* Hoito saatu postausta vastaan
Yhteistyössä Marjaana Siilimäki
Ennen joulua minulle tarjoutui mahdollisuus kokeilla Brain Relief hoitoa. Olen aina ilolla kokeillut uusia juttuja ja avartanut maailmaani. Viimeisten vuosien aikana olen herännyt ajattelemaan enemmän omaa hyvinvointiani ja jaksamista. Olen aktiivisesti miettinyt millaiset asiat vievät energiaani ja kuormittavat minua. Olen kuulostellut itseäni herkemmin ja pikku hiljaa, myös oppinut asioita, jotka kannattelevat minua ja antavat minulle arjessa voimaa. Itse hoitoon valmistauduin pukeutumalla mukavasti. Olin ennakkoon lukenut hoidosta Marjaanan kotisivuilta, mutta lähdin matkaan täysin avoimin mielin. Hieman aprikoin, kuinka saan alati laukkaavan mieleni rauhoittumaan hoitopöydällä, mutta huoleni oli täysin turha.
Minut otti vastaan
Nuortumassa ystävällinen
Marjaana, joka suoranaisesti auttoi minua rauhoittumaan heti alkuunsa. Tuntui siltä, että luottamus oli läsnä hymyssä ja katseessa. Ulko-oven sulkeuduttua takanani olin jo ihan eri tunnetilassa. Täytin lyhyen esitietokaavakkeen ja hoidon eri vaiheet käytiin kanssani läpi. Marjaana peitti minut lämpöisen huovan alle hellästi, valot himmenivät ja musiikki alkoi soimaan. Hoidon aikana käsiteltiin pää, kasvot, hartiat, niskanseutu, kädet ja jalat. Hoidossa käytettävät liikkeet olivat moninaisia mm. painalluksia, venytyksiä, koputuksia ja hankaavia liikkeitä. Kaikesta huokui rauhallisuus. Tuntui siltä, kun aikaa olisi ollut loputtomasti. Suljin silmäni ja hengitin. Tunsin kuinka kireys ja jännitys alkoi tehdä tilaa muille tuntemuksille. Olen luonnostani erityisherkkä ihminen ja hoidon aikana lempeä kosketus ja musiikki veivät minua eteenpäin kuin virta. Lempeässä valaistuksessa silmäni olivat kiinni, mutta näin silti värejä. Sähkönsinistä, keltaista, vihreää ja valkoista. Jostakin syystä näin myös havupuita. Kuulin ensikerran Koshi-tuulikellon soivan. Helinä sain aikaan mielikuvan, jossa päälleni sataa kaikkea hyvää.
Brain Relief:
Hyvänolon- ja rauhoittumisjärjestelmää kehossa aktivoiva syvärentouttava hoito.
Sopii ensiavuksi erityisesti stressaantuneille.
Täsmäkosketuksen ja rauhoittavan musiikin avulla edistetään mielihyvää ja rauhoittumista tukevien välittäjäaineiden tuotantoa kehossa.
Hoidon välilliset, syvärentoutumisen aiheuttamat hyödyt ovat yksilöllisiä.
Hyötyjä voi olla mm.
Syvä rentoutuminen* Virkistyminen* Mielihyvä ja rauhoittuminen* Nopeampi nukahtaminen* Syvempi uni* Virkeämpi mieli* Ajatusten selkeytyminen* Esiintymisjännityksen helpottuminen* Levottomat jalat- oireiden helpottuminen
Hoidon on todettu tuovan enemmän hyötyä, kun se on tehty kolme kertaa kuuden viikon sisällä.
Muista tutustua ennakkoon myös hoidon esteisiin.
Hoidon päätyttyä sain rauhassa olla vielä lämpöisen viltin alla. Lähtö tapahtui kiireettömästi ja omassa tahdissa. Nautin rauhassa lasin vettä ja katosin pimeään talviseen iltaan. Laukussani kannoin Marjaanalta saamani korttia, jossa oli lempeä viesti. Kaunis ja koskettava ele. Keskustan tutut jouluvalot hohtivat ja valaisivat kulkuani. Hoitoa seurannut yö oli erikoinen kokemus. Olin hyvin tietoinen kaikesta ympärilläni ja samalla kuin lämpöisessä sylissä. Ihmeellinen rauhan tunne virtasi minussa. Aamulla en tuntenut itseäni väsyneeksi. Seuraava yö oli lähes vastaavanlainen, mutta hivenen lievempi. Hoidosta jäi ihana fiilis leijailemaan ympärilleni moneksi päiväksi. Lämpöinen kohtaaminen, hoitavat kädet ja kauniit soinnut.
Hoito antoi myös minulle itselleni uutta näkökulmaa elämään ja omaan vartalooni. Minä olen kokonaisuus: henki ja ruumis. Tätä kroppaa pitäisi osata arvostaa enemmän ja siitä tulisi pitää huolta. Se on jaksanut ja pitänyt pintansa kovissakin paikoissa ja ei ole koskaan luovuttanut. Se on parantanut itsensä kolmesta isosta leikkauksesta. Luonut elämää tähän maailmaan. Viimeisten vuosien aikana olen antanut itsestäni paljon muille. Olen tehnyt sen ilolla, mutta samalla ajanut myös itseäni hivenen nurkkaan. Lupaan itselleni, että tulevana vuonna jatkan rohkeasti matkaani kohti asioita, jotka saavat minut tuntemaan oloni paremmaksi. Kiinnitän enemmän huomiota arjen hyviin valintoihin, jotta kehoni voisi paremmin. Jahtaan edelleen oman elämäni arjen sateenkaaria, jotta sieluni kukoistaisi ja näkisin elämän kaikki värit.
Marjaana Siilimäki tekee hoitoja Lahdessa Nuortumassa, sekä Hämeenkoskella oman kodin yhteydessä olevalla hoitohuoneella.