maanantai 23. helmikuuta 2015

Korvaa kahvi yrttiteellä!


Päätin jo kuopusta odottaessani, että synnytyksen jälkeen huolehtisin myös omasta jaksamisestani. Esikoisen kohdalla unohdin itseni pitkäksi aikaa aivan täysin ja tämä myös näkyi kasaantuneena pahana olona. En halua toistaa virhettäni ja ajamalla ajaa itseäni suohon oman jaksamiseni kanssa. Haluan pitää itsestäni parempaa huolta tällä kertaa. Kaikki jotka minut tuntevat tietävät, että en ole mikään terveys/salihirmu. Pyrin tekemään pienoista elämäntapamuutosta, mutta omilla ehdoillani. Tärkeintä on, että muutokset tuntuvat itsestä hyville ja luonteville eli en ole vieläkään hankkimassa salikorttia. Yritän muuttaa huonoja pinttyneitä tapojani paremmiksi ja löytää elämääni sellaisia asioita, jotka auttavat minua pysymään energisenä ja torjumaan mielialan laskuja. Toivon, että näistä omista pienistä Ahaa- elämyksistäni olisi hyötyä kaikille teille, jotka elätte kanssani samaa elämänvaihetta. Mitä siis on luvassa? Pieniä ja suuria juttuja. Yritän käsitellä mahdollisimman laajasti ja monipuolisesti kaikkia niitä asioita, joista oman elämäni hyvä olo muodostuu.

Oloni on ollut jo pidemmän aikaa hieman nuutunut. Loppuraskauden vaivat, synnytys ja juuri nyt ajankohtaiset yövalvomiset vauvan kanssa ovat kuluttaneet kropastani kaikki energiavarastot tyhjiin. Uskon, että monet muut tavallani alkavat hotkia sokeria ja kofeiinia vain pysyäkseen pystyssä ja toimintakykyisenä. Tästä alkaa kierre, jota on vaikea pysäyttää. Tunnustan olevani sokerikoukussa. Keskellä yötä suklaa auttaa selviytymään taas yhdestä yösyötöstä, kun jalat uhkaavat pettää alta ja silmät luppaavat kiinni. Aamulla kahvin tankkaaminen tuntuu ainoalle keinolle saada kroppa suoriutumaan aamutoimista lasten kanssa. Päivällä oma syöminen jää toissijaiseksi, kun huolehdin ensin lasten tarpeista. Välillä oman näläntunteen unohtaa tyystin. Oma ruokailuni tuntuu pakostakin venymään iltapainotteiseksi. Järki sanoo, että toimin aivan typerästi, mutta väsymys ja kiire ajavat huonoihin ratkaisuihin. Ja miksi minua sitten väsyttää? Olisiko syynä juuri nuo huonot ruokailutottumukset? Voisiko olla, että tietoisilla valinnoilla voisi vaikuttaa positiivisesti omaan jaksamiseen ja hyvinvointiin? Kenties siihen, että tekisi parempia valintoja itsensä kannalta ei menisikään aikaa yhtään sen enempää?

Oikea ravinto ja nesteen riittävä tankkaaminen päivän aikana pitää elimistön mukana menossa. Kenties olisi hyvä miettiä olisiko syytä unohtaa kahvi kokonaan? Voisiko sen korvata, vaikka yrttiteellä? Pukka-tuotteet ovat olleet vahvasti esillä eri lehdissä ja varsinkin yrttiteet ovat olleet kovassa nousussa. Ilokseni sain testattavakseni kolme erilaista yrttiteetä:

Tähtianis & kaneli
Makutestin voittaja. Mahdotonkin muuttuu mahdolliseksi yhden kupin myötä (Hih).

Womankind (karpalo, ruusu, vanilja, shatavari-yrtti)
Mielialoja tasapainottava ja tyyneyttä lupaava teenautinto. 

Kamomilla, vanilja & Manuka hunaja
Rauhoittava ja rentouttava yrttitee.




Englantilaiset Pukka- yrttiteet ovat korkealaatuisia ja valikoima on niin laaja, että jokainen löytää varmasti juuri itselleen sopivan makuyhdistelmän. Aineosat ovat kofeiinittomia, eettisesti tuotettuja- ja luomulaatua. Eron kyllä maistaa. Ihanat yrtit ja mausteet tuoksuvat pahvipakkaustenkin läpi. Ja oi nuo ihanaiset pakkaukset kauniilla kuvituksilla ja inspiroivilla lausahduksilla. Oma suosikkini oli ehdottomasti Tähtianis & kanelitee! Nam. Suosittelen lämpimästi. Parin päivän testauksen jälkeen voin sanoa, että kaipaan kahvia aina vain vähemmän ja vähemmän.

