lauantai 30. tammikuuta 2016

Pikku Herran syntymäpäivät


Meillä vietettiin oikein onnistuneita syntymäpäiviä viikko sitten. Talon Pikku Herra täytti 1-vuotta. Minun oma pieni vauvani on kasvanut toimeliaaksi taaperoksi. Kuopuksen kohdalla olen pienoisesti toivonut, että saisin pitää hänet ikuisesti vauvana. Elämä menee kuitenkin eteenpäin. Yritän nauttia täysillä jokaisesta hetkestä, jolloin pieni poika kipuaa syliini ja kietoo kätensä kaulani ympäri. Olen hyvin tietoinen siitä, että en enää kovin kauan ole pikkuisen pojan maailman keskipiste. Toki myös iloitsen hänen rinnallaan, kun hän kokee onnistumisen riemua jostakin uudesta taidosta. Tuo ihana pikkuinen otus on koko talomme lämmin sydän. Kukaan ei voi hymyillä enempää.


Tarjolla oli tietysti syntymäpäiväkakkua, makeita popcorneja, vaahtokarkkeja, suklaakakkua, hedelmiä ja marjoja, lihapullia, tzatzikia, dippikasviksia sekä ruisnappeja kalkkunatahnalla.


Tiskivuorta vähensin tehtailemalla pilttipurkeista hauskat pikku kalamiehen marjakipot. Juhlakoristeita levittelimme ympäri taloa. Juhlien värit olivat musta, valkoinen, sininen ja vihreä.


Yllätyksenä kaikille vieraillemme olimme hankkineet hattarakoneen. Meillä on ollut tapana aina pitää syntymäpäivillä pieni toiminnallinen osio ja tänä vuonna vieraat saivat siis valmistaa oman hattaran. Päivä oli sen verran kiireinen, että en ehtinyt hirveästi olemaan kameran takana, mutta toivottavasti pääsitte hauskaan tunnelmaan kiinni.


Me olimme toivoneet lahjaksi käyttövaatteita. Paketeista paljastui hurmaavia kuoseja: dinosauruksia ja robotteja. Mummo ja pappa olivat sujauttaneet pakettiin myös veikeät autot.

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

#yleMHL - Kuvausten jälkeen


Ilta kahdeksan aikaan lopettelimme kuvaukset Suomenlinnassa ja kiirehdimme lautalla takaisin Kauppatorille. Meitä oli pakkautunut varsin iloinen joukko Ylen pakettiautoon ja puhuimme lähes koko lauttamatkan mistäpä muusta, kun Heikki Soinin synnytyksestä. Olin jo Suomenlinnassa paljastanut miehelleni, että meille oli varattuna pöytä mukavasta ruokapaikasta ja siellä meitä odotti pieni, mutta niin tärkeä joukko ihmisiä. Mieheni ei enää siinä kohden odottanut lisää yllätyksiä ja ilahtui kovasti.

Istuimmekin iltaa hyvässä seurassa varsin pitkään ja illan tuoksinnassa kännykkääni saapui videotervehdys Juha Tapiolta. Tämä oli yllätys myös minulle. Tiesin siitä vain pieni hetki ennen miestäni. On vaikea pukea sanoiksi sitä kiitollisuutta ja tietynlaista hämmennystä mikä valtaa mielen silloin, kun ihmiset ympärillä tekee suorastaan taikoja. Koko päivä, kaikki se mitä se sisälsi oli meille jotakin ainutkertaista. Se oli toteutunut haave.

Uskon, että muistan lopun elämääni öisen kävelyn pitkin vanhan kotikaupunkini katuja. Joka paikassa oli iloisia ihmisiä viettämässä pikkujoulujaan. Siellä me kävelimme yhdessä pienessä tihkusateessa. Kädessäni hääkimppu. Ensimmäistä kertaa kahden. Väsyneinä, hieman kylmissään, mutta onnellisina.


