Kun sä tanssit yksin...

Milloin olet tuntenut suurinta vapautta elämässäsi? Millainen se hetki on ollut? Kun kaikki, mikä on ikinä pidätellyt sinua on poissa. Miltä se on tuntunut? Minulla on aina ollut vaikea tulla nähdyksi. Kesti vuosia tajuta, että olen sisältä todella herkkä ja pelokas. Olin rakentanut itseni ympärille sellaisen ylisosiaalisen ihmisen roolin, johon uskoin itsekin ihan kypsälle aikuisiälle saakka. Vasta paljon myöhemmin tajusin, että olin näytellyt jotakin roolia, jonka olin kokenut pelastavan minut joltakin. Iloinen ja puhelias tyttö ei ollutkaan kovin iloinen. Tyttö vain selviytyi. Sosiaalisuus oli vain tapa pitää ihmiset omituisella tavalla loitolla. Samalla en kuitenkaan koskaan ollut todella näkyvissä. Pidin ääntä, mutta aivan kun sanat eivät olisi olleet omiani. Katsoin aina tilantaita jotenkin sivusta. Ja minulla oli paljon salattavaa. En ikinä jäänyt mihinkään haaviin kiinni. Sujuvasti purjehdin läpi lapsuuden ja nuoruuden (muutamia kömmähdyksiä lukuunottamatta) ilman, että kukaan ikinä ajatteli minkään olevan pielessä. Sairastuin masennukseen ensimmäisen kerran lukiossa. Tietynlaisen kulissin ylläpitäminen oli minulle vain liikaa. Tuntui, että juoksin suoraan tulta päin. Yhä tuo suojamuuri kulkee mukanani ja maksan siitä ajoittain korkeaa hintaa.

Astukaa näkymättömien rajojen yli. Uskon, että muuten ei voi koskaan aidosti tuntea itseään. Minun hetkeni oli sivullisen silmin katsottuna varmasti pieni ja vaatimaton. Siinä hetkessä...siellä jossakin kaikkien kerrosten alla viattomana ja puhtoisena. Samaan aikaan lähes alastomana ja vahvempana kuin koskaan. Minä tanssin yksin tanssilattialla. Täysin väliinpitämättömänä siitä, että toiset katsoivat. Kerääntyivät ympärille ja tuijottivat. Olin samalla siinä ja ihan jossain muualla. Soiva biisi oli todella keskinkertainen, mutta ei silläkään ollut väliä. Olin lähtenyt jonkun rinnalta. En kysynyt lupaa. Kävelin vain pois. Miellyttäjä minussa astui hetkeksi syrjään. Laitoin itseni ensin. Kerrankin. En katsonut taakseni. En lukenut kasvoja. En yrittänyt miettiä mitä toisen mielessä liikkui. En välittänyt miltä tuntui siitä, joka jäi yksin pöytään istumaan. Eikä minulla ollut jälkeenpäinkään, mitään tarvetta selittää. Ei edes silloin, kun toinen yritti viedä minulta kommentillaan jotakin pois. Sen vuoden aikana kävelin usein tieheni. Jätin ihmisen, joka mokaili, tuotti pettymyksiä ja satutti. Jokin minussa sanoi, että ei tarvitse jäädä tähän. Jälkikäteen jäin vielä monta kertaa. Palaan useasti mielessäni pieneen hetkeen tanssilattialla. Muisto saa voiman virtaamaan lävitseni.

Kun yksi on joukosta poissa...

