Reality check

Omaa mieltäni on tässä viime kuukaudet askarruttanut parikin asiaa. Arki on selvästi muuttanut tahtiaan. Totuus on, että minä pienoisesti kompuroin perässä. Vauva on kasvanut huimaa vauhtia ja on hereillä suurimman osan päivästä. Jostakin syystä vauva heräilee yöllä paljon. Nukahtaa kyllä nopeasti uudestaan, mutta herää taas pian itkemään. Keskimmäinen nukkuu viereisessä huoneessa ja heräilee vuorostaan vauvan nukkuessa. Esikoinenkin tulee välillä kyselemään nukuttajaa keskellä yötä, kun omassa huoneessa pelottaa. Yöunet ovat erittäin katkonaisia. Viimeiset kaksi viikkoa olemme olleet flunssassa kukin vuorollaan ja minä sairastin siihen päälle vielä kolmen päivän migreenin. Puhti on ollut poissa.

Meillä alkoi tosiaan myös uusi arki eskarin myötä. Aamulla on suoriuduttava suhteellisen aikaisin ylös ja esikoinen saatava syömään, pesulle ja pukemaan, jotta ehtii ajoissa eskariin. Meillä onneksi mummo auttaa kuljetusten kanssa. Esikoulusta on muuten vain hyvää sanottavaa. Ensimmäinen vanhempainilta on myös jo takana. Minä olen iloinnut nähdessäni miten reipas esikoinen on ollut uuden edessä. On valtavan innostunut ihan kaikesta.

Postauksen varsinainen juttu on yhden tosiasian tunnustaminen. Kirpaisee ihan hitosti, mutta minkäs teet. Minä olen aina ollut järjestyksen ihminen. Pitänyt kodin siistinä, pyykit pestyinä ja viikattuina, viikon menot tiukasti muistissa. Jokainen viikonpäivä on tehty kotiruokaa ja puuhailtu lasten kanssa kehittävää tekemistä. Mikä on tilanne nyt? En ehdi juuri mitään. Vauva ei enää viihdy sitterissä. Keskimmäisellä on menossa uhma. Päivät täyttyvät vauvan kantelusta ja perushoidosta. Keskimmäinen saa talon täydelliseen sekasortoon 10 minuutissa. Siistinä ihmisenä on kamalaa elää sotkun keskellä. Kamalampaa on silloin, kun ovesta tulee vieraita sisälle. Tiedättekö mitä tarkoitan? Moni varmasti ymmärtää, että nyt ei vain kädet riitä, mutta siltikin. Meillä syödään eineksiä ja katsotaan lastenohjelmia enemmän kuin koskaan. Pyykkikone on päällä jatkuvalla syötöllä. Pyykit ovat onneksi puhtaita, mutta kaappeihin niitä ei kukaan ehdi viikata.

Tässä elämänvaiheessa on paljon, mitä joutuu vain sulattamaan. Vanhoista tavoista täytyy tinkiä. On pystyttävä elämään sekaisin olevan kodin keskellä. Omat aivot tuottavat päivässä valtavan määrän uusia ideoita. Olen oikeastaan vasta nyt herännyt sille seikalle, että minusta olisi sittenkin, vaikka mihin. Realiteetit ovat vain juuri nyt semmoiset, että moni asia on käytännössä täysin mahdoton. Minulla oli monta vuotta aikaa tehdä todeksi unelmiani ennen lapsia, mutta minulta puuttui tuolloin rohkeus ja usko. Nyt nuo kaksi tärkeää elementtiä on vihdoin kohdallaan elämässäni, mutta aikaa on rajoitetusti. Perhe-elämä on ihanaa ja edelleenkin ehdottomasti elämäni tärkein asia. Uskon kuitenkin, että arki tulisi nyt järjestää täysin uudelleen. Vapauttaa aikaa jostakin tekemisestä ja siirtää sitä toisaalle. Asiat tulisi miettiä uudestaan. Kaikki se, mikä päti ennen ei välttämättä toimi enää. Pysähtymisen paikoilleen asioiden kanssa olis juuri nyt myrkkyä. On vain löydettävä uudet toimivat kuviot. Miksi muutoksen tekeminen on aina, niin vaikeaa?