Saavuimme Hotelli Helkaan vasta puolenyön aikaan. Hotellin sviitissä meitä odotti tervehdys hotellin puolesta. Lämmin kiitos. Olimme niin viluissamme, että laitoimme saunan päälle, että saisimme itsemme lämpenemään. Saunan lauteilla kävimme uskomatonta päivää lävitse. Saunan jälkeen oli aivan ihanaa sukeltaa täkkien väliin. Aamulla ymmärsin miksi monet lähtevät häämatkalle heti häiden jälkeen. Kaiken pyörityksen ja jännityksen jälkeen tuntee itsensä melkoisen väsyneeksi.


Aamulla henkarissa roikkuva mekko muistutti tärkeästä juhlapäivästä. Vielä oli yksi yllätys jäljellä. Ojensin aamulla miehelleni pienen lahjan. Miesten Livboxin. Samalla lupasin, että "Ei enää yllätyksiä. Rakas".



Kaunis kiitos Hotelli Helka ja koko henkilökunta, että piditte meistä niin hyvää huolta!

tiistai 26. tammikuuta 2016

#yleMHL - Suomenlinna


Lautta rantautui Suomenlinnaan ja seikkailu alkoi. Vastassa olivat ohjaaja ja kuvaaja. Ensimmäisenä oli edessä ulkokuvaukset. Jännitys haihtui yllättävän nopeasti. Sain hyvät ohjeistukset ja tein vain mitä pyydettiin. Kuvausten jälkeen lähdimme ajamaan kohti Ruutikellaria. Ruutikellari on erikoinen paikka. Ulkona sää muuttui vain hurjemmaksi, mutta sisällä oli suojassa tuulelta. Mikään ylimääräinen ääni ei kantautunut sisälle rakennukseen. Väistämättäkin rupeaa ajattelemaan mitä kaikkea vanhat tiiliseinät ovatkaan nähneet. Sisälämpötila oli hivenen vilpoisen puolella, mutta asiaa auttoi lämmin kaakao ja lämpötakit. Sain pienoisesti autella kuvauspaikan laitossa ja tietysti kuvasimme videolla nähtävän haastatteluosion. Minna olikin keksinyt minulle kiperiä kysymyksiä. Tai ehkä se vain tuntui siltä, kun pääni oli pienoisesti jumissa yövalvomisten jäljiltä. Välillä tuli sekoiltua sanoissaan ja kaikki nyt voi kuvitella millaista se on olla kameran edessä ihan ensimmäistä kertaa elämässään. Onneksi sitä jotenkin ajattelee, että nyt vain täytyy ns. antaa mennä.




Kukkia ajatellessani olin heti sitä mieltä, että halusin kauniin, yksinkertaisen ja elegantin kimpun. Ja ajatuksissani oli myös kuinka haluaisin yllättää Akselin rintakukalla. Miten ihana pieni hetki siitä tulisi, kun laittaisin kukan Akselin takin rintamukseen. Kaunis kimppu ja rintakukka ovat peräisin Kampin Kukasta. Kiitos vielä kerran Jaanalle, jonka kanssa sain tehdä yhteistyötä.


Paikalle saapui vanhan kotiseurakuntamme pappi Elina Koivisto ja kävimme läpi mitä tuleman piti. On kummallista miten sitä hitsautuu nopeasti yhteen ihmisten kanssa, jotka ovat kuitenkin vieraita.
Ehkäpä selitys löytyy siitä, että koko tilanne on sen verran ainutlaatuinen ja erikoinen, sekä kysyy tiettyä heittäytymistä ja luottamusta. Kuvauspäivän jälkeen koko Ylen porukka tuntui ihan vanhoille ystäville.


Kuvassa äänimies ja Heikki Soini. 