Vietin taannoin erilaisen illan kotona. Isä ja poika lähtivät jääkiekkomatsiin alkuillasta ja me jäimme tyttöjen kanssa kotiin. Yleensä meillä ei ole menoja sovittuna viikolle, vaan keskitämme kaiken ylimääräisen lauantaille. Liput oli kuitenkin hankittu jo tovi sitten "elämys joululahjaksi" perheen keskimmäiselle. Tajusin miten harvoin olemme kotona tyttöjen kesken. Yleensä jään kotiin perheen kuopuksen ja Pikku Herran kanssa. Esikoinen on aina viihtynyt isän hauskoilla reissuilla. Kolme lasta on ihan huippujuttu, mutta kyllä meillä välilllä on myös melkoisen meluisaa ja levotonta. Olin aivan ihmeissäni, kun kuopus nukahti melkein istualleen iltaruoan päätteeksi. Onnittelin itseäni, että olin juuri vaihtanut puhtaat vaatteet ja vaipan. Kohensin hieman takkaa ja vein Pikku Tähden vinttiin uinumaan. Esikoinen kävi kylvyssä ja katseli muutaman ohjelman vielä iltapalan jälkeen lastenkanavalta. Käveli sen jälkeen omaan sänkyynsä ilman kinastelua. Ei kaivannut ketään lukemaan kirjaa tai istumaan nojatuoliin. Omituista. Yleensä nukutan yläkerrassa perheen pienempiä ja mies hoitaa esikoisen unille. Totean siis, että miehen iltahommat kotona ovat huomattavasti keventyneet. Ihan kiva, että hän pääsee nykyään sohvalle katsomaan rauhassa iltauutiset.

Ei tästä ole vielä niin pitkä aika, kun illatkin olivat levottomia. Iltaa kohden meno aina vähän kiihtyy kolmen lapsen kanssa. Väsymys painaa ja lapset menevät helposti ylikierroksille, jos aikataulussa tapahtuu muutoksia. Yritämme aina olla ajoissa hommien kanssa, mutta liikkuvia palasia on monta ja välillä hommat luisuu. Lasten kiukuttelu myös tarttuu. Isommat lapset kinastelevat keskenään ja kohta vauvakin hermostuu. Olen monesti kironnut tätä taloa, mutta yläkerta on kuitenkin toiminut hienosti siinä suhteessa, että sinne pääsee ääniä ja nahistelua vauvan kanssa karkuun.

Erilainen ilta osoitti ihan käytännössäsen sen, miten eri asia on, kun lapsia on kahden sijasta kolme. Hyvin muistuu mieleen eräs puolitutun kommentti: "Juuri, kun teillä alkaa helpottaa..teille tulee uusi vauva". No juu. Kahden lapsen kanssa meillä pyöri jo kuviot ihan mukavasti. Vauvan tultua taloon olemme taas venyneet äärirajoille ja sen yli. Vauva ja Pikku Herra ovat yhdessä pitäneet huolta siitä, että äiti ei turhaan nuku öitänsä. Viimeisen viikon aikana meillä on nukuttu jo paremmin ja tulee sellainen fiilis, että tämä voisi ihan oikeasti jatkua myös näin. Iso peukku lähtee myös perheen esikoiselle, joka hienosti on kasvanut taas ison pyrähdyksen. Alamme olla jo tilanteessa, missä asiat voidaan oikeasti ratkaista järkevällä tavalla. Iltaisin ei tule enää möröt mieleen. Eteenpäin mennään ihan huomaamatta välillä ja se tarkoittaa meille perheen aikuisille pienoista helpotusta. Nukkumisjärjestelyistä tulee varmasti tulevaisuudessa purettua tunteita tänne blogin puolelle, jos päätämme tehdä sen suhteen muutoksia.

Makuuhuoneen piensisustus

Onko teillä kuinka paljon piensisustustavaraa makuuhuoneessa? Millaisia tavaroita teiltä löytyy? Makuuhuoneet tuntuvat jakautuvat selkeästi kahteen eri tyyliin. On runsaita ja pelkistettyjä makuuhuoneita. Ennen lapsia meillä oli enemmän tavaraa makuuhuoneessa. Minun puolellani sänkyä oli tietysti iso pino kirjoja odottamassa lukuvuoroa. Siitä lähtien, kun olemme joutuneet jakamaan makuuhuoneen perheemme keskimmäisen kanssa ylimääräinen tavara on ollut siivottuna pois. Makuuhuoneesta on löytynyt vanhempien parisänky ja keskimmäisen pinnasänky, sekä punainen retrosohva. Talven aikana huone rupesi kuitenkin tuntumaan siltä, että tila oli jotenkin persoonaton ja halusin, että edes jossakin kohti taloa näkyisi se, että täällä todellakin asuu myös kaksi aikuista. Laitoimme uusiksi makuuhuoneen tekstiilit ja muutos oli hempeiden värien jälkeen todella raikas ja erilainen.

