keskiviikko 19. huhtikuuta 2017
Hyvästi lelukaaos!
Meiltä löytyy talosta lasten omien huoneiden lisäksi viihtyisä leikkihuone. Ajattelin, että vintissä sijaitseva leikkihuone vähentäisi painetta olohuoneessa ja aikuisille jäisi talossa myös hieman omaa tilaa. Olohuone on kuitenkin paikka, jossa kaikki viihtyvät. Pieni hetki ja lapset ovat täyttäneet olohuoneen omilla leluillaan. Pähkäilin pulmaa pitkään ja sitten keksin tehostaa hieman olohuoneen säilytystä. Nyt sohvapöydän virkaa toimittaa kätevä Päijät arkkupöytä. Arkkupöytä sopii tilaan näppärän kokonsa puolesta (Leveys 78 cm, Syvyys 78 cm, Korkeus 48 cm) paljon vanhaa pöytää paremmin. Pöytä on valmistettu männystä ja pidän erityisesti sen valkoisesta väristä, joka piristää huoneen yleisilmettä mukavasti. Iso plussa on myös se, että arkkupöytä kätkee sisälleen ne kaikista suurimmat lelut. Arkkupöydän kansi aukeaa molemmilta puolilta, joten lelujen esiin ottaminen on myös vaivatonta.
Talossa ei voi koskaan olla liikaa säilytyslaatikoita. Arkkupöydän pariksi valikoitui hauskat Iikka säilytyskorit. Korit ovat todella tukevaa canvasta, joka säilyttää hyvin ryhtinsä. Koreissa on myös kätevät kantokahvat. Korit ovat myös tarpeeksi tilavia (40x40 cm), joten niihin saa mahtumaan runsaasti tavaraa. Muutamalla harkitulla liikkeellä koko olohuone sai uuden ilmeen. Lasten ollessa nukkumassa olohuone on helppo ja nopea siivota lasten leikeistä. Aikuisetkin mahtuvat vielä istumaan toviksi iltaa olohuoneeseen. Ei enää kompastelua leluihin. Ei enää kaaoksen katselua.
Rintamamiestalot ovat ihania, mutta hieman epäkäytännöllisiä. Ajattelin korjata tätä toimimattomuutta pieni askel kerrallaan ja jakaa oivallukseni teille tänne blogin puolelle. Jokainen pieni askel on askel kohti viihtyisämpää kotia!
Yhteistyössä Always somewhere else ja Veken Kaluste
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie
Villasukkia ja sadepäiviä rakastava ikuinen runotyttö kirjoittelee elämästään keltaisessa rintamamiestalossa. Tarinoita ruuhkavuosista, rakkaudesta ja haaveista.
Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
►
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
►
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
▼
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
►
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
►
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
Muumeja onkin vilahdellut blogissa aina silloin ja tällöin. Tällä kertaa Muumit hullaantuivat työpisteellä. Suupielet kyllä nousevat heti...
-
* Kaupallinen yhteistyö Jollyroom Sain ilokseni mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Jollyroomin kanssa ja piristää hieman lastenhuonee...
-
Kaksi lasta. Talosta ei löydy yhtään täytettyä vauvakirjaa. Mikä tähän tilanteeseen voi olla syynä? Rehellisesti sanottuna en ole löyt...
-
*Kaupallinen yhteistyö Lush Päätin repäistä viikonloppuna itseni irti totutusta kaavasta ja vietin kotosalla rentouttavan Spa-hetk...
-
En ole koskaan omistanut maximekkoa. Jostakin syystä en ole sellaista koskaan edes uskaltanut sovittaa. Olen ajatellut, että sellainen sa...
-
Pihalla nököttävä leikkimökki on nyt siivottu talven jäljiltä kesäkuntoon ja leikki voi alkaa. Perheen kuopus on ollut leikkimökistä to...







0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.