sunnuntai 1. joulukuuta 2019
#slowmorning - Aamukahvilla
*Kaupallinen yhteistyö
Turun Kahvipaahtimo
Minusta on tullut lasten myötä aamuihminen. Ennen lapsia torkutin herätyskelloa viimeisille minuuteille saakka. Join aamukahvini pikaisesti ja juoksin bussipysäkille. Nykyisin hoidan kolmen lapsen aamutoimet ripeästi, jotta yksi heistä ehtii ajoissa kouluun ja kaksi muuta katselemaan aamuohjelmia. Tämän jälkeen on minun vuoroni. Avaan sälekaihtimet, sammutan sähkövalot ja sytytän kynttilän Napsautan diffuuserin päälle. Laitan taustalle soimaan musiikkia, joka kolahtaa sydämeen juuri siinä hetkessä. Tällä viikolla keittiössä on soinut joululaulujen lisäksi Gwen Stefani ja Taylor Swift.
Keitän aamukahvin hartaudella. Tänä aamuna valitsin aamukahviksi Turun Kahvipaahtimon Los Pinos kahvia. Valikoin astiakaapista lempimukini ja kaadan valmiin kahvin kuppiin. Sekaan sokeria ja maitoa juuri oikea määrä. Pidän kovasti kahvin mukanaan tuomasta makupeletista: kinuski, hunaja, kevätkukkia, yrttimäinen, makea ja täysi. Juon aina kaksi kupillista. Usein katselen ulos keittiön ikkunasta, kun päivä hiljalleen heräilee. Marraskuun harmaina aamuina olen siirtänyt katseeni pois loskasta ja harmaudesta kohti kotikorttelimme jyhkeitä vanhoja puita ja kauniita orapihlaja-aitoja. Tänään joulukuun ensimmäisenä päivänä maisema näyttää ihanan valkoiselle. Taustalla soi hiljaa musiikki. Lapset ovat siirtyneet leikkihuoneeseen leikkimään.
Ihanaa, että uusia kahvielämyksiä on vielä luvassa kahden paketin verran. Tulossa maisteluun Los Pirineos Shade #09 ja La Nueva Montana. Kahvien mukana saan matkata kotikadulta El Salvadoriin ja Guatemalaan. Tänään piipahdin Hondurasissa. Brasilian matkan ansiosta pystyn kuvittelemaan paahteisen auringon ja ilmankosteuden ihollani. Muistan miltä kypsä ananas tuoksui vanhan kaupungin torilla ja, kuinka Atlantin aallot löivät rantaan nostaessani aamukahvin huulilleni. Suloisia kahvimuistoja.
Yhteistyössä Always somewhere else ja Turun Kahvipaahtimo
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie
Villasukkia ja sadepäiviä rakastava ikuinen runotyttö kirjoittelee elämästään keltaisessa rintamamiestalossa. Tarinoita ruuhkavuosista, rakkaudesta ja haaveista.
Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
▼
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
►
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
►
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
►
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
►
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
* Kaupallinen yhteistyö Jollyroom Sain ilokseni mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Jollyroomin kanssa ja piristää hieman lastenhuonee...
-
*Kaupallinen yhteistyö Lush Päätin repäistä viikonloppuna itseni irti totutusta kaavasta ja vietin kotosalla rentouttavan Spa-hetk...
-
En ole koskaan omistanut maximekkoa. Jostakin syystä en ole sellaista koskaan edes uskaltanut sovittaa. Olen ajatellut, että sellainen sa...
-
Pihalla nököttävä leikkimökki on nyt siivottu talven jäljiltä kesäkuntoon ja leikki voi alkaa. Perheen kuopus on ollut leikkimökistä to...
-
Muumeja onkin vilahdellut blogissa aina silloin ja tällöin. Tällä kertaa Muumit hullaantuivat työpisteellä. Suupielet kyllä nousevat heti...
-
*Kaupallinen yhteistyö Putiikki Pietamo Tunnustan. Minä olen sitä tyyppiä, joka kulkee viikosta toiseen äitinuttura/hätäponnari keikkue...



0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.