lauantai 17. lokakuuta 2015
Syksyinen piha
Pihamaa täyttyy lehdistä. Olen jo haravaan pienoisesti tarttunut. Rakastan meidän pihassa olevia suuria koivuja, vaahteraa, tammea ja pihlajapuuta sekä ruusupensaita, mutta syksyisin koko pihapiiri kylpee lehtimeressä. Lehtiä joutuu haravoimaan monessa osassa. Työtä on melkoisesti. Toisaalta on kiva tehdä pihalla hommia kirpeässä ilmassa ja keittää hommien välissä kahvia ja mutustella korvapuustia.
Omenapuista ei tänä vuonna saanut satoa juurikaan. Keräsimme kunnollisia omenoita muutaman omenapiirakan verran. Loput omenoista päätyi kottikärryyn. Kuvassa taustalla pätkä meidän pihan uutta aitaa. Projekti jatkuu huomenna. Isän ja papan apuna hääri melkoisen innokas auttaja.
Syksy on täällä. Aamuisin kuura peittää ruohikon ja lehdet. Kaikki näyttää niin kauniille. Hiljalleen putoilevat lehdet saavat mieleni mietteliääksi. Odotan innokkaasti ensilunta. Lyhdyt on kaivettu varastosta käyttöön. Ihana polttaa taas pimenevässä illassa kynttilöitä. Lintulautoja putsataan ja kunnostetaan sekä varataan pikku hiljaa linnuille myös murkinaa. Valmistaudutaan tulevaan talveen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie
Villasukkia ja sadepäiviä rakastava ikuinen runotyttö kirjoittelee elämästään keltaisessa rintamamiestalossa. Tarinoita ruuhkavuosista, rakkaudesta ja haaveista.
Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
►
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
►
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
►
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
►
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
▼
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
*Kaupallinen yhteistyö Lush Päätin repäistä viikonloppuna itseni irti totutusta kaavasta ja vietin kotosalla rentouttavan Spa-hetk...
-
Kaksi lasta. Talosta ei löydy yhtään täytettyä vauvakirjaa. Mikä tähän tilanteeseen voi olla syynä? Rehellisesti sanottuna en ole löyt...
-
* Kaupallinen yhteistyö Jollyroom Sain ilokseni mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Jollyroomin kanssa ja piristää hieman lastenhuonee...
-
Blogin nimen vaihtaminen on ollut mielessäni jo pitkään. MiruMaru on alunperin vanha lempinimeni lapsuudesta tai paremminkin rallatus korvis...
-
Pihalla nököttävä leikkimökki on nyt siivottu talven jäljiltä kesäkuntoon ja leikki voi alkaa. Perheen kuopus on ollut leikkimökistä to...
-
Todella moni teistä on varmasti törmännyt blogeissa, naistenlehdissä ja kirjakaupoissa pieneen vaaleanpunaiseen (ihastuttava väriv...







Mekin teimme miehen kanssa tänään puutarhahommia. Aika samanlaiselta näyttää meidän Keltainen tupamme ja meillä on myös omenapuita. Pari piirakkaa tein minäkin ja vähän hilloa, siitä tuli tosi herkkua. Ensi vuonna ehkä enemmän!
VastaaPoistaHeippa! Meillä hommat jatkuu vielä ja tiedossa on monta peräkärryllistä lehtiä. Meille tuli viime vuonna ihan älyttömästi omenoita. Tein piirakkaa, hilloa, omenahyvettä ja jaoin kaikille tutuille ja vielä jäi yli..olin ihan lirissä omenoiden kanssa ja tänä vuonna satoa tuli todella niukasti. Ihanaa syksyä sinulle!!
Poista