maanantai 11. syyskuuta 2017

Positiivisuuden ryhtiliike


Viime viikolla posti toi odotetun lähetyksen. Sain luettavaksi todella kattavan paketin Maaretta Tukiaisen tuotantoa. Hyvää mieltä ja inspiraatiota. Aivan ensimmäiseksi on sanottava, että materiaali löysi luokseni juuri oikeaan aikaan. Olen suorastaan ahminut Hyvän mielen taidot kirjaa. Kirjan lukeminen ja siihen syventyminen on aikamoinen suorite kiireisen pikkulapsiarjen keskellä. Kirja on kuitenkin, niin mielenkiintoinen, että sitä tuskin malttaa laskea käsistään. Lukukokemus on ollut häikäisevä ja erittäin avartava. Olen tuntenut myös helpotusta. Olen löytänyt itseni ja tapani ajatella asioista kirjan sivuilta. En olekaan yksin. Minusta tuntui, että kirjan lukemisen myötä minussa avautui se viimeinenkin lukko. Hyvän mielen kortit auttavat kirjan ohella käytettynä keskittymään asioihin syvällisemmin. Pysähtymään aiheiden äärelle. Kortteja on myös erittäin rentouttava selata. Kuvat ja värit ovat kauniita. Lauseet pysäyttäviä.


Ilo, luottamus ja positiivisuus ovat tarttuneet kaulukseeni kiinni ja uskon, että pysyvästi. Olen kokenut pienoisen uudelleen syntymisen. Olen muuttunut rennommaksi ja luovemmaksi. Muutos on varmasti pitkän ajan tulosta. Uusi totuus tuli kuitenkin eteeni aika yllättäen ja positiivisella ryminällä. Yksi kaunis päivä vain heräsin uudestaan eloon. Kupliva ilo oli palannut takasin elämääni. Sähikäinen on taas täällä. Juuri nyt minusta tuntuu, että pystyn mihin vaan. Maailma tuntuu isolle leikkikentälle ja minä olen utelias ja tiedonhaluinen lapsi.

Jos sinä kaipaat elämääsi uutta ja erilaista otetta tartu ensimmäiseksi Hyvän mielen taidot kirjaan. Kirjasta on hyvä aloittaa. Kirjan sivuilla esitellään 53 erilaista taitoa, joita harjoittamalla ihminen on matkalla onnellisuuteen. Positiivinen psykologia ja omien sisäisten voimavarojen hyödyntäminen auttavat matkalla kohti päämäärää. Kaikki materiaali on erittäin helppolukuista ja lukuisat esimerkit avaavat käsiteltävänä olevaa aiheita. Hyvän mielen kortit ovat minulla käytössä päivittäin. Sekoitan pakan ja nostan itselleni yhden kortin. Tämän jälkeen vien pakan usein miehelleni ja hän nostaa oman kortin. Seuraa hauska pieni keskustelu.



Hyvän mielen vuosi tehtäväkirja on loistava kirja kaikille meille, jotka ovat lakanneet kirjoittamasta perinteistä päiväkirjaa. Tehtäväkirja sisältää ihastuttavia harjoituksia ja kaunis mustavalkoinen kuvitus kutsuu kaivamaan esiin värikynät. Kirja kulkee mukana vuoden ajan viikko kerrallaan haastamalla ajattelemaan oman elämän eri osa-alueita ja voimavaroja. Kirjan voi aloittaa koska tahansa! Lisää omaa hyvinvointiasi. Sinä asetat itse omat tavoitteesi. 


Inspiraatiokortit vaativat pienoisesti enemmän aikaa keskittyä, mutta ovat todella mainio työväline, kun yrittää pohdiskella ja hahmottaa jotakin ratkaistavaa asiaa. Krista Keltasen kuvaamat kuvat käyvät kaunista vuoropuhelua Maaretta Tukiaisen kirjoittamien tekstien kanssa.

Yhteistyössä Always somewhere else ja PS-kustannus

4 kommenttia:

  1. Hienoa, että sinäkin olet saanut iloa ja voimaa elämääsi näistä ihanuuksista! Esteettinen kokonaisuus on ilo sekä silmälle että mielelle. 💚 Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä aivan loistava juttu, että Maaretta Tukiainen on lähtenyt valitsemalleen tielle ja jakaa toivoa ja iloa tuotantonsa kautta varmasti monille ihmisille. ihanaa syksyä sinulle!

      Poista
  2. First of all I want to say terrific blog! I had a quick question that I'd like to ask
    if you do not mind. I was interested to know how
    you center yourself and clear your thoughts before writing.
    I've had trouble clearing my mind in getting my ideas out.
    I do enjoy writing but it just seems like the first
    10 to 15 minutes tend to be wasted simply
    just trying to figure out how to begin. Any
    suggestions or hints? Thanks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for your comment. I have no secret. I just write. Wonderful autumn for you. Colorful leaves, candles and sweet moments.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.