpäivä. Helmikuun puolella saan toivottavasti emännöidä kivaa tapaamista kavereiden kesken. Kohta on edessä myös Lapsin reissu ja otankin asiakseni tutustua etukäteen muutamiin uusiin vierailukohteisiin. Laitetaan hankintalistalle myös luistimet ja kokeillaa elämystä parin korttelin päässä koulun luistelukentällä. Ja kyllä minä unelmoin myös Lontoosta ja maailmanpyörästä. Unelmille pitää uskaltaa antaa siivet.

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Mahdotonta ja sietämätöntä


Unohdan nykyisin, niin paljon asioita ja hyviä ideoita, että harkitsen katkonaisten ajatusten vakituista ylöskirjaamista. Mietin saisinko lappusista ja niiden sisältämistä irrallisista lauseista koottua postauksia, joissa näkyisi paremmin, mitä mielessäni liikkuu. Millaisista ihan tavallista, jopa tylsistä palasista elämäni koostuu. Päätin testata uutta ideaani ja seuraavassa lista siitä, mitä ohimennen kirjoitin ylös yhden päivän aikana. Lähinnä itselleni. Ajatukseni sinkoilevat yllättävän paljon. Välillä tuntuu, että minulla ei ole yhtään aivotoimintaa jäljellä. Minulla on kuuluisat äitiaivot. Olen siis listauksesta ihan positiivisesti yllättynyt. Ilmeisesti aivoni raksuttavat monien juttujen parissa, jotka eivät käsittele perushoitoa millään tavalla.

Nykyisestä arjestani sanoisin, että tämä on mahdotonta ja paikoitellen sietämätöntä. Isommat lapset tappelevat jatkuvalla syötöllä ja perheen kuopusta on siksi vaikea nukuttaa päiväunille. Kotitöitä olisi, vaikka muille jakaa, mutta niiden tekeminen on haasteellista. Iloinen taapero on kiinnostunut ihan kaikesta ja häntä saakin olla vahtimassa oikein urakalla. Milloin on pää astiakaapissa tai tutkimassa pyykinpesukoneen tiivistettä. Tänään kiinnosti kuiva-ainekaapin sisältö. Suunnatessani huomioni hetkeksi välipalan valmistukseen on kaaoksen ainekset jo koossa. Lapsilukot ovat jo aikaa sitten antaneet periksi ja pitäisi uusia. Pitäisi ja pitäisi. Siinä onkin pitkä lista. Stressin tason voi mitata sillä, että mieleni tekee savuketta. En edes polta. Viimeksi sytytin savukkeen reilu 7 vuotta sitten. Järki sanoo, että arkeen tulisi luoda uudet toimivat systeemit. Vanhat keinot eivät tehoa tällä hetkellä. Mistä saisinkaan pussillisen viisaita ja arjessa jo testattuja keinoja tilanteen parantamiseen. Toivoa ei saisi menettää, mutta on varmasti ihan luonnollista välillä tuskailla. Ilta aikuisten seurassa olisi myös tervetullutta vaihtelua. Kuplivaa juomaa ja iloista puheensorinaa. Kiitos. Voihan tammikuu. Fiilikset eivät ole näin vuoden alussa ihan siellä, missä ajattelin niiden olevan. Stemppiä minä.

Aamulla vanukkaat puhtaalle puserolle.
Keittiön lavuaariin levinnyt käytetty suodatinpussi.
Ihana olisi ottaa tavoitteeksi julkaista Instassa kuva per päivä (Ei tule onnistumaan).
Tarvitsen uuden projektin.
Esikoisen huoneen muuttaminen koululaisen huoneeksi?
Korjaa pois joulu.
Parisuhde: puhun liikaa ja toinen taas liian vähän.
Pyykinpesu uuvuttaa. Olen hävinnyt pelin.
Flunssa & oksennustauti
Tehosta leikkihuoneen säilytystä. Karsi leluja.
Haluaisin tulppaaneja.
Lahjoitukset Konttiin.
Synttäreiden suunittelu Pikku Herra 4-vuotta
Uusia reseptejä arkee. Erityisesti kasvissosekeitto ja smoothie ohjeet kiinnostaa.
Kaiva kaapin kätköistä Samasta Padasta kirja!
Kiinnitä rönsylilja amppeliin.
Muista pakata esikoisen luistimet to mukaan kouluun.
Miten vaikeaa voi olla juoda aamukahvi?
Kaipaan musiikkia.
90-luvun (musiikki) nostalgia hiipii salakavalasti mieleen.
Huomio: Välillä imuroin, että saisin olla hetken rauhassa.
Viikonlopun kohokohta oli ehdottomasti: Rakkautta vain elokuva
Ei pääkipua tänään. Kiitos.
Lähtisinkö lenkille kello 21? 
Omaa tilaa.
Paska viikko. Nythän on vasta keskiviikko.
Taidan kasvattaa pitkät hiukset takaisin.
Lisää viherkasveja.
Osta multaa.
Ihanaa, kun yöpöydällä on taas pitkästä aikaa pino lukemista odottavia kirjoja.

