keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Paljon hyvää ja kaunista


Tällä viikolla lumi on satanut maahan ja peittänyt armollisesti alleen tumman ja synkän maan. Monena yönä olen tuijottanut yöheräilyjen lomassa ikkunasta avautuvaa lumista maisemaa. Tarkastellut katuvalojen heittämiä varjoja ja lumisia puita. Pohtinyt elämää ja sen koukeroita. Nähnyt oudon eläväisiä unia, jotka ovat saaneet minut itkemään. Ikävä ja suru on sulkeneet minut jälleen syliinsä. Vuosi lähenee loppuaan ja tunnen suurta kiitollisuutta siitä, mitä kaikkea hienoa se eteeni toi. Loppujen lopuksi huippuhetkiksi nousevat aina ne pienet arkiset hetket. Onneen ei tarvita monimutkaisia reseptejä. Peruspalikat löytyvät omasta perheestä. Eletty vuosi toi perheeseemme uuden jäsenen kuin tasapainoksi sille, että kulunut vuosi oli taas yksi lisää ilman sinua.

Ikävä ei ole helpottanut. Rehellisesti voin sanoa, että tuskin koskaan selviämme siitä, että menetimme sinut. Omaan suruuni sekoittuu varmasti monet muutkin elämäni huolenaiheet. Itkiessäni sinua itken samalla kaikkea, mikä elämässäni on pielessä. Silti keskityn jokaisena elämäni päivänä iloon. Hakeudun valoon. Elämältä toivon vain, että se antaisi minulle viisautta olla ryssimättä asioitani, auttaisi minua jakamaan paremmin omat voimani ja antaisi minun kirjoittaa ja kirjoittaa.

Elämässä on niin paljon hyvää ja kaunista. Yritän huomata aivan jokaisen pienenkin asian. Pitää silmäni ja korvani auki. Tätä kirjoittaessani, joku sattui menemään talomme ohi pulkkaa vetäen. Huomasin hymyileväni.

2 kommenttia:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.