lauantai 3. helmikuuta 2018
#slowmorning - Kahvia ja 80-luvun parhaat
Musiikki kuuluu niin oleellisesti aamuihini ja täyttää ajatukseni, että ajattelin laatia soittolistat eri vuosikymmenistä. Ihan vuodesta nakki en kuitenkaan aloita, vaikka musiikkiaarteita toki olisi paljon tarjolla. 80-luku on hyvä iloinen aloitus. Monta vuotta ajattelin, että tuo vuosikymmen ei tarjonnut, juuri mitään muistamisen arvoista missään suhteessa. Aika on kuitenkin kullannut muistot ja ihan jo fiilistelen muutamia juttuja. Olihan ne isot tupsupipot aika veikeitä!! Jostakin syystä mieleeni ovat jääneet aivan erityisesti näyttävät korvakorut ja rullaluistimet. Ja olihan se LP-levyjen ostaminen levykaupasta aika makeeta. Sain todella paljon musiikillisia vaikutteita isoveljeltäni ja vielä tänäkin päivänä muistan kaikki Eppu Normaalin laulujen sanat ulkoa. Kaikki 80-luvun Rock bändit ovat minulle myös tuttuja. Itse fanitin tietysti Dingoa. Laitetaan siis biisit soimaan ja juodaan monta kupillista kuumaa kahvia. Sunnuntaina on lupa kerätä herkkuja lautaselle aamupalan jälkeen. Hemmotelkaa itseänne!!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie
Villasukkia ja sadepäiviä rakastava ikuinen runotyttö kirjoittelee elämästään keltaisessa rintamamiestalossa. Tarinoita ruuhkavuosista, rakkaudesta ja haaveista.
Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
►
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
▼
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
►
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
►
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
►
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
* Kaupallinen yhteistyö Jollyroom Sain ilokseni mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Jollyroomin kanssa ja piristää hieman lastenhuonee...
-
Kuinka monta kertaa olen miettinyt itsekseni, että tämä on ihan hullua hommaa? Lukuisia ja taas lukuisia kertoja. Huokaillut, pyöritellyt...
-
*Kaupallinen yhteistyö Anttiina Kotimme ehdoton sydän löytyy keittiöstä. Ruokapöydän ääreen perheemme kokoontuu yhteisille aterioille. Ru...
-
*Kaupallinen yhteistyö Gallerix Ihana fiilistellä Pariisia uusien Gallerix julisteiden parissa. Julisteet ovat helppo ja edullinen tapa...
-
*'Kaupallinen yhteistyö Studio Esm'e Johanna Olen monesti todennut, että ulkonäköni heijastelee sisäisiä tuntemuksiani. Peilistä kat...
-
*Kaupallinen yhteistyö Luppaset Oletko sinä leikkisä ja seikkailunhaluinen tyyppi? Onko vaatteet sinulle tapa ilmaista itseäsi ja tuoda e...



0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.