Viime kesänä hankimme huoneeseen yöpöydän. Pieni pöytä onkin ollut nyt oikein kätevä pienten asetelmien tekoon. Näin Instagramissa ihanan makuuhuoneen, jossa oli suuret lasilyhdyt. Ihastuin. Meidän makuuhuoneeseen en ihan vielä uskalla sellaisia hankkia. Lyhdyillä ja kynttilänjaloilla saa kyllä nopeasti ihanaa tunnelmaa aikaiseksi. Itse tykästyin kovasti ihanan sileään marmori-tuikkutelineeseen ja sen kaveriksi sopi hienosti moderni House Doctor:n kynttilänjalka. Toistaiseksi perheen pienet ovat jättäneet ne rauhaan. Moni varmasti kiinnittää huomiota myös makuuhuoneen piensäilytykseen. Kännykän laturit saa kätevästi piiloon kauniiseen säilytyslaatikkoon ja tapletti ja kirjat sujahtavat pärekoriin. Pienelle tarjottimelle voi kätevästi heittää käytöstä kaulakorun tai korvakorut, jotta ne eivät ehdi hukkua.

Toiselle puolelle sänkyä pinosin yöpöydäksi rennosti kaksi jakkaraa. Nappi-metallijakkara onkin aika hauska kaluste, jota voi hyödyntää mukavasti myös kodin muissakin huoneissa. Hieman vielä makuuhuoneen tavarat etsivät oikeaa paikkaansa. Minä olen vähän levoton sisustaja ja minulla on tapana siirrellä huonekaluja ja tavaroita, ehkä vähän liiankin kanssa. Usein kuitenkin vain kokeilemalla voi löytää oikean järjestyksen. Meriheinäkori kasveineen onkin ehtinyt jo seilata siellä ja täällä. Se vain näyttää jokaisessa paikassa yhtä hyvälle. Peileillä saa myös hienosti hämättyä hieman silmää. Seinäpeili heijastaa hämärään huoneeseen hieman enemmän auringonvaloa ja toimii kuin ylimääräisenä ikkunana. Onko teillä menossa kotona projekteja näin kevään lähestyessä kovaa vauhtia?

Yhteistyössä Always somewhere else ja Veken Kaluste

Lappi - Täydelliset sävyt

Kerrankin tekisi mieli vain antaa kuvien puhua puolestaan. Lappi. Upea kokemus. Huipulla näkymät ovat melkoiset. Kauniit sinisen eri sävyt leikittelevät horisontissa. Olisin voinut seisoa huipulla ikuisuuden ja vain kuvata. Luonnon kauneudessa on jotakin pysähdyttävää. Maiseman edessä seisoessa, sitä tuntee itsensä todella etuoikeutetuksi. Minä saan nähdä ja kokea tämän. Kaiken keskellä sitä tietysti tuntee itsensä kovin pieneksi. Huipulla seisoessa myös voimaantuu. Tuntuu, että kaikki mikä elää ja hengittää virtaa lävitse.

Menomatkalla näin myös yön pimeydessä ensimmäiset revontulet. Nyt tiedän, miksi ihmiset tulevat pitkien matkojen päästä niitä ihmettelemään. Tuntui aivan siltä, kun yötaivas olisi yrittänyt viestittää jotakin salaista koodia minulle. Tuskin maltan odottaa, että saan nähdä Lapin syksyn väriloisteessa. Takaisin ollaan siis menossa koko perheen voimalla vielä uudestaan ja uudestaan. Nyt ei enää edes pitkä ajomatka huolestuta, kun takana on onnistunut reissu. Voin vain todeta, että kyllä meillä on reippaita lapsia. Kerrankin osasin itsekin ottaa rennosti ja vain nauttia matkasta. Ei turhia tiukkoja ohjelmia, vaan etenemistä täysin fiiliksen mukaan. Siinä onkin onnistuneen reissun resepti.

F**k it all

"Tahtoisin lukea, kun te huudatte maailmalle.

Sille ihmiselle, joka ryösti teiltä jotakin itsestänne.

Sille virheelle, joka tuhosi jotakin sinussa.

Sille lupaukselle, joka ei toteutunut, ja tuhosi sun uskon".

