maanantai 18. joulukuuta 2017
Joulukirja ja vieläkin enemmän
Linda Peltolan Puutarhan syksy & Kodin lämmin joulu on juuri, niin runsas sisällöltään, mitä kirjan kansikin lupailee. Kirja on täynnä kaunista kukkailoittelua, käytännöllisiä vinkkejä ja kaunista estetiikkaa. Kirja on jaettu kahteen osaan, mikä tekee siitä enemmän kuin joulukirjan. Kokonaisuus on ihanan raikas. Alkupuoliskolla nautitaan kauniista syyspihasta ja valmistaudutaan talven tuloon. Lukijoita opastetaan kevät- ja joulusipulien kasvattamisessa ja vietetään tunnelmallisia Halloween hetkiä kirjastohuoneessa. Kirjasta saa poimittua talteen myös ihastuttavat kranssi ohjeet. Joulun odotus alkaa meillä monella jo syksyllä. Tämä kirja kulkeekin mainiosti mukana juuri syksystä jouluun.
Kirjan toinen puolisko on varattu joululle. Kirja todella yllättää lukijansa! Jouluiset ideat ovat kekseliäitä ja hauskoja. Harmistus, että en saanut kirjaa käsiini viikko sitten, kun kasasin ensimmäistä piparkakkutaloani. Koska piparkakkutalo on jo tehtynä syvennyn seuraavaksi lukemaan kaiken infon siitä, miten saan joulukukkaset kukoistamaan. On myös hauskaa lukea eri kasvien alkuperästä. Tiesitkö sinä, että tuoksuhyasintti on kotoisin Turkin, Syyrian ja Libanonin alueelta. Sydäntalven jäämedaljongit odottavat myös tekijäänsä. Kirja sisältää paljon helppoja ja edullisia tapoja ilahduttaa omaa perhettä ja läheisiä! Miltä kuulostaisi 10 käpyideaa? Kirja tarjoilee myös 24 erilaista ideaa joulukalenterin kasaamista varten, kauniita juhlakattauksia, maistuvia reseptejä ja paljon paljon muuta. Kirja totisesti koottu rakkaudella ja ajatuksella. Erityinen kiitos lähtee vielä erikseen kirjan runsaista kuvista!!
Parasta tietenkin on, että kirjaa voi hyödyntää vuosi vuodelta uudestaan ja uudestaan. Se ei mene ikinä vanhaksi tai pois muodista. Kirja saa kyllä ajattelemaan, että oma piha on suuri onni. Pihapiiri tarjoaa mahdollisuuden monenlaiseen puuhasteluun. Yhtä lailla lähimetsän aarteet avautuvat myös tämän kirjan avulla. Haluan ehdottomasti päästä kurkistamaan puutarhatrilogian muitakin osia: Kevätihmisen puutarhakirja ja Rakas puolivilli puutarha.
Yhteistyössä Always somewhere else ja Docendo
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie

Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
►
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
►
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
▼
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
►
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
►
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
* Kaupallinen yhteistyö Jollyroom Sain ilokseni mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Jollyroomin kanssa ja piristää hieman lastenhuonee...
-
Jännitän kovasti synnärillä vietettäviä päiviä. Edellinen kokemus oli jo oikein mukava, mutta se ei poistanut ensimmäisen vierailuni ai...
-
Halusin itselleni aivan erityisen korun. Korun, joka kulkisi mukanani ja osoittaisi kunnioitusta minulle tärkeälle ihmisille. Surunauha, jok...
-
En ole koskaan omistanut maximekkoa. Jostakin syystä en ole sellaista koskaan edes uskaltanut sovittaa. Olen ajatellut, että sellainen sa...
-
Pihalla nököttävä leikkimökki on nyt siivottu talven jäljiltä kesäkuntoon ja leikki voi alkaa. Perheen kuopus on ollut leikkimökistä to...
-
Viime lauantaina istuin penkillä Pohjoisesplanadilla. Ihan vain itsekseni. Lempeässä auringon paisteessa. Katsoin hetken Helsinkiä turistin ...
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.