tiistai 26. toukokuuta 2015
Pihamaalla
Viikonloppuna vietimme aikaa kotipihassa. Pihamme on melkoisen suuri ja meneillään on useampikin projekti. Siirtelemme kasveja ja rakennamme uusia kukkapenkkejä, raivaamme edellisen omistajan jälkiä, suunnittelemme vihdoinkin järkevää ulko-oleskelutilaa talon nurkalle ja yritämme viljellä retiisejä. Edistystä tapahtuu ja uskallan luvata itselleni ja teille, että kesän jälkeen piha näyttää ihan toiselle.
Asumme vanhassa rintamamiestalossa. Ostimme talomme marraskuussa 2010 ja silloin lumi peitti koko pihamaan. Itsekseni mietin, että kevään tullessa piha heräisi eloon ja paljastaisi hienot istutuksensa. Kevät tuli, mutta istutuksia ei näkynyt. Pihalla oli vain melkoisesti roskaa. Pettymys. Ei kauniita perennapenkkejä. Esikoisen saavuttua maailmaan puhtia pihatöihin ei juuri ollut. Viime kesänä pihalle rakennettiin ihana keltainen leikkimökki. Tänä vuonna puuhia siis jatketaan.
Martti ilahdutti meitä läsnäolollaan kokonaisen viikon. Talon täytti taas koiraelämä. Hauska hännänheiluttaja. Seuraavassa kuvia pihamaan puuhista: samettiruusuista ja siperianhernepensaan aitataimista ja hennoista laventeleista. Nyt toivotaan vain kauniita kesäpäiviä, jotka voi sitten käyttää pihamaalla puurtamiseen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie
Villasukkia ja sadepäiviä rakastava ikuinen runotyttö kirjoittelee elämästään keltaisessa rintamamiestalossa. Tarinoita ruuhkavuosista, rakkaudesta ja haaveista.
Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
►
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
►
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
►
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
►
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
▼
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
* Kaupallinen yhteistyö Jollyroom Sain ilokseni mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Jollyroomin kanssa ja piristää hieman lastenhuonee...
-
Ensi viikolla edessä on suunniteltua sektiota edeltävä info synnytyssairaalassa. Satuin lukemaan läpi minulle synnytystapa-arviossa kät...
-
Ihanaa päästä esittelemään teille uusi tanskalaismerkki nimeltä Fabelab . Näitä iloisia tuotteita ei voi olla rakastamatta. Kauniin pehm...
-
Talossamme on ehditty viettää jo monet lasten syntymäpäivät, mutta sunnuntaina meillä oli ensimmäistä kertaa teema. Oli todella helppoa p...
-
Pihalla nököttävä leikkimökki on nyt siivottu talven jäljiltä kesäkuntoon ja leikki voi alkaa. Perheen kuopus on ollut leikkimökistä to...
-
Otsikko kertoo kaiken. Kesästä lähtien olen poistanut talosta tavaraa ihan järjestelmällisesti. Olen kiikuttanut tavaroita niiden oikeill...












0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.