Hieman papin jälkeen Ruutikellariin saapui kuvausryhmä 2. Akseli mukanaan. Oli ihanaa kuulla Akselin ääni, vaikka olinkin vielä piilossa suljetun oven takana. Kohta koittaisi h-hetki.
Hetkessä Ruutikellari oli täynnä ihmisiä. Kamerat ja mikrofonit paikoilleen. Hiljaisuus ja ovet auki. Ja sieltä se minun mieheni asteli stailattuna ja komeana. Näki minut ja upean Ruutikellarin. Sai rintaansa valkoisen ruusun ja tarttui käteeni. Pappi astui esiin ja puhui meille kauniisti elämästä, parisuhteesta ja perheestä. Me saimme sanoa toisillemme tahdon. Tahdon sinut nyt ja aina.


Sulhanen ja Elina Koivisto

Tässä kohden fiilis oli jo melkoisen vapautunut. Päivä oli ns. purkissa. Lautalla takaisin Kauppatorille. Kello oli noin 20.00

Miten ilta jatkui?

lauantai 23. tammikuuta 2016

#yleMHL - Päivä etenee


Rautatieasemalta suuntasin kulkuni kohti Albertinkatua, jossa sijaitsee kampaamo Q hair. Vappu Varjoranta oli lupautunut tekemään minulle meikin ja kampauksen päivää varten. Vappu osasi yhden puhelun perusteella loihtia minulle juuri oikeanlaisen ilmeen. Kerroin hänelle millainen puku minulla oli iltaa varten varattuna. Kävimme tietysti myös läpi haastavat olosuhteet. Kampauksen ja meikin tulisi kestää pitkälle iltaan saakka. Omassa sydämessäni roihusi aurinko, mutta juhlapäivä oli sateinen ja tuulinen. Kampaukselta ja meikiltä vaadittiin todella paljon.



Hiukseni saivat ihanan lettikampauksen. En edes muista koska viimeksi hiukseni olisivat olleet leteillä. Oli aivan ihanaa, että Vappu ehdotti juuri tätä kampausta. Vapun kanssa löytyi heti yhteinen sävel ja hän tuntui ymmärtävän täydellisesti millaisen lookin halusin. Halusin säilyttää oman tyylini: luonnollisuuden ja huolettomuuden.



Meikki oli näyttävä, mutta ei liian raskas. Silmät olivat smokey eye tyyliset ja ihanan utuisen pehmeät. Säihkettäkin oli mukana. Tässä kohden paljastan hieman sisäpiiritietoa ja kerron, että minulle liimattiin muutamat irtoripset. Räps, räps.

Parturintuolissa istuessani seurasin seinäkelloa ja ajattelin, että nyt mieheni on jo noudettu työpaikaltaan. Mietin miten hänen päivänsä on lähtenyt käyntiin. Millaiselta hänestä oli mahtanut tuntua kuvausryhmän ja Heikki Soinin saapuessa häntä noutamaan. Omaa jännitystäni lievensi se, että kampaus ja meikki olivat kohdallaan. Ei tarvinut murehtia tuulessa kiepuvia hiuksia. Kasvoilta oli pyyhitty pois kotiäidin väsymyksen merkit, jotka kielivät vauvan kanssa valvotuista öistä. Kampaus ja meikki antoivat yllättävän paljon varmuutta.


Kiitos Vappu ja Q hair Albertinkatu yhteistyöstä!


Matka jatkuu...

Kampauksen ja meikin jälkeen hyppäsin taxin kyytiin ja karautin Kampin kukkaan, jossa minua odotti ihana valkoisista ruusuista tehty hääkimppu ja rintakukka. Kukat kassiin, pikainen kiittäminen ja takaisin odottavan taxin kyytiin. Ulkona tuuli ja sade vain yltyivät, kun taistelin Kauppatorin lippuautomaatille. Huomasin myöhästyneeni sovitusta lautasta. Kännykät pirisivät, kun pidimme ohjaaja Minna Duftonin kanssa neuvonpitoa. Taistelimme pienoisesti aikaa vastaan. Kameramies olisi heti vastassa lautalta maihin saapuessani. Päivän ylläriosion kuvaukset alkoivat osaltani...

perjantai 22. tammikuuta 2016

#yleMHL - Mukana jossakin ihmeellisessä


Kyllä tästä vielä saadaan yllätys kasaan! No worry.

