sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Kaffiinon paahtimo - Kahvia omalla etiketillä


Juhlimme eilen Maitokahvimedian ensimmäisiä syntymäpäiviä. Juhlia tehtiin todeksi tiimiläisten kesken pari viikkoa. Juhlat ovat monelle meistä sydämenasia. Syntymäpäivät olivat järjestyksessä kolmannet Maitokahvimedian juhlat, joten voi todellakin sanoa, että juhlien järjestäminen on iso osa toimintaamme. Juhlien avulla tapaamme meille, niin tärkeitä seuraajia. Meistä on hienoa päästä tapaamaan kasvotusten niitä ihmisiä, jotka kommentoivat, peukuttavat ja jakavat sydämiä julkaisuillemme. Juhlat ovat meidän tapa kiittää.

Juhlien tarjoilut ovat meille aina tosi iso juttu. Haluamme, että meidän juhlissa viihdytään ja syödään, sekä juodaan hyvin. Blogiyhteistyö Lappajärveläisen Kaffiinon paahtimon kanssa osui juuri oikeaan aikaan. Kaffiino tarjoaa asiakkailleen aivan erityistä palvelua, joka sopi täydellisesti meidän juhlapäiväämme. Blogiyhteisömme nimi ei ole valittu sattumalta. Kahvi on meidän kaikkien tiimiläisten korvaamaton tukikeppi arjessa. Juhlimme perinteitä kunnioittaen ruusukuppeja kilistellen ja bingoa pelaten. Oli aivan mahtavaa päästä palkitsemaan bingon voittajia kahvipusseilla, joiden etiketissä komeili blogiyhteisömme oma logo. Kahvipussin sisältö oli myös itse valikoitu.


Kuinka tämä on mahdollista? Kaikki hoituu nopeasti ja näppärästi kahviautomaatin avulla. Tilaaja saa itse valita kahvilaadun yhdeksän vaihtoehdon joukosta. Paahtoaste valikoituu asteikolla 1-5 ja lopuksi saa päättää millaisen jauhatuksen kahville haluaa: papu/suodatinjauhatus/presso. Tämän jälkeen siirrytään itse kahvipaketin etiketin valmistukseen. Oman kuvan lataaminen palveluun on nopeaa ja tämän jälkeen on helppo säätää fontin tyyliä ja kokoa sopivaksi. Lisää persoonallista ilmettä saa kokeilemalla erilaisia kehyksiä ja taustavärejä. Kahvipusseihin lisätään paahtimolla takaetiketti, joka sisältää kaiken tärkeän infon tuotteesta: kahvilaatu, paahtopäivä, parasta ennen päivä, paino, paahtoaste ja valmistaja.


Kaffiinon tarinaan kannattaa ehdottomasti myös tutustua. Kahvia paahdetaan pienissä erissä räätälintyönä. Tekemisestä huokuu omistautuminen ja intohimo tehdä vain parasta. Uusin paahtotekniikka takaa tasalaatuisen ja aromikkaan kahvin. Kaffiinon paahtimo kiinnittää myös erityistä huomiota pakkauksiin. Yksisuuntaisilla venttiileillä varustetut kahvipussit mahdollistavat pavuista paahdon jälkeen muodostuvan kaasun poistumisen kahvipussista, mutta eivät päästä ilmaa tilalle. Näin aromit säilyvät tuoreina. Seuraa Kaffiinon uutisia Twitterissä ja Facebookissa

Cuba Serrano Lavado
Savuisen pähkinäinen alkuperäiskahvi
Paahtoaste 3/5
Suodatinjauhatus
Paahdettu 4.6.2018



Yhteistyössä Maitokahvimedia ja Kaffiinon paahtimo

2 kommenttia:

  1. Instan kautta bongasin ja tänne asti kerkesin. Ihana bligi sulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, hei! Kiva, kun löysit tiesi blogiini. Ja erityinen kiitos ihanasta palautteesta =) Ihanaa päivää sinulle. Aurinkoa ja kesäkukkasia.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.