torstai 8. joulukuuta 2016

Apua, meille tulee vauva!!


Ensin oli vain ajatus. Ajatusta pyöriteltiin ja pohdittiin. Kevään muuttuessa kesäksi ajatus tuntui selkiytyneen entisestään. Kesäpäivänä vanhan kotikaupungin katuja kävellessämme päätös oli tehty. Kerran vielä? Jätetään asia elämän käsiin ja katsotaan. Olimme valmistautuneet pitkään odotukseen. Syksyllä annoit kuitenkin jo kuulua itsestäsi. Meidän toive oli toteutunut.

Eilen valvoin pitkään vintin kattoa katsellen. Odotus on ehtinyt jo puoliväliin. Meille on todellakin tulossa kohta taloon uusi vauva. Hetken aikaa päässäni soivat kaikki hälytyskellot ja vilkkuvalot. Paniikki. Mitä kaikkea olisi taas edessä. Leikkaus ja letkut. Uusi vauva. Mahdolliset tulehdukset ja veritulppa epäilyt. Pitkä toipuminen. Minä yksin kotona kolmen lapsen kanssa. Yövalvomiset. Miten minä selviän. Millaiseksi perheemme uudet kuviot muodostuvat. Paniikin jälkeen mieleni valtasi täysi tyyneys. Minä pärjään kyllä. Luon taas uudet toimivat rutiinit. Ei mitään hätää. Kaikki perheenjäsenet tekevät tilaa uudelle vauvalle. En minä ole yksin.

Ja vierelläni on ihana kumppani. Parempaa isää en olisi voinut lapsilleni toivoa. Sinussa on kaikki kohdallaan. Olet rauhallinen, kärsivällinen, pidät meistä huolta ja osaat hassutella lasten kanssa. Olemme lähentyneet entisestään ja löytäneet toisistamme uusia puolia. Uskallan myös sanoa, että arvostamme toisiamme aivan uudella tavalla. Osaamme paremmin ottaa ilon irti luonteidemme erilaisuudesta. Sydän on täynnä kiitollisuutta. On hienoa voida sanoa, että toinen on yhä se ainoa ja oikea. On etuoikeus saada tuntea arjen keskellä aitoa ikävää toisen luokse.

Vauva saa siis tulla, kun aika on. Huimaa silti ajatella, että meitä on kohta viisi. Minulla on vahvasti sellainen olo, että tuleva vuosi avaa meille taas uuden seikkailun. Odotan innolla ja uteliaana. Kulunut vuosi on ollut yksi elämäni parhaimmista, vaikka se on sisältänyt myös raskaita menetyksiä. Meidän perhe on mahtava nippu upeita tyyppejä. Perheen pienimmät ovat kyllä melkoisia persoonia ja varmasti ottavat uuden tulokkaan hyvin vastaan.

Ja alkaahan meillä vanhemmillakin olla jo tätä harjoitusta. Varmasti isoin juttu on ollut opetella epäitsekkyyttä. Sitä kuinka voi myös ilolla luopua omista jutuista. Ja oppia antamaan enemmän tilaa toiselle. Viimeisen kahden vuoden aikana olen todellakin katsonut itseäni rohkeasti peilistä. Tehnyt muutoksia. Päästänyt irti ohjaksista ja siitä ajatuksesta, että minun tulee olla aina ja joka tilanteessa korvaamaton. Olen osannut astua välillä syrjään. Huomannut kuinka asiat sujuvat ihan hyvin ilman minun jatkuvaa panostanikin. Perheen isä kyllä hoitaa tilanteita aivan yhtä taitavasti! Hieman häpeillen muistelen esikoisen vauva-aikaa. Olisi pitänyt jo silloin tajuta, että meitä on kaksi. Taisin omia vauvan itselleni ja syyllistyin ajattelemaan, että minun tapani tehdä asioita oli se ainut ja oikea. Pahoitteluni. Olen onneksi nyt kypsempi ihmisenä.

4 kommenttia:

  1. Hienoja ajatuksia! Niin ihanaa, että saatte vauvan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotus on edennyt niin nopeasti. Suorastaan ihan suberhuimaavauhtia. Kyllä tämä on ihana juttu meille kaikille.

      Poista
  2. Aivan ihanasti kirjoitettu teksti! Kauniitai ajatuksia ja tunteita ❤ paljon onnea ja turvallista loppuodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos! Onnea tarvitaan aina. Hyvää Jouluviikkoa sinulle ja kiitos kommentista!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.