torstai 24. maaliskuuta 2016
Ruoho vihertämään
Tänä vuonna oli ajatuksena kylvää raeruoho vanhaan kakkuvuokaan. Lähdin sellaista kirpputorilta metsästämään. No tietysti kävi niin, että vastaan ei vain tullut oikeanlaista kakkuvuokaa. Seuraavaksi ajattelin, että tuunaan vanhoista valkoisista Arabian keittolautasista koristeteipillä viljelyyn sopivat alustat. Totesin, että lautaset eivät olleet kovin syviä. Hylkäsin ajatuksen ja rupesin käymään läpi kierrätykseen meneviä lasitölkkejä. Sain ajatuksen.
Lasipurkkien käytössä ei sinänsä ole mitään mullistavaa ja uutta. Jotakin hauskaa ja erikoisempaa saa aikaan sillä, että valitsee tavallisten pilttipurkkien sijaan mahdollisimman korkeita lasipurkkeja. Näin ruoho pääsee kasvamaan todella pitkäksi. Ruohoa ei myöskään tarvitse leikata kovin usein. Jee. Iloa pienestä. Purkkien koristeluun käytimme esikoisen kanssa tarroja, koristeteippiä ja raffinauhaa. Lisää Pääsiäisen tunnelmia löytyy Instagramin puolelta. Blogin puolella on tulossa messulippujen arvontaa, joten pysy matkassa mukana!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie
Villasukkia ja sadepäiviä rakastava ikuinen runotyttö kirjoittelee elämästään keltaisessa rintamamiestalossa. Tarinoita ruuhkavuosista, rakkaudesta ja haaveista.
Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
►
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
►
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
►
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
▼
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
►
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
* Kaupallinen yhteistyö Jollyroom Sain ilokseni mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Jollyroomin kanssa ja piristää hieman lastenhuonee...
-
Ensi viikolla edessä on suunniteltua sektiota edeltävä info synnytyssairaalassa. Satuin lukemaan läpi minulle synnytystapa-arviossa kät...
-
Ihanaa päästä esittelemään teille uusi tanskalaismerkki nimeltä Fabelab . Näitä iloisia tuotteita ei voi olla rakastamatta. Kauniin pehm...
-
Talossamme on ehditty viettää jo monet lasten syntymäpäivät, mutta sunnuntaina meillä oli ensimmäistä kertaa teema. Oli todella helppoa p...
-
Pihalla nököttävä leikkimökki on nyt siivottu talven jäljiltä kesäkuntoon ja leikki voi alkaa. Perheen kuopus on ollut leikkimökistä to...
-
Otsikko kertoo kaiken. Kesästä lähtien olen poistanut talosta tavaraa ihan järjestelmällisesti. Olen kiikuttanut tavaroita niiden oikeill...





Kivan näköisiä:) Mä laitoin joskus oikein isoon lasiseen purkkiin ruohoa pohjalle kasvamaan ajatuksena ettei pienet kädet pääse nyhtämään kasvavaa ruohoa. Lapsi ei päässyt käsiksi mutta kissan käpälät oli tarpeeksi pitkät levittämään mielenkiintoisen asetelman multineen :D
VastaaPoistaHih. Ihanat kissat. Olin ihan unohtanut tuon, että kissat tosiaan innostuvat ruohosta. Pääsiäisen jälkeen oli aina kiva antaa ruoho kissalle mutusteltavaksi. Meidän kissa oli niin kiltti, että ei paljon hyppinyt ja kiipeillyt. Rakas Roopeni.
PoistaIhanan näköisiä! :)
VastaaPoistaKiitos. Ei paljon tarvikkeita tai aikaa tuhraantunut. Nyt on hieman kadoksissa se semmoinen suberDIYhirmu. Hih. Vitsojenkin kanssa tuli aivan hiki otsalle. Johtuu varmasti tästä vilustumisesta. On vain tehot poissa. Vintissä on kaikki koristeetkin vielä. Oi, voi.
PoistaIhana idea ja toteutus! Minulla on ruohot kasvamassa vanhoissa juomalaseissa, mutta ensi vuonna voisi hyödyntää näitä lasipurkkeja. Vaikka laitoin ruohot normaalia myöhemmin kasvamaan, niin ehtivät rojahtaa liian pitkiksi jo nyt. Leikkaaminen on aina vähän tylsää :D.
VastaaPoistaMinä yritän ensi vuodeksi metsästää sitä täydellisesti patinoitunutta kakkuvuokaa. Hih. Jos sattuu lykästämään, niin istutaan siihen tässä välissä uusia pikku kaktuksia.
Poista