Menneen vuoden joulukuusta lähtien olen jakanut blogin eri some-kanavissa vinkkejä tulevasta. Tänään vihdoin on se päivä, jolloin kaikki selviää. Osa on jo matkan varrella arvannutkin mistä on ollut kyse. En todellakaan koskaan ja ikinä ole ajatellut, että tulisi päivä jolloin osallistuisimme yhdessä mieheni kanssa ohjelman tekoon. Vieläkin tuntuu hivenen epätodelliselle, kun ajattelen meitä kahta Marja Hintikka Liven ylläriosion kuvauksissa. En voi tarpeeksi ylistää upeaa tiimiä, jonka kanssa sain järjestää miehelleni ihanan yllätyksen. Kiitos Minna Dufton, Heikki Soini ja kaikki ystävälliset ihmiset äänimiehestä stylistiin. Kahdessa viikossa huhkimme kasaan tunnelmallisen avioliiton siunaamisen Suomenlinnan Ruutikellarissa.

Ajatus ohjelmaan osallistumisesta lähti oikeastaan siitä, että meillä oli mieheni kanssa vuosipäivä ja silloin ei tapahtunut yhtään mitään. Päivä ei eronnut muista päivistä millään tavoin. Söimme koko perhe keittiönpöydän ääressä maksalaatikkoa Silloin ajattelin itsekseni, että eihän tämä näin voi mennä. Seuraavana päivänä silmiini osui pieni päivitys fb-ryhmässä ja sain ajatuksen. Minä näppäilin hakemuksen ja ilmoitin mieheni ohjelmaan. Päätin, että annan kohtalon (tässä tapauksessa Ylen) päättää mikäli pääsisimme ohjelmaan mukaan. Päätös tulikin melkoisen nopeasti. Piti ihan vetää syvään henkeä. Ja toki minäkin tyypillisenä suomalaisena ajattelin muutaman sekunnin ajan, että mitähän ne naapurit ja kaikki tutut mahtavat sanoa. Meitä kaikkia on opetettu pitämään ilot ja surut pienessä piirissä. Olemme vaatimattomia ja emme tee itsestämme numeroa. Vaatimattomuus ei aina ole hyvä asia, jos se estää meitä elämästä ja kokemasta elämyksiä. On hyvä välillä haastaa itseään (ja tässä tapauksessa myös kumppania). Rohkaisenkin tässä samalla teitä jokaista tarttumaan tilaisuuksiin!!

Me menimme mieheni kanssa naimisiin ikuisuus sitten vaatimattomasti maistraatissa. Kaksi opiskelijaa. Mitään ylimääräistä hössötystä ei päivän ympärillä ollut. Ajattelin pitkään, että se ei haittaa minua lainkaan. Tärkeintä oli sanoa tahdon ja mennä suhteessa eteenpäin. Olin myös tuolloin todella arka ja pelkäsin perinteisiä kirkkohäitä ja huomion keskipisteenä olemista. Mieheni sanoi tuolloin, että saattaisin myöhemmin katua päätöstäni jättää häät järjestämättä. Vuosia myöhemmin se päivä todellakin tuli. Meillä oli aina tarkoitus järjestää pienet juhlat lähipiirille jossakin välissä häiden jälkeen, mutta asia jäi ajatuksen tasolle. Vuosipäivät tulivat ja menivät.

4.12.2015 hyppäsin aamulla mieheni autoon. Olin kehitellyt loistavan peitetarinan siitä kuinka olin menossa blogitapaamiseen Helsinkiin. Tämä selitys upposi mieheeni täysin. Koko ajomatkan ajattelin mitä päivä toisi tullessaan. Jännitin luonnollisesti eniten mieheni puolesta. Tikkurilan asemalla huikkasin suukon mieheni poskelle ja katsoin häntä hymyillen. Mieheni jatkoi työpaikalleen ja minä hyppäsin junaan ja jatkoin kohti Helsinkiä.

