tiistai 12. kesäkuuta 2018
Kesä ja puutarhajuhlat
Viime viikonloppuna juhlimme kivalla porukalla Maitokahvimedian syntymäpäiviä puutarhajuhlien merkeissä. Valmistautuminen juhlia varten alkoi jo hyvissä ajoin ja ehdimme, jopa teettää juhliin kahvia omalla etiketillä. Alusta asti ole selvää, että halusimme tällä kerralla juhlia hieman eri tavalla kuin ennen. Maitokahvimedian ensimmäiseen vuoteen on mahtunut jo kahdet aikaisemmat juhlat: lanseerausjuhlat ja pikkujoulut. Kesän ollessa alussa puutarhajuhlat tuntuivat heti oikealle vaihtoehdolle. Aina yhtä ihana Agu lainasi meille kotiaan ja pihamaata juhlien ajaksi. Lämmin kiitos! Uskon, että juhlien pitäminen juuri kyseisessä ympäristössä antoi koko tapahtumalle aivan oman säväyksensä. Olemmehan aina halunneet korostaa yhteisössämme sitä seikkaa, että seisomme seuraajiemme kanssa täsmälleen samalla viivalla ja myötäelämme elämän nousuissa ja laskuissa. Juhlissa oli suorastaan lämpöinen tunnelma.
Mistä on ihanat puutarhajuhlat tehty? Pihapuissa roikkuvista viireistä ja pompomeista. Musiikista. Kukkasista. Iloisesta puheensorinasta ja naurusta. Herkkuja notkuvista pöydistä. Ruusukupeista ja tyylikkäistä kattauspaketeista. Ystävistä. Uusista ja vanhoista. Juhlat tuovat ihmiset yhteen.
Itselleni on äärettömän tärkeää, että jokainen kutsuvieras tuntee olonsa heti mukavaksi ja tervetulleeksi. Juhlia tehdään suurella rakkaudella ja ajatuksella. Tästä syystä myös juhlien yksityiskohtiin kiinnitetään paljon huomiota. Itse poimitut kukkaset, kaunis kattaus ja kiitoskortit kruunaavat juhlan. Sinäkin voit päästä osalliseksi juhlahumuun. Käy osallistumassa Maitokahvimedian Instagram-tilillä tapahtuman Goodie Bagin arvontaan!!
Yhteistyössä Maitokahvimedia ja Yours Mine design
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie
Villasukkia ja sadepäiviä rakastava ikuinen runotyttö kirjoittelee elämästään keltaisessa rintamamiestalossa. Tarinoita ruuhkavuosista, rakkaudesta ja haaveista.
Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
►
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
▼
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
►
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
►
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
►
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
Ihanaa päästä esittelemään teille uusi tanskalaismerkki nimeltä Fabelab . Näitä iloisia tuotteita ei voi olla rakastamatta. Kauniin pehm...
-
Talossamme on ehditty viettää jo monet lasten syntymäpäivät, mutta sunnuntaina meillä oli ensimmäistä kertaa teema. Oli todella helppoa p...
-
Viime yönä yritin järjestellä ajatuksiani. Turhaan. En päässyt mihinkään. Ajatus katkesi heti alkuunsa. Suotta sitä peitellä, että viimeisee...
-
*Kaupallinen yhteistyö Anttiina Kotimme ehdoton sydän löytyy keittiöstä. Ruokapöydän ääreen perheemme kokoontuu yhteisille aterioille. Ru...
-
Herkkyys on kulkenut matkassani aina. Kesti todella pitkään ymmärtää edes itse, miksi toisinaan jäykistyin muiden ihmisten läsnäollessa...
-
*Kaupallinen yhteistyö Miss Windy Shop Olen aina tuntenut vetoa menneisiin vuosiin. Vanhana sieluna koen syntyneeni väärään aikaan ja kenti...



Oli kyllä ihanat juhlat. Kiitos kutsusta ❤️
VastaaPoistaOli aivan ihanaa nähdä! Toivottavasti taas pian tavataan!!
Poista