torstai 7. syyskuuta 2017
Ilahduttaminen on helppoa!
Pienet jutut tekevät iloiseksi. Sulostuttavat arkea. Saavat hymähtämään hyväntuulisesti. Kaulassani roikkuu päivittäin By Pinja:n Maitokahvimedia collectionin koru. Vaihdan korua fiiliksen mukaan ja niistä on ollut minulle paljon iloa. Meidän koko tiimi on myös iloinnut miten hienosti moni teistä on ottanut kahviaiheiset korut omakseen. Moni on löytänyt mallistosta oman suosikkinsa. Kahvi on meillä äideillä elämän keskiössä ja se auttaa jaksamaan arjessa. Yöheräilyistä kärsiville kahvi on todellinen pelastusrengas. By Pinjan suunnittelemissa koruissa on mukavasti jujua mukana. Meillä Maitokahvilaisilla on koruihin tietysti aivan erityisen lämmin suhde. Korut kertovat meille myös ystävyydestä.
Kuukausi sitten kävin kuopuksen kanssa neuvolassa ja meidän ihana neuvolatäti huomasi korun kaulassani ja vaihdoimme korusta muutaman sanasen. Tällä viikolla päätin yllättää neuvolatädin käyntimme yhteydessä ja ojensin hänelle oman korun. Pieni kiitos siitä, että hän jaksaa aina olla ystävällinen ja ymmärtäväinen. Neuvolaan tuntuu hyvälle mennä, kun siellä on ihminen, joka huomioi meidän perheen lapset niin hienolla tavalla. Tuntuu uskomattoman hyvälle, kun neuvolatäti hymyilee lapsille ja juttelee iloisesti. Koskaan ei ole tullut olo, että on kiire hoitaa asiat kuntoon. Meidän neuvolatädillä on aina aikaa. Tällä hetkellä muuten saa kaikista Maitokahvimedian koruista By Pinjan verkkokaupassa -20% koodilla MKM. Koodi on voimassa 7-9.9.2017 välisen ajan.
Yllättäminen ja ilahduttaminen on helppoa. Minä tulin iloiseksi, kun viikko sitten ventovieras hymyili vauvalleni Ikeassa. Minut sai iloiseksi myös se, miten hymy syttyi elämää nähneen vanhemman miehen kasvoille, kun keskimmäinen lapseni vilkutti hänelle liikennevaloihin pysähtyneestä autostamme. Pieni ele ja toinen ihminen sai kokemuksen huomatuksi tulemisesta. Meidän kaikkien tulisi tulla enemmän näkyviksi toisillemme.
Maitokahvimedian tiimi puuhailee yhteisön kulissien takana hyväntekeväisyys toiminnan parissa. Meillä on menossa samanaikaisesti monta juttua. Me saamme yhteydenottoja ja myös haemme kohteita toiminnallemme ilmoitusten kautta. Olemme myös haastaneet muita bloggareita mukaan tekemään hyvää. Toivoisin, että mahdollisimman moni lähtisi mukaan. Pienikin teko voi synnyttää suuren ilon ja auttaa tiukassa paikassa jaksamaan. Jos tuntuu siltä, että omat voimavarat eivät riitä haasteeseen osallistumiseen, niin hymyilkää, vaikka vastaantulevalle ihmiselle aamuruuhkassa, antakaa istumapaikka täydessä linja-autossa sitä tarvitsevalle tai keittäkää väsyneelle työkaverille kahvia.
Yhteistyössä Maitokahvimedia ja By Pinja
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie

Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
►
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
►
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
▼
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
►
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
►
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
*Kirja saatu kustantajalta Gummerus Minäkin olen kasannut vuosien aikana monta listausta isoja ja pieniä toiveita ja unelmia. Listaukset ole...
-
Talossamme on ehditty viettää jo monet lasten syntymäpäivät, mutta sunnuntaina meillä oli ensimmäistä kertaa teema. Oli todella helppoa p...
-
Minä rakastan kirjoja. Vanhoissa kirjoissa on usein kauniita kansia. Hylättyjä kirjoja löytyy kierrätyskeskusten ilmaispuolelta, lehtiroskik...
-
Eilen laitoin paketin postiin yhdelle ihanalle odottavalle äidille. Jotakin pientä ja hyödyllistä. Eilen pakkasin myös toiselle odottaval...
-
*Kirja saatu kustantajalta WSOY Erikoisina ja haastavina aikona haluaa usein palata tuttujen ja lohtua tuovien asioiden äärelle. Min...
-
*Kaupallinen yhteistyö Anttiina Kotimme ehdoton sydän löytyy keittiöstä. Ruokapöydän ääreen perheemme kokoontuu yhteisille aterioille. Ru...
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.