keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Kesä ei ole tehty riitelyä varten!


Moni meistä kompastuu parisuhteen sääntöihin. Yksi suurista säännöistä kuuluu, että riitele reilusti. Tuota suositusta on jaettu jo monta vuotta eri naistenlehdissä. En ihan tarkalleen tiedä mistä se johtuu, mutta minussa on herännyt pientä kapinaa lähes kaikkea vastaan. Olen ehkä aina ollut hieman kehno riiteliä. En ole sitä taitolajia oikein koskaan hallinnut. Osaan kyllä muuten keskustella ja kuunnella ihan sujuvasti ja olla toiselle läsnä, mutta riidellessä en osaa olla aikuinen. Taannun ihan varmasti kammottavan kakaran tasolle. Miehenikään ei oikeastaan ole minua parempi. Me siis riidellään ja sähistää välillä oikein urakalla. Välillä useammin ja välillä taas harvemmin. Usein sanomista tulee tavallisista arjen asioista. Joku homma ei ota sujuakseen ja se aiheuttaa kireyttä. Seuraavaksi sitä huomaa jo sanovansa yhdestä jos toisestakin jutusta. Kyseessä on ns. kaikki ulos kerralla menetelmä, koska sanaisen arkkunsa on jo aukaissut, niin annetaan samalla paukkua oikein kunnolla.

Älä pelkää riidellä. Riitely kuluu elämään ja parisuhteeseen. Minusta se on merkki siitä, että suhteessa on kaksi elävää ja hengittävää ihmistä. Ajatukset, toiveet ja odotukset kulkevat joskus luonnollisesti eri polkuja. Riitely pitää myös kipinää yllä. Tunteet kyllä räiskyvät toiseenkin suuntaan paremmin, kun on hieman huudettu. En itse pidä meitä mieheni kanssa mitenkään erikoisen riitaisina tyyppeinä. Me olemme kaikessa varmasti aika keskiverto pariskunta.

Minusta elämää pitäisi enemmän elää todeksi. Tärkeintä on muistaa ottaa tilanne kerrallaan. Riitelyyn ei lopu maailma eikä usein parisuhdekaan. Riitatilanne kannattaa kuitenkin pyrkiä nollaamaan mahdollisimman nopeasti. Minä olen meistä enemmän se, joka jää roikkumaan riitelyn aiheuttamaan syyllisyydentunteeseen. Ruoskin itseäni myös siitä, että riidan ajoitus on usein ihan pielessä. Mieheni osaa paremmin rauhoitella ja laittaa riidalle pisteen. Ja eteenpäin.

Muista käyttää sopimiseen vähintään sama aika kuin riitelyynkin. Asiat pysyvät näin paremmin tasapainossa. Pyydä anteeksi ja tarkoita sitä. Älä ota paineita siitä osaatko riidellä oikein. Ja joskus on hyvä muistaa, että se mistä riita alkoi ei usein ole se oikea syy mielipahaan tai kireyteen. Sovintoa tehdessä voi jo kertoa kumppanille mistä oikein oli kyse. Me naiset olemme hieman konstikkaita. Minä voin kähistä miehelleni tekemättömästä remontista, mutta oikeasti minulla on vain kamala ikävä miestäni.

Mököttäminen ei johda mihinkään. Mikäli olet subermököttäjä, niin voin lohduttaa sinua. Tavasta voi oppia halutessaan eroon. Mököttämisellä pilaa itseltään sekä tietysti myös kumppaniltaan helposti viikonkin. Edessä on ihana kesä ja monessa perheessä lomat ovat saattaneet jo alkaa. Älkää kasatko kamalasti toiveita ja odotuksia loman suhteen. Tunnelma kiristyy ihan suotta. Päättäkää, että tämä loma mennään reilulla meiningillä molempia kuunnellen ja yhdessäolosta nauttien!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.