maanantai 13. kesäkuuta 2016

Uhmaikä ja sisarkateus


Kyllä kasvaminen on rankkaa. Välillä ihan säälittää, kun näkee miten tunteen tyrskyt vavisuttavat pientä ihmistä. Kuinka sitä voikin suuttua ja pahoittaa mielensä niin sydänjuuria myöten. Kyllähän sitä äitinä ymmärtää, että tämän vain kuuluu mennä näin. Uhmaa ja sisarkateutta. Silti joskus päivän päätteeksi totean, että tänään minulle on taas huudettu koko päivä. Huutoon väsyy. Korviin sattuu. Ovet paukkuvat, kun Neiti Pippuri ilmaisee tyytymättömyyttään. Iltapäivän ehtiessä hieman pidemmälle huomaan välillä jo vastaavani huutoon huudolla. Tyhmää käytöstä aikuiselta ihmiseltä. Tiedän.

Toisten lapset tuntuvat ymmärtävän paremmin sanan EI. Minä olen melkoisen jämäkkä kasvattaja. Pyrin pitämään säännöistä kiinni ja olemaan johdonmukainen. Eihän se kivalta tunnu, että hyvästä yrityksestä huolimatta pieni ihminen tulee ja kävelee ylitse. Sitä suorastaan ihmettelee, että mitäs tässä taas tapahtui? Yritän hoitaa tämän homman ihan tosissani ja kunnolla, mutta mikään ei välillä tepsi. Silloin on olo neuvoton. Tekee suorastaan mieli syödä kokonainen kääretorttu kerralla. Lohdukkeeksi. On vain osattava nollata tilanne. Uudestaan ja uudestaan. Ei tätä äitiyttä muuten jaksa.

Minä pidän siitä, että meidän talossa lapset näkyvät ja kuuluvat. Toisinaan toivoisin vain meille kaikille enemmän tilaa. Neiti Pippuri on melkoisen vaativa. Ja kuitenkin kaiken kiukun ja uhman alla on maailman suloisin pikku tyttö. Tyttö, joka sanoo veljeään Pikku Sateenkaareksi. Oman lapsen voimakas tahto voi välillä hirvittää. Toisaalta huomaan sitä joskus myös ihailevani. Kenties hän ei joudu koulutiellä, niin helposti kiusatuksi. Kenties hän osaa muutenkin pitää puolensa elämässä. Toivoisin silti sellaista elämän yleiskaukosäädintä, jolla voisin välillä pysäyttää hetken, kelata eteenpäin tai ainakin pienentää volyymia! Toivoisin, että huuto jo lakkaisi. Toivoisin saavani takaisin palasen ihmisarvoani. Äitikin on ihminen.

Minä rakastan sinua.
Minä olen sinusta, niin monin tavoin ylpeä.
Minun taitava ja osaava tyttöni.
Minä näen sinut.
Vielä tulee hetki, kun meillä on taas enemmän aikaa yhdessä.
Minun tehtäväni on asettaa rajat.
Olla turvanasi.
Olla luonasi.
Kukaan ei vie paikkaasi.
Voi tätä uhman ja sisarkateuden sekametelisoppaa.
Olet mahdoton.
Olet mahdottoman ihana. 

Pahoin kuitenkin pelkään, että tätä sisarkateuden ja uhman vaihetta ei vain voi ohittää. Tätä ei voi kiertää. Tämä on kahlattava läpi. Välillä isovanhemmat pelastavat tilanteen ja me saamme taaperon kanssa hetken huilahtaa ja nauttia kodin hiljaisuudesta. Pian huomaan kuitenkin jo kaipaavani esikoista kotiin. Ei tämä koti tunnu kodille, jos täältä yksikin perheenjäsen puuttuu. Ja tiedän kyllä sydämessäni mikä tähän tilanteeseen auttaisi. Odotan, että palanen loksahtaisi paikoilleen.

6 kommenttia:

  1. Meidän neidillä on aina ollut tahtoa ja ääntä. Uhmavaiheet ovat olleet meille vanhemmille hyvinkin uuvuttavia, mutta toisaalta luonteensa vuoksi tiedän tytön pärjäävän nyt ja aikuisenakin. Nyt koululaisena hän osaa kodin ulkopuolella onneksi pitää kiukkunsa kurissa, mutta sanoa kyllä mielipiteensä hyvinkin selvästi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Energiaa ja jaksamista menee kyllä tuplasti tässä vaiheessa. Onneksi kuitenkin on paljon hyviä ja iloisia hetkiä päiväss. Ja kiukkukohtaukset tulevat ja menevät. Sanonkin aina esikoiselle, että aloitetaanpas päivä taas alusta. Se auttaa kummasti itseäni myös.

      Poista
  2. Tutulta kuulostaa. Meidän taloudessa huseeraavat myös ihanat uhma- ja tahtoikäiset. Esikoinen alkaa tasoittua mutta nuorempi sitten tahtoo kahta kovemmin, kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Ja kun puhe ei vielä ihan suju niin joskus huudetaan sitä kun kukaan ei ymmärrä. Jaksamisia meille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on merkkejä ilmassa tahtoiästä. Apua. Uskon kuitenkin, että esikoinen ehtii pahimman ylitse ennen kuopuksen ärhäköitymistä. Tai ainakin toivon niin. Hih. Ja jaksamista todellakin meille. Ihanaa kesää ja voimia arkeen!

      Poista
  3. Tsemppiä sinulle <3! Ei varmasti ole helppoa voimakastahtoisen lapsen kanssa. Meilläkin on ollut uhmia ja tyypillisiä kasvuvaiheita, mutta monesti olen huokaissut, että olemme tainneet aika helpolla päästä moneen muuhun verrattuna. Katsotaan miten murrosiässä sitten koetellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen asennoitunut tähän kaikkeen siten, että tämä on minun arkeani. Iloitsen jokaisesta pienestäkin hetkestä, kun kaikki talossa on hyvällä päällä ja yhteinen leikki sujuu!!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.