keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

INDIEband bracelets - I'll remember you


Halusin itselleni aivan erityisen korun. Korun, joka kulkisi mukanani ja osoittaisi kunnioitusta minulle tärkeälle ihmisille. Surunauha, joka sisältäisi ikävän kauneuden. Ensin ajattelin pienen tatuoinnin hankkimista. Tatuointi on kuitenkin jotain sellaista, mitä minun pitää miettiä ja pohtia vielä pidempään. Korun avulla voin ilmaista itseäni helpommin. Kannan sitä ranteessani ja se sisältää viestin, joka merkitsee minulle paljon.

 

INDIEband bracelets saattaa olla monelle teistä jo tuttu. Upeiden nahkarannekorujen takaa löytyy musiikkia rakastava Tiia! Rannekorun hienous on siinä, että sen voi suunnitella aivan itse!  Tilausohjeen avulla syntyy helposti uniikki mittatilauskoru. Inspiraatiota ja mallia omaan koruun voi etsiä sivuston upeasta kuvagalleriasta. Minun rannekorustani löytyy neljä eri väriä: valkoinen, musta, harmaa ja hopea. Rannekorua koristaa kaunis pieni siipi-riipus.


Erityisen hienoa rannekoruissa on se, että jokainen saa taatusti juuri omaan ranteeseensa sopivan korun. Minä olen itse todella kapea ranteinen ja on ollut hankalaa löytää sopivaa rannekorua. Ja pidän myös siitä, että rannekoruissa yhdistyy tyylikkyys ja rock-asenne!


On varmasti väistämätöntä, että nahkarannekoruista tulee jokaiselle kantajalleen enemmän kuin vain asuste. Korusta saa voimaa. "I wake up to the sound of music"... Minä pidän omaa rannekoruani vasemmassa kädessä. Lähellä sydäntä.

Yhteistyössä MiruMaru ja INDIEband bracelet

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Olen itsekin kovin ihastunut. Ja oudolla tavalla helpottunut. Tässä arjessa on niin kiire eikä ehdi aina pysähtyä paikoilleen, vaikka sille tarvetta olisi. Nyt ranteessa on koru, joka kulkee matkassa mukana ja pelkkä korun katsominen auttaa. Osasinkohan nyt selittää mitä tarkoitan.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kuvagalleriassa oli mielettömiä ihanuuksia myös! Ranneke sopii kyllä arkeen ja juhlaan!

      Poista
  3. Oi miten ihana, mulle aivan uusi tuttavuus 💕 Täytyykin käydä tutustumassa tarkemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäät. Käy ihmeessä tutustumassa sivustoon!

      Poista
  4. Kaunis koru, mutta miksi nykyään pelkästään vain yhteistyöpostauksia eli ns. mainoksia? Ymmärrän toki, että mainostaminen kuuluu olennaisesti blogikulttuuriin, mutta ikävä kyllä se paljon puhuttu aitous kärsii, jos joka väliin sujahtaa maksettu mainos.

    VastaaPoista
  5. Olen blogannut vuodesta 2009 eli sitä taustaa vasten yhteistyöpostauksia on kyllä melkoisen vähän. Se on myös yksi merkki blogin eteenpäin menosta. Blogini koetaan paikaksi, jossa moni haluaa tuotteitaan esitellä. Minä valitsen itse yhteistyökumppanit sen mukaan mikä sopii blogini ilmeeseen ja luonteeseen. Varsinkin pienille ja kotimaisille käsityöyrittäjille annan mielelläni huomiota blogissani. Yhteistyöt mahdollistavat myös arvontoja teille rakkaille seuraajille. Ja minusta se on tosi hieno juttu! Toivon, että löydät blogistani kuitenkin vielä myös sinua kiinnostavia juttuja! Iloista kesää. Mansikoita ja sateenkaaria.

    VastaaPoista
  6. Upea koru! Tällaisesta minäkin tykkäisin. Kiva, että esittelet pienempiä käsityöyrittäjiäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Tiia suunnitteli korun ihan minua varten. Muutaman toiveen hänelle kerroin ja hän loihti minulle jotakin todella kaunista ja uniikkia. Tiia tekee koruja päivätyön ohessa. Ja toisinaan on mukana Pop Up-tapahtumissa.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.