Luvassa lähiaikoina: Terveellisempi vaihtoehto sipsien mässäilyyn, kehittelyssä hyvä smoothiejuoma ja testissä Pukka Aloe Vera mehu ja Bounce energia ball

Yhteistyössä MiruMaru ja Ruohonjuuri

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Tyttö ja sen veli


Voi kun joku olisi kertonut miten voi tuntua olo riittämättömälle, kun perheessä on kaksi lasta yhden sijaan. Meillä keskusteltiin pitkään, hartaasti ja lukuisia kertoja esikoisen kanssa tulevasta muutoksesta. Mitä tarkoittaa, kun pikkuveli saapuu kotiin. Pääsääntöisesti onkin mennyt todella mukavasti. Isosisko on ollut pikkuveljestään hurjan innostunut. On ollut liikuttavaa seurata miten omakseen hän on pikkuveljen ottanut. Into hoitaa ja hoivata vauvaa on suuri. Isi ja äitikin on ollut huomattavasti rennommalla asenteella uuden vauvan kanssa liikkeellä. Ei panikointia, ei turhia pinnan kiristymisiä, vaan melkoisella kaikki hoituu kyllä asenteella ollaan tätä kaikille uutta arkea eletty eteenpäin.

Noh, mikä sitten on se kipuspiste ja ongelma? Esikoisen uhmaikä ja vauva-arki yhdistettynä saa äidin piuhat välillä menemään solmuun. Toki ymmärrystä riittää tytön käytökselle, mutta välillä päivän aikana tulee eteen niin uskomattomia tilanteita, että huh, huh. Talo suorastaan repeilee liitoksistaan. Ovet paukkuvat ja huuto raikaa. Vauvan kanssa esikoinen on todella nätisti, mutta äitiin, isään ja mummoon puretaan sitten sitä kiukkua ja turhautumista. Kukaan ei ole koskaan missään sanonut tai kirjoittanut siitä miten rankkaa pienen ihmisen kiukkua ja suuttumusta on ottaa vastaan. On jotenkin selviö, että aikuinen ei pahoita mieltään lapsen sanoista ja teoista. Tässä kohden minä kyllä totean, että olen poikkeus sääntöön. Minusta tuntuu pahalle ja joskus salaa itken muutaman kyyneleen.

Päivissä on aina toki enemmän hyvää kuin huonoa. Pidän aina huolen siitä, että viimeistään nukkumaan mennessä keskustellaan päivästä ja päätetään se hyviin fiiliksiin. Silitetään, paijataan ja kerrotaan, että tyttö on yhtä rakas äidilleen kuin taloon tullut uusi vauva. Tuntuu vain hieman hassulle, että etukäteen pelkäsi niin kovasti sitä, että esikoinen tuntisi mustasukkaisuutta vauvaa kohtaan ja haluaisi koko vauvelin ulos talosta. Ilmeisesti äiti on kuitenki se, jonka pitäisi välillä tytön mielestä mennä tiehensä. Olen tytön mielestä ihan offari (tämä on tytön omasta suusta ja tarkoittaa ilmeisesti jotakin melkoisen negatiivista). Huokaisu. Noh, tämä on kestettävä ja toivottava, että uhmis menee menojaan jossakin vaiheessa.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Isyysloman vai maailmanloppu?


Eilen se sitten tapahtui. Musta maanantai. Mieheni isyysloma loppui. Tietysti yritin siihen henkisesti etukäteen valmistautua, mutta se ei pehmentänyt iskua yhtään. Koko sunnuntain olin ihan herkillä ja yritin kehitellä jotakin aivan turhaa riitaa mieheni kanssa. Jokainen varmasti tietää miten vaikeaa on välillä sanoa jotakin ihan suoraan ja rehellisesti toiselle ihmiselle. On helpompaa kähistä jostakin aivan turhasta ja purkaa näin sitä omaa ahdistustaan toiselle. Miten sitä nyt voisi sanoa, että hanki potkut töistä ja elellään ihan näin perheen kesken täällä omassa kuplassamme. Ruvetaan kasvattamaan omat vihanneksemme ja hankitaan pari kanaa ja nostellaan vain tukia, mutta älä pliis lähde takaisin töihin ja jätä meitä tänne yksin.  

Totuus on, että olen jo pitkään kipuillut sen kanssa, että mieheni on arkena niin paljon poissa. Hän lähtee aamulla aikaisin ja palaa kotiin illalla väsyneenä. Olen suorastaan kateellinen niille perheille, joiden isät ovat kotona joka päivä kello 16.30 Ja samalla tiedän, että monissa perheissä toinen vanhemmista saattaa tehdä matkatöitä ja olla vielä paljon enemmän poissa kotoa. Kerrankin haluan kuitenkin ihan itsekkäästi ajatella vain omaa tilannettani. Koen yhteisen elämämme olevan jatkuvasti epätasapainossa. Lapset ovat pieniä vain kerran ja minä haluaisin enemmän aikaa perheelle. Olen valmis pakkaamaan tavaramme jälleen laatikoihin ja muuttamaan lähemmäs mieheni työpaikkaa. Uskon, että miehenikin on ruvennut enemmän ja enemmän kärsimään myös itse menetetystä ajasta lasten kanssa. Oman perheen merkitys on kasvanut myös hänen mielessään.

