maanantai 18. marraskuuta 2019
Miosa. design - Kauniisti tallessa
*Kaupallinen yhteistyö
Tuotteet saatu
Nämä vuodet. Ruuhkavuodet. Oma pääni on välillä aivan sekaisin ja jumissa. Uni ei tunnu unelle. Aamulla ei herää virkeänä uuteen päivään. Päivä levittyy eteen tehtäviä täynnä. Olen huomannut, että unohtelen asioita. Joudun todella tiukkaan keskittymään, että eri tilanteissa muistan kaiken. Kolmen lapsen reissureppujen tai ulkovaatteiden kokoamisen kanssa joudun monta kertaa miettimään, että muistinhan nyt varmasti aivan kaiken. Ulos lähtiessäni tarkistan avaimen olevan tallessa ainakin kymmenen kertaa. Olisi ihan kauhua jäädä ulos lasten kanssa näillä epävakaisilla ja viileillä keleillä. Avaimet olivatkin minulla pitkään hajanainen nippu kassinpohjalla. Sinne ne oli helppo unohtaa tai hajamielisesti sisään tullessa heittää milloin mihinkin. Avaimia sai usein etsiä kuuluisien kissojen ja koirien kanssa. Lähtötilanteessa on usein kyse arvokkaista sekunneista. Olet auttamattomasti pian myöhässä jostakin tai lapset ovat ehtineet jo kastella hanskansa sulaneessa lätäkössä. Pieni ja samalla suuri pulma.
Olisihan niitä mainos avaimenperiä kaapit väärällään, mutta jotenkin en halua kulkea ympäriinsä kirkuvan keltainen avainnauha kaulassa. On hienoa, että tässäkin asiassa voi noudattaa omaa tyyliään. Sain mahdollisuuden valita MioSa. design :n valikoimista itselleni ja tyttärelleni avainnauhat. Oma valintani oli hienostunut Charlotta avainkaulakoru ja tyttäreni halusi soman Nellie avainnauhan. Meillä eletään juuri nyt vaihetta, jossa kaikki äidin jutut kiinnostavat hirmuisesti. Olikin oikein kiva todeta, että nythän meillä on jotakin melkein samanlaista ja avain pysyy samalla kauniisti tallessa. Onneksi tyttäreni ei kuitenkaan ole yhtä hajamielinen ja huono muistinen kuin äitinsä.
Kotimainen MioSa. design on tunnettu raikkaista ja modernilla twistillä toteutetuista puuhelmituotteista. Käsin valmistetut tuotteet hehkuvat pehmeissä pastellin sävyissä ja ovat maalattu kotimaisilla maaleilla. Toki valikoimasta löytyy myös suloisia kausisävyjä Tuotevalikoima on ilahduttavan runsas. Avaimenperien ja avainkaulakorujen lisäksi löytyy mm. kaulakoruja, rannekoruja, pyyhenipsuja, pannunalusia ja magneetteja. Kaikkea kivaa kotiin ja lahjaksi. Tuotevalikoimassa on huomiotu myös miehet ja pojat. Tutustu ihmeessä ajankohtaisiin joulutuotteisiin
Yhteistyössä Always somewhere else ja MioSa. design
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie

Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
▼
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
►
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
►
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
►
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
►
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
Talossamme on ehditty viettää jo monet lasten syntymäpäivät, mutta sunnuntaina meillä oli ensimmäistä kertaa teema. Oli todella helppoa p...
-
Minä rakastan kirjoja. Vanhoissa kirjoissa on usein kauniita kansia. Hylättyjä kirjoja löytyy kierrätyskeskusten ilmaispuolelta, lehtiroskik...
-
*Kirja saatu kustantajalta WSOY Erikoisina ja haastavina aikona haluaa usein palata tuttujen ja lohtua tuovien asioiden äärelle. Min...
-
*Kaupallinen yhteistyö Anttiina Kotimme ehdoton sydän löytyy keittiöstä. Ruokapöydän ääreen perheemme kokoontuu yhteisille aterioille. Ru...
-
Kaupallinen yhteistyö Illan hämärtyessä kävelen kotiin. Jalkakäytävä on täynnä tippuneita syksyn lehtiä. Katuvalot hohtavat. Kiedon kaulalii...
-
*Kirja saatu kustantajalta Gummerus Minäkin olen kasannut vuosien aikana monta listausta isoja ja pieniä toiveita ja unelmia. Listaukset ole...
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.