 

Pölyä Pinnoilla-blogin Henna heitti minua blogihaasteella. Haasteen alullepanija on Mommy Be Good-blogin Brita. Tämä haaste laittoi miettimään kerran, jos toisenkin. Moni tapahtuma elämässäni varmasti menisi kyseisen otsikon alle. Rankkojakin juttuja. Yhteinen tekijä kaikissa on kuitenkin puhumattomuus. Älä kerro, älä puhu... Lopujen lopuksi suurin tuho sielulle tehdään, juuri silloin kun ei suostuta kuuntelemaan ja kaikin mahdollisin keinoin pyritään vaijentamaan. Vuosien saatossa kaiken vain patoaa sisälleen. Elämääni on kuulunut paljon ihmisiä, jotka eivät ole osanneet puhua edes itse. Pakottaneet minutkin samalla mukautumaan omaan tahtoonsa ja muottiinsa.

F**k it all kaikki te elämäni ihmiset, jotka olette pitäneet minut hiljaisena. Osittain painostaneet olemaan hiljaa. Vähätelleet ajatuksiani ja tunteitani. Tämän seurauksena minusta tuli hyvin pitkälti kilttityttö, joka sietää lähes mitä tahansa paskaa. Miellyttäjä, joka laittaa aina kaikkien muiden tarpeet omiensa edelle. Luojalle kiitos, että sisintäni on aina kalvanut kapina, joka on nostanut päätänsä varsinkin viimeisten parin vuoden aikana. Kaikki ei aina olekaan ok. Viimeksi viime viikolla minulle sanottiin "Sovitaanko, että ei puhuta siitä..." En sanonut mitään. Olin hiljaa ja jähmetyin. Pieni ääni sisälläni sanoi, että tämä ei ole oikein. Sekin on muutoksen alku.

Tänä vuonna muutan elämäni. Teen ensimmäisen kerran elämässäni itsekkään päätöksen. Tietoisesti. Laitan itseni ja oman perheeni etusijalle ja unohdan, mitä muut tarvitsevat tai odottavat. Yritän olla tuntematta tunnontuskia. Pitää pääni kylmänä ja ajatella, että minullakin on oikeus elää itseni näköistä elämää. Iso lista vaateita on vetämässä minua pohjaan. F**k it all. Meillä jokaisella on vain tämä yksi elämä. Sitä ei voi elää kenenkään tai minkään varjossa tai se valuu hukkaan. Siten ei koskaan löydä omaa paikkaansa tai sitä juttua, mitä tänne on tarkoitus tulla tekemään. Silloin, kun puntarissa on koko perheen hyvinvointi ja jaksaminen...silloin on pelissä kaikki.

Tervetuloa meidän saunaan

Muuttaessamme tähän taloon reilu kuusi vuotta sitten oma sauna tuntui kerrostaloelämän jälkeen aivan ihanalle ajatukselle. Olemme aina olleet kovia saunomaan. Muuttohetkellä talomme sauna ja kylpytila olivat rehellisesti sanottuna aika kamalassa kunnossa. Jotenkin ajattelin taloa ostaessamme, että "No joo, tämä tästä remontoidaan ensimmäisenä". Eihän se ihan, niin mennytkään. Lopulta kului aika pitkä aika kunnes remontti vihdoin ulottui saunaan saakka. Sauna ja kylpytila ovat kokeneet vuosien varrella kyllä pienoista elvytystä. Ensimmäisenä vaihtoon lähti huonosti tehdyt silikonisaumat, vaihdoimme viemärinkannet ja saunanoven. Pari vuotta eteenpäin ja uusimme kiukaan. Näillä muutoksilla mentiinkin sitten pitkä tovi. Onneksi kylpytilat ovat olleet meille tilan puolesta ihan sopivat, vaikka lapsia on syntynyt taloon kolmin kappalein ostohetken jälkeen. Viimeisin ehostus lähti jälleen silikonisaumojen uusimisesta. Meidän ei pitänyt muuta kiireen keskellä tehdäkään, mutta pieni homma paisuikin hieman isommaksi. Näin jälkikäteen voin vain kiitellä. Saunan rauhalliset uudet värisävyt miellyttävät kauniisti silmää. Vanhat paneelit olivat ehtineet vuosien saatossa tummua melkoisesti ja osa lauteista kaipasi epätoivoisesti uusimista.

