perjantai 1. tammikuuta 2016
Aikakapseli - vuosi 2015 purkkiin
Tänään olemme puuhanneet jotakin kivaa ja yhteistä koko perhe. Päätimme purkittaa muistoja menneeltä vuodelta. Olihan vuosi 2015 monella tapaa todella merkittävä meidän perheellemme. Keräsimme purkkiin lasten kuvat, maskotin, onnenkolikon, esikoisen tekemän isänpäiväkortin ja piirustuksen. Laitoimme mukaan hauskat arpoen valikoituneet Hassut kysymykset ja vastaukset -kortit (muistuttamaan siitä miten hauskaa meillä on yhdessä ollut). Perheen isä kirjoitti salaiseksi jääneen kirjeen. Esikoinen lahjoitti vielä helmen ja äiti lisäsi paljetteja ja säihkettä purkkiin mukaan. Aikakapselina toimi tyhjä ja pesty lasipurkki, jonka koristelin tapetinpalalla ja koristeteipillä. Kannen päälle tein pienen kruunun tuikkukynttilän pesästä.
Puuha oli melkoisen hauskaa ja todellakin purkitti meidän vuoden ihan konkreettisesti. Tarkoitus on, että purkki avataan seuraavan kerran 10 vuoden päästä. Lapset ovat silloin jo isoja (apua mikä ajatus). Minä taidan salaa lisätä purkkiin vielä muutaman jutun isäntää varten. Purkki pitää nyt laittaa varmaan talteen odottamaan. Tykkäsitkö ideasta? Lisää näitä kivoja aikakapseleita on luvassa Onni Blogien mahtavissa blogeissa. Seuraavaksi kannattaa tarkkailla Ihmemutsi ja Norudemu blogeja. Kuinkahan he toteuttavat omat aikakapselinsa?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie
Villasukkia ja sadepäiviä rakastava ikuinen runotyttö kirjoittelee elämästään keltaisessa rintamamiestalossa. Tarinoita ruuhkavuosista, rakkaudesta ja haaveista.
Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
►
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
►
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
►
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
▼
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
►
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
* Kaupallinen yhteistyö Jollyroom Sain ilokseni mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Jollyroomin kanssa ja piristää hieman lastenhuonee...
-
Kuinka monta kertaa olen miettinyt itsekseni, että tämä on ihan hullua hommaa? Lukuisia ja taas lukuisia kertoja. Huokaillut, pyöritellyt...
-
*Kaupallinen yhteistyö Anttiina Kotimme ehdoton sydän löytyy keittiöstä. Ruokapöydän ääreen perheemme kokoontuu yhteisille aterioille. Ru...
-
*'Kaupallinen yhteistyö Studio Esm'e Johanna Olen monesti todennut, että ulkonäköni heijastelee sisäisiä tuntemuksiani. Peilistä kat...
-
*Kaupallinen yhteistyö Gallerix Ihana fiilistellä Pariisia uusien Gallerix julisteiden parissa. Julisteet ovat helppo ja edullinen tapa...
-
*Kaupallinen yhteistyö Miss Windy Shop Olen aina tuntenut vetoa menneisiin vuosiin. Vanhana sieluna koen syntyneeni väärään aikaan ja kenti...








Ihana <3 Munkin oma on jo valmis, sunnuntaina paljastuu mitä sinne laitettiin ;)
VastaaPoistaKiitos. Odotan innolla millainen sinun aikakapselista tulee!!
PoistaOnpa hauska idea! :)
VastaaPoistaOli muuten todella kiva tehdä porukassa. Sain isännänkin innostumaan (harvinaista). Hyvää vuoden ensimmäistä päivää!
PoistaOnpa hauska idea! :)
VastaaPoista