Kun elämä satuttaa

Kun jostakin kipeästä asiasta on kulunut tarpeeksi aikaa sitä voi tarkastella ilman, että tuska tuntuu enää pistävänä kipuna rinnassa. Asioita, tapahtumia ja sanomisia ei unohda, mutta niiden merkitykset muuttuvat ja ne tuntuvat saavan uuden viitekehyksen. Väistämättä rupeaa ajattelemaan, mitä hyvää kipeyden keskeltä on syntynyt. Jokaisen elämään näitä suruja ja murheita mahtuu, kuten myös onnellisuuden ilotulitusta. Pettymyksiä seuraa onnistuminen ja luopumisen jälkeen voit saada takaisin enemmän kuin mistä luovuit. Suru jää, ehkä asumaan sydämen pieneen sopukkaan kuin muistuttamaan jonkin asian tärkeydestä.

Vuosia sitten minulle tapahtui jotakin sellaista, mikä repi minut rikki. Kaikki elämäni perusrakenteet tuntuivat sortuvan varoittamatta yhdessä yössä. Tunsin niin suurta kipua, että se tuntui vievän jalat alta. Näin jälkikäteen ajateltuna mikään ei ole kasvattanut minua enempää ihmisenä, kun tuo oman elämän täydellinen epäonnistuminen. Synkeyden keskellä löysin itseni ja oman sisäisen vahvuuteni. Ymmärsin syvemmin kuin koskaan aikaisemmin, mitä elämältäni halusin. Olin pitänyt monia asioita itsestäänselvyytenä. En ollut tarpeeksi osannut arvostaa sitä mitä minulla oli. En ollut osannut pitää huolta.

Myrskyn väistyttyä ymmärsin, että minä haluan sittenkin lapsia ja ihan oikean perheen. Tämä ajatus oli ollut minulle pitkään vieras ja ahdistava. Elin onnellisena "uraputkessani" enkä halunnut minkään asian sotkevan kuvioitani. Vilpittömästi luulin yli kolmikymppiseksi, että en halua lapsia ja piste. En pitänyt itseäni kovinkaan äidillisenä tyyppinä ja vastuunottaminen pienestä ihmisestä hirvitti ihan kamalasti. Lisänä oli varmasti tuhti annos itsekkyyttä ja minä, minä ajattelua. Suhtaudun lapsen saamiseen kuin maailman loppuun. Eniten vierastin ajatusta, että joku todella tarvitsisi minua ja olisi minusta riippuvainen. 

Nyt kohta kahden lapsen äitinä ajattelen, että pelkäämäni asiat ovat lopulta tuoneet minulle suunnattoman paljon iloa. Elämäni on saanut oikeaa sisältöä. Lapseni tarvitsevat minua ja minä tiedän paikkani maailmassa paljon todellisemmin kuin koskaan aikaisemmin. Levottomuus sisälläni on rauennut ja osaan elää koko ajan enemmän ja enemmän hetkessä. Arvostaen sitä kaikkea hienoa, mitä minulla on tässä ja nyt. Vaalien tätä meidän omaa kuviota. Kivusta voi kasvaa jotakin kaunista. Kivusta voi kasvaa oikea perhe.