Harmaa saunasuoja oli juuri täydellinen valinta kasvojenkohotukseen. Moni valitsee saunan seiniin mustan sävyn ja ruskea pohjasävy jää ikävästä kuultamaan läpi. Lopputulos on usein sotkuinen. Harmaa väri ei taas ole ollenkaan niin ehdoton. Lopputulos on paljon pehmeämpi. Meillä tasapainoa väritykseen tuo vielä se, että lauteiden alareunat maalattiin myös harmaiksi ja itse istuinosat taas käsiteltiin puuöljyllä. Lopputulos on mielestäni mahtava. Samassa rytäkässä meille asennettiin vielä uusi suihku. Pienoisesti haaveilen vielä kaakeleiden maalaamisesta. Onko teillä kokemusta kyseisestä puuhasta? Sauna ja kylpytilat saivat jälleen hienosti jatkoaikaa. Meillä on sauna kosteusmitattu ihan minun aloitteestani ja se puoli on hienosti kunnossa, joten vielä ei ole tarvetta lähteä irrottelemaan kaakeleita seinistä.

Tervetuloa siis kurkistamaan meidän rintamamiestalon perinteiseen saunaan. Uutta saunaa on kiva hieman juhlistaa. Ilokseni sain tehdä yhteistyötä Lapuan Kankureiden kanssa. Lapuan Kankureiden valikoimista sain valita remontoituun saunaan uuden laudeliinan. Marja Rautiaisen suunnittelema Paanu laudeliina  60% bio-orgaaninen puuvilla ja 40% eurooppalainen Masters of Linen pellava) sopii aivan mahtavasti uuden saunan värityksen kanssa yhteen. Kuosi on aivan erityisen kaunis ja musta-petroli värimaailma saunassa on ainakin minulle kovin uutta ja erilaista. Kaikki vanhat laudeliinamme ovat väritykseltään sitä tyypillistä valko-pellavaa. Kylpytiloihimme löysi tiensä myös Anu Leinosen suunnitteleman Onni-sarjan pesukinnas ja pyöreä pesin. Pellavafrotee-pesimet sopivat pesun lisäksi mainiosti myös kuivahierontaan ja ihon kuorintaan! Meillä on usein varsinkin pakkasella lattianrajassa pientä vetoa ja saunan jälkeen on mukava sujauttaa jalkaan Onni tohvelit. On todella kätevää, että pellavafrotee kuivuu käytön jälkeen nopeasti.

Itse jäin seikkailemaan Lapuan Kankureiden verkkokaupan sivuille pitkäksi toviksi. Kauniit ja tunnelmalliset kuvat saivat todella inspiroitumaan. Kesäksi olisi ihana pukea sauna heleisiin väreihin. Kaipaisiko teidän saunatekstiilit päivitystä? Alekoodilla MIRAMARIE saatte 20% alennuksen verkkokaupan normaalihintaisista tuotteista. Koodi on voimassa 31.3 saakka.

Yhteistyössä Always somewhere else ja Lapuan Kankurit

#slowmorning - Räiskäleitä ja 90-luvun parhaat

Olisipa jokainen päivä sunnuntai. Sunnuntaissa on jotenkin läsnä armo. Viikko on voinut mennä vähän niin ja näin, mutta sunnuntai summaa sen lempeästi. On tehty se, mikä on pystytty ja voitu. Otetaan huomioon kaikki lieventävät asianhaarat. Uusi viikko on miltei alkamassa, mutta ei kuitenkaan vielä. Kiire odottaa nurkan takana, mutta vielä ei tarvitse hypätä mukaan. Voi paistaa räiskäleitä ja iloita pienistä. Kuunnella hyvää musiikkia ja fiilistellä rauhassa. Aika hidastuu...hivenen.

