On hienoa voida sanoa, että on ihan ok olla minä. Seitsemän vuotta sitten en vielä viihtynyt, niin hyvin itseni kanssa. Rehellisesti sanottuna olin aika negatiivinen ihminen. Pippurinen taisteilija, mutta silti negatiivinen. Urhea toisten vierellä seisoja, mutta silti nagatiivinen. Olin väsynyt ja väsytetty. Tyhjä kuori, jonka iloinen sielu oli valutettu likakaivoon. Kadotin itseni toviksi. Iloinen sähikäinen hävisi. Kävin lävitse paljon epäonnistumisen tunteita ja jouduin todella punnitsemaan, mikä elämässä on minulle tärkeintä. Ketä rakastan tässä elämässä läpi tulenkin. Hiljalleen vuosien saatossa löysin palasia itsestäni sieltä ja täältä. Muistin taas sen nuoren tytön, joka oli täynnä elämää.Viisaampana ja kypsempänä jatkoin matkaani.
Olin elänyt vuosia siinä uskossa, että onni on jotakin, mikä tulee ulkoapäin. Ajattelin, että parisuhteeni ja elämänkumppanini tehtävä oli tehdä minut onnelliseksi. Osittan toki tämä pitääkin paikkansa. Tärkeintä on kuitenkin tehdä itse työtä onnensa eteen. Käänsin ajatuksen siten, että minusta tulisi paras vaimo miehelleni. Hiljalleen huomasin, että ajatustapani levisi muihinkin asioihin elämässäni. Mitä enemmän elämässä tavoittelee niitä asioita, jotka kokee tavoittelemisen arvoiseksi sitä tyytyväisempi omaan elämäänsä on. Eteneminen voi olla sarja pikkuisia askelia tai suuri harppaus. Tärkeintä on karistaa harteiltaan se ajatus, että jokin ei ole mahdollista. Lähes kaikki unelmat ovat toteutettavissa.
Väistämättä käy niin, että oman fiiliksen ollessa kohdillaan sitä haluaa antaa jotakin takaisin. Huutaa maailman katolta, että onnellisuus on mahdollista. Jakaa oman suuren salaisuutensa muidenkin kanssa. Asenne on käännettävissä ja siitä kaikki alkaa. Upea matka, joka vie sinut kohti seikkailuja. Parasta on, että voi sanoa: "minä tein tämän itse". Bucket list. Nerokas keksintö. Minäkin kirjoitan sellaisen. Listaa pitää myös muistaa päivittää. Vetää viiva niiden juttujen yli, jotka on tehnyt ja kokenut. Kirjoittaa tilalle uusia.
Hanki pieni kotieläin.
Tee matka, jossa käytät lentokonetta, junaa, bussia ja laivaa.
Hanki kauniit juhlakengät.
Käy jalkahoidossa.
Ratsasta hevosella.
Hyppää benjihyppy.
Hanki pieni tatuointi.
Muuta takaisin kaupunkiin.
Hanki siirtolapuutarhamökki.
Lähde majakka risteilylle.
Käy salakapakassa.
Aja ajokortti.
Hanki musta bleiseri.
Asu hetki ulkomailla.
Opettele tekemään jokin uusi resepti.
Järjestä enemmän juhlia.
Kirjoita kirje vanhalle ystävälle.
Perusta yritys.
Lakkaa varpaankyntesi.
Hanki hieno lierihattu.
Koristele piha jouluna upeilla valosarjoilla.
Kirjoita runoja.
Hauduta teetä kannussa ainakin kerran viikossa.
Anna anteeksi.
Kuuntele enemmän musiikkia ja tanssi.
Opettele soittamaan jotakin soitinta.
Lisää viherkasveja kotiin.
Hanki todella makeet silmälasit.
Käy useammin parturissa.
Kerää puuttuvat Agatha Christie kirjat.
Opettele käyttämään punaista huulipunaa.
Tyhjennä pullollinen Bollingeria hyvässä seurassa.
Vieraile koko perheen kanssa Naantalissa.
Hae uusi Penny Lane kolikko.
X
Kirjoita. Kirjoita. Kirjoita.
Syö jäätelöä.
Kuuntele enemmän musiikkia ja tanssi.
Opettele soittamaan jotakin soitinta.
Lisää viherkasveja kotiin.
Hanki todella makeet silmälasit.
Käy useammin parturissa.
Kerää puuttuvat Agatha Christie kirjat.
Opettele käyttämään punaista huulipunaa.
Tyhjennä pullollinen Bollingeria hyvässä seurassa.
Vieraile koko perheen kanssa Naantalissa.
Hae uusi Penny Lane kolikko.
X
Kirjoita. Kirjoita. Kirjoita.
Syö jäätelöä.
Päivitä listaa.
Juuri näin! Samoja oivalluksia olen minäkin kokenut viime vuosina. Ja elämä on nyt ihanampaa kuin koskaan ❤ Bucket list tosin vielä tekemättä.. Tänään on hyvä päivä aloittaa sen tekeminen!
VastaaPoistaIhana kuulla!! Kohti unelmia ja niiden yli. Sekin oli minulle ihan huomio, että en ollut uskaltanut unelmoida. Surullista. Nyt tämäkin asia on korjattu. Onnea, naurua ja sateenkaaria sinulle.
Poista