Mitä sitten tapahtui? Tunnollisena bloggarina tietysti räpsin päivästä kuvia ja kirjoittelin kaikki tuntemukset ja tapahtumat muistiin. Ylläristä on tulossa blogiin kattava paketti. Kerron mitä tapahtui ennen nauhoituksia ja millaista oli osallistua ohjelman tekoon. Pääsette myös kurkistamaan mitä tapahtui kameroiden suljettua. Tulevana maanantaina tiemme vie Pasilaan Yle Maria Hintikka Liven yleisöön. Suora lähetys alkaa kello 21.00 Tänään ylläristämme on jo julkaistu nettiartikkeli ja video. Meidän ihanaa ylläriä pääset katselemaan TÄSTÄ.

lauantai 16. tammikuuta 2016

DIY - Lastenhuoneen valaisin


Pientä kurkistusta lastenhuoneeseen, joka on vieläkin melkoisen levällään oleva projekti. Olisi aivan ihanaa näpertää kaikkea pientä kivaa huoneeseen omin käsin ja sisustella oikein antaumuksella. Tällä hetkellä ihmettelen vain suu auki, miten ihmeessä saisin jostakin aikaa puristettua edes hitusen omaan käyttööni. Katselen talon nurkkia ja huokaan epätoivoisesti. Alkaneelle vuodelle en juuri tehnyt lupauksia. Ajattelin kuitenkin, että talo tulee vallata takaisin yksi taistelu kerrallaan.

Lastenhuoneeseen tuunasin valaisimen, jonka pohjana toimii kirpputorilta viidellä eurolla ostettu toimiva kattovalaisin. Sellaisenaan se oli kuitenkin tylsä, iloton ja väritön. Päätin sitten antaa valaisimelle pienoisen kasvojenkohotuksen värikkäillä tapetinpaloilla. Tavallinen puuliima näyttää pitävän koristeet paikoillaan ihan mukavasti. Liimaa tuli kuitenkin käytettyä runsaasti. Miltäs näyttää? Sointuu ihan kivasti yhteen huoneen tapettien kanssa.

perjantai 1. tammikuuta 2016

Aikakapseli - vuosi 2015 purkkiin


Tänään olemme puuhanneet jotakin kivaa ja yhteistä koko perhe. Päätimme purkittaa muistoja menneeltä vuodelta. Olihan vuosi 2015 monella tapaa todella merkittävä meidän perheellemme. Keräsimme purkkiin lasten kuvat, maskotin, onnenkolikon, esikoisen tekemän isänpäiväkortin ja piirustuksen. Laitoimme mukaan hauskat arpoen valikoituneet Hassut kysymykset ja vastaukset -kortit (muistuttamaan siitä miten hauskaa meillä on yhdessä ollut). Perheen isä kirjoitti salaiseksi jääneen kirjeen. Esikoinen lahjoitti vielä helmen ja äiti lisäsi paljetteja ja säihkettä purkkiin mukaan. Aikakapselina toimi tyhjä ja pesty lasipurkki, jonka koristelin tapetinpalalla ja koristeteipillä. Kannen päälle tein pienen kruunun tuikkukynttilän pesästä.

Puuha oli melkoisen hauskaa ja todellakin purkitti meidän vuoden ihan konkreettisesti. Tarkoitus on, että purkki avataan seuraavan kerran 10 vuoden päästä. Lapset ovat silloin jo isoja (apua mikä ajatus). Minä taidan salaa lisätä purkkiin vielä muutaman jutun isäntää varten. Purkki pitää nyt laittaa varmaan talteen odottamaan. Tykkäsitkö ideasta? Lisää näitä kivoja aikakapseleita on luvassa Onni Blogien mahtavissa blogeissa. Seuraavaksi kannattaa tarkkailla Ihmemutsi ja Norudemu blogeja. Kuinkahan he toteuttavat omat aikakapselinsa?