Bon Jovi - Always

Bryan Adams - Please Forgive Me

Madonna - You'll See

Toni Braxton - Un-Break My Heart

Spice Girls - Goodbye

Take That - How Deep Is Your Love

Backstreet Boys - Quit Playing Games

Aqua - Turn Back Time

Oasis - Don't Look Back In Anger

Robbie Williams - Angels

Whitney Houston - I Will Always Love You

Queen - Who Want To Live Forever 

 Guns N' Roses - Don't Cry

Elämän sillisalaatti blogi

Minusta on ollut todella kiva kirjoitella elämän sillisalaatti blogia. Olen kokenut sen itselleni ainoaksi oikeaksi tavaksi tehdä tätä hommaa. Blogissa on saanut näkyä ne asiat, mitkä kulloinkin mielessäni pyörivät. Alkuvuodesta olen kuitenkin selaillut kauniita sisustusblogeja ja ajatellut miten ihania ne ovat. Blogeissa on selkeä tyyli ja ajatus. Lukija osaavat ennakoida, mitä milloinkin on tulossa. Sillisalaatti blogissa on se vaara, että toiset lukevat mielellään joitakin juttujani ja toiset jutut eivät taas kiinnosta yhtään. DIY-postakset saavat usein aikaan piikkejä kävijöissä ja mukaan liittyy uusia seuraajia. Kyseiset lukijat eivät taas välttämättä tykkää kotiäiti jutuistani tai soittolistoistani. Sisustus jutut tuntuvat kiinnostavan teistä monia. Väliin mahtuu kuitenkin postauksia milloin mistäkin. Olen pohtinut pystyisinkö kirjoittamaan toisenlaista blogia. En taida olla siihen tarpeeksi kurinalainen. Minulla lähtee helposti kirjoitukset lapasesta. Lifestyle on ihanan armollinen aihepiiri. Perhelifestyleblogi voi olla lähes mitä tahansa.

Ihmisillä on kiire. Tiedän ja tunnen sen saman kiireen itsekin. Luen blogeja saman verran kuin ennenkin, mutta en ehdi enää kommentoida. Blogin Instagram-tili on mukavan aktiivinen. Siellä on helppoa painaa sydäntä ja tykätä. Kirjoittaa nopeasti kommentti, kun selailee kaunista kuvavirtaa. Yhtenä päivänä julkaisin aika henkilökohtaisen mietteen Instagramissa. Jostakin syystä sinne tuntuu olevan paljon helpompi kirjoittaa. Blogissa pelkään synkistellä. Toisaalta haluaisin olla mahdollisimman rehellinen aina ja kaikesta. Jokainen kerta, kun olen saanut kirjoitetuksi, että jokin asia sattuu ja särkee sydämen/koti on sotkussa/piparkakkutalo on vino/jäädyke näyttää ihan aivoille..olen päässyt lähemmäksi sitä, mitä haluan tämän blogin olevan. En pidä täydellisyydestä. En halua kirjoittaa täydellisestä maailmasta/täydellisestä kodista/täydellisestä perheestä ja parisuhteesta. Minun elämässäni kaikki on lohdullisen niin ja näin. Asiat ovat luultavasti samoin kuin sinulla tai jollakin muulla. Ja siksi blogini ei voi koskaan olla vain särkymätöntä kauniiden kuvien virtaa.

Arkikuvia olisi kiva ottaa enemmän, mutta usein olen lasten kanssa niin kiireinen, että en vain ehdi. Ja olen huono ottamaan kuvia nopealla tahdilla. Toivottavasti osaan kirjoittamalla avata sitä, mitä en välttämättä osaa ja pysty teille kuvin esittämään. Toisten bloggareiden hienoja kirjoituksia lukiessa iskee välillä hirmuinen itsekritiikki. Minä pääsen usein niin kierrellen ja kaarrellen asiaan. On ollut ja tulee myös jatkossa olemaan aikoja, jolloin blogia on haasteellista ylläpitää ja kuljettaa mukana arjen keskellä. Välillä mietin olenko tehnyt tätä vain liian kauan. Moni tuttu bloggari on laittanut pillit pussiin ja lopettanut. Miksi siis jatkaa, kun niin moni on jo todennut blogit kuluneiksi ja samaa toistaviksi. Yhteistyöt koetaan rasittaviksi, mutta arvonnat ovat kaikista kivoja. En tarvitse blogia sinänsä mihinkään...ollakseni jotakin enemmän..ollakseni jotakin, mitä en oikeasti ole. Pidän blogia, koska haluan vilpittömästi kirjoittaa ja aiheita riittää. Kirjoitan itselleni ja kirjoitan teille. Kirjoitan, jotta itse muistaisin mitä mietin ja tunnen. Muistaakseni kuka oikeasti olen. Blogi ei ole muuttumassa sisustusblogisksi, vaikka ne kauniita ovatkin. Kotini on siihen hommaan liian sotkuinen. Täällä yhä tehdään asioita projekteina ja pyrähdyksinä ja välillä kirotaan ja kiitellään tätä elämää. Toivottavasti se sopii teille.

