lauantai 2. kesäkuuta 2018
Nyt syttyi valo
Talomme alakerta on täynnä tavaraa. Kotimme yläkerta taas on ihanan rauhoittava. Maltillinen väripaletti ja tavaran vähyys luovat ainakin itselleni sellaisen fiiliksen, että viihdyn. Vanhempien makuuhuone sijaitsee talon vintissä. Tämä on ensimmäinen talo, jossa meillä on yläkerta. Monesti yöllä katselen ulos ikkunasta tuulessa heiluvia puunlatvoja. Mietin kuinka pitkään haaveilimme omasta rintamamiestalosta. Tässä tämä nyt on ollut jo monta vuotta. Vintti on matalaa tilaa ja viistokatto vie huoneesta oman osansa. Kenties juuri siksi olen yrittänyt pitää ylimääräiset tavarat pois yläkerrasta. Toivonut, että huoneessa olisi tilan tuntua, vaikka sitä ei ihan perinteisessä mielessä ole.
Matala tila luo omat haasteensa valaistuksen suhteen. Riippuvat kattovalaisimet ovat tilaan epäkäytännöllisiä. Kattovalaisin jää väistämättä parisängyn päälle ja siihen iskee taatusti päänsä sängystä noustessa. En ole koskaan ollut kovin ihastunut plafonteihin. Mikä siis neuvoksi? Ratkaisu löytyi Designello:n Loft seinävalaisimesta. Valaisin sopii huoneeseen täydellisesti ja säteilee huoneeseen kauniin pehmeää valoa. Valaisin miellyttää myös silmää ja sopii kauniisti yhteen muun sisustuksen kanssa.
Talon yläkerta heijastelee enemmän sitä, mitä kohti haluan koko taloa viedä. Rakastan yhä värejä ja lastenhuoneet saavatkin meillä olla iloisia ja täynnä väriläiskiä, mutta muualle taloon haluan erilaisen tunnelman. Juuri nyt haluan ympärilleni ruskean eri sävyjä, valkoista, harmaata ja hivenen mustaa. Kaipaan ympärilleni rauhaa ja tasapainoa. Toivon myös olevani jo pikku hiljaa siinä pisteessä, että osaan vihdoinkin tehdä aikaa kestäviä valintoja. En halua ympärilleni enää mitä tahansa tavaraa. Haluan, että jokainen esine ansaitsee oman paikkansa sillä, että se tuottaa minulle aidosti iloa. En halua omistaa merkitykseettömiä tavaroita. Uusi valaisin kuuluu ehdottomasti iloa tuottavien asioiden listalle. Se edustaa puhtaasti sitä pelkistettyä ja konstailematonta maailmaa, jonka osa minäkin haluan olla. Yksinkertainen on kaunista. Mistä tietää, että jokin esine ympärillä tuottaa iloa? Katse hakeutuu mieluisiin tavaroihin ja tunnet, kuinka suupielet nousevat hymyyn. Silloin tietää, että hankinta on ollut oikea.
Yhteistyössä Always somewhere else ja Designello
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie
Villasukkia ja sadepäiviä rakastava ikuinen runotyttö kirjoittelee elämästään keltaisessa rintamamiestalossa. Tarinoita ruuhkavuosista, rakkaudesta ja haaveista.
Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
►
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
▼
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
►
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
►
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
►
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
* Kaupallinen yhteistyö Jollyroom Sain ilokseni mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Jollyroomin kanssa ja piristää hieman lastenhuonee...
-
Kuinka monta kertaa olen miettinyt itsekseni, että tämä on ihan hullua hommaa? Lukuisia ja taas lukuisia kertoja. Huokaillut, pyöritellyt...
-
En ole koskaan omistanut maximekkoa. Jostakin syystä en ole sellaista koskaan edes uskaltanut sovittaa. Olen ajatellut, että sellainen sa...
-
Kohta se on taas edessä. Neuvola. Iiks. Meillä ei ole mennyt esikoisen kanssa neuvolakäynnit ihan putkeen. Pieni tyttö jännittää itse paikka...
-
*Kaupallinen yhteistyö Anttiina Kotimme ehdoton sydän löytyy keittiöstä. Ruokapöydän ääreen perheemme kokoontuu yhteisille aterioille. Ru...
-
*Kaupallinen yhteistyö Gallerix Ihana fiilistellä Pariisia uusien Gallerix julisteiden parissa. Julisteet ovat helppo ja edullinen tapa...



Kaunis valaisin <3
VastaaPoistaNykyisin minulla on pitkään mielessä jokin hankinta. En syöksy enää kauppaan ostamaan vain jotain..haaveilen ihan rauhassa. Pitkän mietinnän jälkeen uusi juttu löytää kotiin tiensä ja silloin siitä on iloa kaksinverroin enemmän.
Poista