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Huono startti vuodelle


Tässä tätä nyt tulee yhden postauksen verran. Rehellistä tilitystä. Skippaa postaus suosiolla, jos haluat säilyttää oman hyvän fiiliksen alkaneesta vuodesta. En totisesti halua lisätä kenenkään muun taakkaa avautumisellani. Olen siitä ennenkin kirjoittanut, miten vaikeaa minun on avautua tänne blogin puolelle negatiivisista jutuista. Pelkään, että postaus on yhtä ruikutusta. Ajattelen kuinka minun tulisi olla ennen kaikkea kiitollinen kaikesta hyvästä, mitä minulle on suotu. Oman pääni sisällä koen, että minulla ei ole oikeutta pahaan oloon. Teen tässä vain itsestäni turhaan numeroa. Suu suppuun vaan. Ja jos oma elämä tökkii, niin tee asialle jotakin. Tällä hetkellä en jaksa yhtään yrittää. En jaksa innostaa muita ja nähdä värejä ympärilläni. Olen hetkellisesti antanut periksi pyykkikasoille ja muille arjen ihmeellisyyksille.

Toki ymmärrän, että omat fiilikseni ovat pidemmän aikavälin tulos. Matka jouluun tuntui uuvuttavan pitkälle. Kaikki ne lukuisat pimeät illat, kun odotat lasten kanssa, että yhdet ajovalot vihdoinkin kääntyisi meidän kotipihaan päin. Odottaminen syö enemmän kuin mikään muu asia maailmassa. Kuinka sitä voi odottaa silloinkin, kun ei tiedä odottavansa. Lopulta tuntuu, että koko elämä on vain odottamista. Ennen joulua olimme mieheni kanssa vuorokauden poissa kotoa. Pieni tauko oli ihana, mutta näytti myös karusti sen, miten väsyneitä me molemmat olemme. Kuka muuten yöpyy Espoossa Sellon kupeessa, kun ei jaksa kävellä leffateatteriin, syömään ja kaupoille. Tuskin jaksoin edes istua leffateatterin tuolissa, vaikka se on lempipaikkani koko maailmassa. Minä halusin vain nukkumaan.

Joulu on aina ollut meidän perheessä iso juttu ja mielellämme olemme aina touhunneet kaikki hommat kuntoon. Suoriuduimme toki kaikesta tänäkin vuonna, mutta fiilis jäi hieman puolitiehen. Kerron nyt aivan rehellisesti, että meillä oli kaikki pyhät talossa sellainen metakka, että huh, huh. Perheen isommat lapset ottivat jatkuvalla syötöllä yhteen ja kuulosuojaimille olisi ollut käyttöä. Lapsilla oli nuhaa ja keskimmäinen kehitti jostakin hetkellisen mahataudin. Olimme suunnitelleet reipasta yhteistä ulkoilua lomapäiviin. Ei sitten mennyt suunnitelmien mukaan. Joulun tienoilla aloin  myös itse kärsiä päänsäryistä ja vaiva onkin tässä jatkunut ihan tähän päivään asti. Pieniä taukoja siellä täällä ja taas jomotus alkaa. Kuljen kotona aurinkolasit päässä. Koneella en sietäisi olla yhtään, mutta taistellaan nyt tämä postaus läpi.

Saattaa toki johtua myös särystä ja väsymyksestä, mutta mieleeni on hiipinyt epäillys ja masennus. Mitä jos tämä alkanut vuosi ei olekaan minun vuoteni. Mitä teen, jos asiat eivät loksahdakkaan paikoilleen. Hiipuuko toivoni. Haluaisin kovasti tilaisuuden olla paras versio itsestäni, mutta pelkään, että en saa siihen mahdollisuutta. Huomenna alkaa meillä todellinen arki ja edessä on taas taistelua ja vääntöä esikoisen kanssa aivan kaikesta. Herääminen on rankkaa, aamupala vääränlaista ja läksyjen teko tylsää. En varsinaisesti odota huomista. Tuleva viikko on jo etukäteen varsin syvältä. Siippakin viettää kaksi päivää koulutuksessa. Yksin siis kohti lasten kiukkuja ja arkista puurtamista. Näköpiirissä on pelkkää suorittamista. Ei mielekkäitä projekteja. Ainut asia, mikä jaksaa kiinnostaa on tabletin katsominen ja herkkujen syöminen lasten mentyä nukkumaan. Kevyesti menee, vaikka pulla sängyssä. Huokaisu.