Älä huuda minulle aamuisin

 

Minun on vaikeaa kirjoittaa blogiin mitään negatiivista. Olen aina ajatellut blogini paikaksi, jossa saan tarjota teille seuraajilleni pienen tauon arjesta iloisten asioiden äärellä. Lapsiperhe realismia toki olen aika ajoin tarjoillut. Tämäkin postaus on varmasti enemmän tuota jälkimmäistä. Pyydän silti jo etukäteen anteeksi, jos joku teistä kokee postauksen negatiiviseksi kirjoitteluksi, jonka lukeminen vie voimia. Toivoin kuitenkin, että joku jossakin tuntisi olonsa hetken vähemmän yksinäiseksi, jos pieni kirjoitukseni kuulostaa tutulle. Samalla totean myös, että minä saan aamuisin todella usein apua isovanhemmilta, jotka kuljettavat esikoisen eskariin. Monen äidin aamut ovat paljon rankempia. Iso hali kaikille heille!

En ole aamuihminen. En ole koskaan ollutkaan (haukotus). Minulta kestää todella pitkään herätä. Olen kyllä valvella ja jalkeilla, mutta muuten käyn hitailla. Eskari aamut ovat minulle haasteellisia. Heti aamusta pitää olla todella tehokas. Usein kaikki kolme lasta heräävät samaan aikaan ja silloin saan todella juosta. Esikoinen on lähes joka aamu todella huonolla tuulella. Yritän herättää hänet ihan viimeisellä minuutilla, että hän saisi nukkua mahdollisimman myöhään. Aamupala on valmiina pöydässä ja vaattteet valmiiksi katsottuna. Esikoinen ei halua nousta sängystä. Ei halua lähteä eskariin, jossa kuitenkin viihtyy. Jokainen aamu  on taistelua. Äidin vikaa on aikainen herätys ja äitiin se kiukku myös puretaan. Olen usein tuskin nukkunut edellisenä yönä. Syötän yöllä perheen kuopusta ja keskimmäinen Pikku Herra on myös levoton nukkuja. Yöni ovat parhaimmillaankin repaleisia.

Jo edellisenä iltana pelkään millainen aamu on tulossa. Onko aamupala vääränlaista, saako hiuksia laittaa letille, ehditäänkö ajoissa...kestääkö oma kärsivällisyys ja hermo. Minulle huudetaan ja lopulta minäkin ärjäisen. Olisi hienoa pysyä tyynenä ja parin paremmin nukutun yön jälkeen, se usein onnistuukin. Aamuisin isovanhemmat auttavat eskariin viemisen kanssa eli pääsen helpolla. Omalla vientivuorollani tappelen pahimmassa tapauksessa esikoisen kanssa koko matkan eskariin. Neiti Pippuri vaihtaa kävelysuuntaa, istuu hangessa tai jättäytyy jälkeen. En tiedä onko oma fiilis aamuisin enemmän syvää epätoivoa vai kiukkua. Välillä tuntuu, että en vain saa aamuja sujumaan, vaikka kuinka haluaisin. Keskimmäinen on aamuisin myös todella herkällä päällä ja tarvitsisi syliä ja mehua, sekä juuri oikean aamuohjelman. Perheen Pikku Tähti on aina iloisen tyytyväinen, mutta aamuisin tietysti perushoidolla on kiire. Siinä sitä sitten on kaiken keskellä aamusta aamuun yksin.