Ennen asioiden korjaantumista minun ja kahden pikkuisen on luotava omat toimivat rutiinimme viikolle, jotta selviämme päivistä. Takana on nyt kaksi yksin valvottua yötä yösyöttöjen ja migreenin parissa. Heti aamusta esikoisen herättyä alkaa toinen ruljanssi. Toivoisin, että minulla olisi enemmän kuin kaksi kättä. Rauhalliset aamukahvit ovat jääneet historiaan ja voin vain rukoilla, että pääsee käymään edes vessassa jossakin sopivassa välissä. Mummon tulo paikalle pelastaa paljon. Saan syöttää vauvan rauhassa ja koirakin pääsee nurkalle hoitamaan asiansa. Eniten kuitenkin kaipaan sitä sänkistä miestä flanellisessa paitapuserossa ojentamaan oikealla hetkellä puklurättiä tai tuttia, kiikuttamaan puhdasta bodya likaisen tilalle ja mittaamaan kylpyveden lämpötilaa. Yöllä mietin miten minä tästä kaikesta hommasta selviän yksin niin, että pyykitkin tulee pestyä, talo välillä siivottua ja, että edes välillä uunissa odottaisi lämmin ruoka. Tiedän, että selviän. Se on minun hommani, minun työni. Tämän katon alla nukkuu minun perheeni, josta minä pidän huolta. Minä jaksan ja pystyn. Paniikki pois.

Oletko sinä laittanut elämääsi uusiksi lasten myötä?

lauantai 14. helmikuuta 2015

Minun rakas oma ärsytyksen aiheeni


Miten sitä voisi kirjoittaa ja avata oman elämänsä tärkeintä ihmissuhdetta niin, että osaisi sanoiksi pukea tämän tunteen, jota sinua kohtaan kannan mukanani vuodesta toiseen. Sanat eivät tunnu riittävän. Me olemme kai aika erikoinen pari. Yhteistä polkua olemme tallanneet kohta 20- vuotta. En vaihtaisi hetkeäkään pois ja tämä ei tarkoita sitä, että suhteemme ja avioliittomme olisi jotenkin kupruton ja täydellinen. Epätäydellisyys on parasta meissä. Epätäydellisyys on todellista. Me olemme rehellisesti yhdessä. Sinä ja minä. Olen tässä sinua varten yhtä tosissani kuin aina ennenkin. Kerätään yhä yhteisiä muistoja ja biisejä omaan ääniraitaamme.

Meidän yhteiseen elämäämme on mahtunut paljon erilaisia vaiheita: 16- vuotiaiden teinien ensi-ihastuminen, yhteen muuttaminen kamalaan ensiasuntoon ja opintotuella sitkuttelu, ensimmäiset vuodet duunareina huonoissa työpaikoissa ja uusien suuntien etsiminen urapoluilla, irtiottoja, kasvamista, naimisiinmeno ilman suurempia hössötyksiä 10 yhteisen vuoden jälkeen, muutto parempien töiden perässä suureen kaupunkiin, oman kodin ostaminen ja haaveiden toteuttaminen, toistemme uudelleen löytäminen ja perheen perustaminen. Iloa, surua, itkua, naurua, huumoria ja rakkautta on riittänyt jaettavaksi runsaalla kädellä. Ja ärsytyksen aiheita (tämän totean kaikella lämmöllä).

Vieläkin voin katsoa sinua ja nähdä sinussa sen saman pojan, johon joskus nuoruudessani rakastuin. Toki olemme molemmat aikuistuneet sen jälkeen ja välillä naurammekin omalle keski-ikäisyydellemme, joka ilmenee lähinnä vaihtuneilla kiinnostuksenkohteilla ja siinä, että sinä haluat katsoa telkkarista A-studiota ja murtomaahiihtoa. Olet paras ystäväni koko maailmassa. Meidän kodissamme mekastetaan ja riidellään rehellisesti, meillä pyydetään anteeksi ja halitaan riidan päälle eikä koskaan mennä nukkumaan vihaisina.

En ole koskaan edes osannut kuvitella elämääni ilman sinua. Me yhdessä olemme olleet aina jotakin sellaista mistä en ole ollut valmis luopumaan. Me olemme aina kannatelleet toisiamme. Juuri nyt elämme uutta elämänvaihetta suhteellisen tuoreina vanhempina. Elämän meille asettamat haasteet ovat erilaisempia kuin ennen. Yhteistä aikaa ei juuri ole ja välillä terapeuttisesti haaveilemme jo eläkevuosista. Lupaan sinulle, että en hukkaa meitä arjen keskelle. En koskaan pidä sinua itsestäänselvyytenä. Sinä olet minulle korvaamaton.