torstai 7. huhtikuuta 2016

Kylässä Messukeskuksessa - Lapsimessujen Bloggaajatilaisuus

Tiistaina hyppäsin junaan ja suuntasin kulkuni kohti Pasilaa ja Messukeskusta. Olin onnekkaana päässyt mukaan Lapsimessujen bloggaajatilaisuuteen, joka pidettiin Fazer-kahvilassa. Vastassa olikin varsin iloinen joukko tilaisuuden järjestäjiä. Ja aina on mukava tavata myös blogikavereita. Ohjelmatuottaja Anniina Pyykkönen kertoili meille luonnollisesti messujen tulevasta ohjelmasta. Luvassa on runsas paketti kaikkea kivaa lapsille ja aikuisille. Messuilla voi mm. ihmetellä ja testata Eero Aarnion Melaja Oy:lle suunnittelemaa Formula-autoa, käväistä Kuvitustyöpajassa ja seurata Vekarat-lavan ohjelmaa. Aikuisille on tarjolla koko viikonlopun loistavia puhujia Olohuoneessa. Perjantaina kaikkien tuntema Jari Sinkkonen kertoilee lapsen ja nuoren itsetunnon kehittymisestä, lauantaina hurmaava bloggari Sami Minkkinen avaa havaintojaan parisuhteesta ja sunnuntaina Janna Rantala tarkastelee parisuhdetta lapsiperheessä.

Myyntiryhmäpäälikkö Anna Suominen toivottaa meidät tervetulleeksi! Vieressä Ohjelmatuottaja Anniina Pyykkönen. Huomioikaa kaikkien ihastuttavat korvat!

Itse olen melkoisen innoissani lähdössä messuille esikoisen kanssa. Viime vuonna meidän neiti Pippuri oli vähän hämillään Lapsimessuilla, mutta tänä vuonna varmasti innokkaammin osallistumassa ohjelmaan. Ihan varmasti käväisemme tervehtimässä Muumipeikkoa, katsomassa poliisiautoa ja viemässä lelun lelunkierrätyspisteelle. Onnelin ja Annelin nukkekoti on myös nähtävä! Ja ehdottomasti käväisemme puutarha-alueella istuttamassa mansikantaimen. Kaiken lisäksi tietysti katsastamme erityisen tarkasti Messulehden tarjoukset, ostamme metrilakua ja suuntaamme kohti kasvomaalauspistettä. Lisäksi samalla lipulla käväisemme Eläinystäväni-tapahtumassa, Model Expossa (tapahtuma on rakennettu lapsiystävällisesti!!) ja tietysti äidin täytyy päästä käväisemään Kädentaitotapahtumassa ja OutletExpossa.

Sami Minkkinen luki meille uudesta kirjastaan otteen Saunakassi.

Takaisin itse bloggaajatilaisuuteen. Illan aikana saimme kuulla infoa uudesta Suomen lastenhoitoalan liiton perustamasta Helli-palvelusta, joka välittää lastenhoitajia. Kaikki hoitajat ovat koulutettuja ammattilaisia tai alan opiskelijoita. Bloggari Sami Minkkinen viihdytti meitä erittäin hauskalla ja sydäntä lämmittävällä puheenvuorollaan. Hänen Havaintoja parisuhteesta -blogi on saavuttanut huiman suosion. Sami Minkkisellä on asioihin juuri oikea ote. Parisuhteesta kirjoittaminen ja puhuminen on osaksi hersyvää huumoria ja osaksi herkkää sanailua mieheltä, joka on kerännyt kokemusta elämästä ja elämisestä parisuhteessa. Toivon kovasti, että mahdollisimman moni pariskunta tutustuisi hänen oivalluksiinsa lähellä olemisesta!!

6 kommenttia:

  1. Messutarjonta kuulostaa runsaalta ja mielenkiintoiselta! Pitääkin katsoa, jos ensi vuonna saisin suunniteltua itseni tyttöjen kanssa messuilemaan! :) Mukavaa messupäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna olin messuilla vielä vähän haavi auki vai miten sitä nyt sanotaan. Tänä vuonna on jo selvät sävelet. Ja tosiaan uskon, että meidän pikku neitikin viihtyy nyt paremmin.

      Poista
  2. Onneksi te kaikki jotka olitte tänä vuonna päässeet messuille, laitatte tänne kuvia ja tekstiä. Tuntuu niin kuin olis itsekkin ollut odes pienen hetken mukana,
    Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekki + osallistu arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit tiesi blogiini! Ja ehdottomasti tulen vastavierailulle! Huomenissa suuntaankin Kevätmessuille ja sieltä saa varmasti niin ihania kuvia blogiin. Lapsimessuilta poimin viikon päästä ne parhaat jutut teille jakoon myös. Hyvää kevään jatkoa sinulle!

      Poista
  3. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta nuo messut. Harmi, kun on tätä välimatkaa, niin ei pääse ihan kaikkiin messuihin osallistumaan. Näitä on ilo lukea blogeista, pääsee edes vähän osalliseksi :). Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messuilta tosiaan löytyy laidasta laitaan vähän kaikkea. Lapsille ja aikuisille. Ajattelin tänä vuonna ihan suunnitella tuon messu käynnin. Etukäteen miettiä mitä kierretään. Pikku Neiti ei kuitenkaan jaksa kovin pitkään messuilla olla, joten pitää olla todella tehokas. Väenpaljous ja melu väsyttävät ihan selkeästi meidän neitiä. On kotimatkalla ihan vetopoissa.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.