Vaikeuksien keskellä tunnen aina oloni yksinäiseksi. Ei ole ketään, joka olisi tueksi tai jakaisi taakan. Perheen isä on työpaikallaan yli sadan kilometrin päässä. Keskimmäinen elää parhaillaan myös pahinta uhmaansa. Välillä tuntuu, että koko päivä on pelkkää lasten huutoa. Joskus huudon keskellä päivittäisten askareiden suorittaminen tuntuu lähes mahdottomalle. Ajatus ei suostu kulkemaan.
Ei elämäni ole pelkästään synkkää, mutta haastavaa se juuri nyt on. Monesti olen äärirajoilla ja selviän tilanteista huonosti. Helpotusta tai ulospääsyä ei kotiäidillä ole. Tämä on minun elämääni ja arkeani. Olen itse valinnut oman osani. Onneksi välillä on myös hauskaa tai lapset löytävät mielekästä tekemistä. Synkkyydestä pitää kuitenkin uskaltaa puhua. Ei tarvitse liioitella. Todellisuus on ihan tarpeeksi karua. Eniten säälittää talon pikkuinen vauva. Iloinen ja tyytyväinen tyttö, joka jää kaiken melun jalkoihin. Välillä tekisi mieli ottaa vauva syliin ja vain juosta pois. Perheen isälle pitäisi sanoa, että tiedän että olet väsynyt ja teet pitkää päivää, mutta sinun tulee tehdä vieläkin enemmän kuin mitä teet. Kuulostaa todella reilulle ja kohtuulliselle, mutta toisaalta minunkin työvuoroni  kestää 24 h? Juuri nyt olisi aivan ihana lahja, jos kukaan ei huutaisi minulle heti aamusta.

Tummempia sävyjä makuuhuoneeseen

Makuuhuone on rauhoittumisen ja levon paikka, mutta samalla myös talon ainoa rauhallisempi huone meille aikuisille. Makuuhuoneessa luetaan kirjaa, katsellaan välillä tabletista sarjoja ja kirjoitellaan postauksia. Halusin kerrankin sisustaa huoneen vain meitä kahta aikuista varten ja unohtaa huvikumpumaisuuden, joka näyttäytyy talon muissa tiloissa. Kuinka sain loihdittua kypsemmän ja meille aikuisille mieluisamman tyylin makuuhuoneeseen? Aloitetaan tekstiileistä. On ihan yllättävää kuinka paljon uudet pussilakanat saavat aikaan. Toisaalta sänky vie monella makuuhuoneesta sen suurimman tilan. Sänky on huoneen hallitsevin elementti. Mustavalkoinen värimaailma tuntuu suorastaan raikkaalle ja enemmän kuin tervetulleelle tuulahdukselle makuuhuoneeseen. Selkeä ja mutkaton kuvio on todella rauhoittava. Tumma aluslakana  tuo mukavasti särmää kokonaisuuteen. Tyyli viimeistellään torkkupeitolla ja  koristetyynyillä. Pois söpösöpö pinkit pussilakanat ja tilalle jotakin aikuismaista ja molempien silmää miellyttävää. Tärkeää onkin, että yhteistä tilaa myös sisustetaan yhdessä. Myönnän olevani välillä vähän päsmäri sisustuksen suhteen, mutta nyt halusin aivan erityisesti kuunnella siippani mielipiteitä.

En ole koskaan osannut olla kurinalainen sisustaja, joka pitäytyy tietyssä tyylissä. Kodissamme on aina menty rentous edellä ja sisustamista on johdattanut sattumukset. Huonekalut määrittävät meillä kenties eniten tyyliä. Sohvat, lipastot, keinutuolit, kaapit ja taulut ovat vain etsiytyneet luoksemme. Yksinkertainen väripaletti nostaa hienosti esille myös talon hauskoja kalusteita. Makuuhuoneen syvänpunainen vintage sohva hohtaa nyt timantin lailla mustan, valkoisen, harmaan ja ruskean rinnalla. Makuuhuoneen jälkeen teen ehdottomasti väripesua myös talon muissa huoneissa.  Astiakaapin ehdinkin jo käydä läpi ja luovuin keltaisista, sinisistä ja punaisista astioista. Jäljellä on valkoista ja kirkasta. Maalauspuuhatkin kiinnostaisivat. Seuraavaksi käydään kuitenkin läpi makuuhuoneen piensisustusta. Palataan.

Yhteistyössä Always somewhere else ja Veken Kaluste