tiistai 3. joulukuuta 2019
Päijät-blogit - Kukkaloiston keskellä
Eräänä marraskuisena päivänä sain heittää hyvästit siihen asti hieman kärttyisälle päivälleni kotona lasten kanssa ja suunnata kohti Lahden keskustaa. Päijät-blogit kokoontui Aleksanterinkatu 25 sijaitsevaan Kukka ja Sisustus Neilikka liikkeeseen viettämään yhteistä pikkujoulua. Ihana jouluinen tunnelma sulki syliinsä jo putiikin edustalla. Hämärässä loisti ihana valomeri, joka ohjasi meidät kohti sisätiloja. Olen rakastanut kukkakauppoja ihan pienestä pitäen. Mieleeni on piirtynyt ihania muistoja. Eräällä kauppiaalla oli tapana antaa minulle varrestaan katkenneita pikkuisia kukkasia. Liikuttava ja ihana ele tytön tylleröiselle. Vaalin pientä kukkastani ja silitin sen pehmeitä lehtiä.
Takaisin pikkujouluihin. Oli mukava kokoontua taas yhteen tutun porukan kanssa. Neilikan omistaja ja kukkakaupan sielu Tiina kertoi meille kakkukahvien lomassa värikkäästi omasta polustaan kukkien maailmaan ja työn merkityksestä hänelle. Kuinka valtavan laajasta ja monisäikeisestä työstä onkaan kyse. Kaiken ytimessä on tietysti kohtaaminen asiakkaan kanssa. Minä jäin miettimään millaista on työskennellä kauneuden keskellä. Millaista on tehdä omilla käsillään kauneutta muiden elämään. Kaikki ne värit, tuoksut ja asetelmat. Itse kaipaan ja janoan kauneutta ja yksityiskohtia. Yritän löytää niitä kaikkialta ja joka paikasta. Kaunis leikkokukkakimppu pöydällä edustaa minulle herkkyyttä, lämpöä, värien ja tuoksujen sinfoniaa, sekä veistoksellisuutta. Kimppu sisältää myös aina kauniin ajatuksen ilahduttaisesta, muistamisesta ja kunnioittamisesta.
Kukka ja Sisustus Neilikka on kyllä ihana kuvauskohde. Olisin viihtynyt pidempäänkin vain kuvaamassa kukkaloistoa, kauniita piensisustustuotteita ja jouluvaloja. Tiina ja hänen henkilökuntansa on todellakin käyttänyt kaiken kekseliäisyytensä ja luonut jotakin erityistä ja ainutlaatuista. Käykää tekin sukeltamassa jouluiseen ihmemaahan!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie

Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
▼
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
►
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
►
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
►
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
►
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
*Kirja saatu kustantajalta Gummerus Minäkin olen kasannut vuosien aikana monta listausta isoja ja pieniä toiveita ja unelmia. Listaukset ole...
-
Talossamme on ehditty viettää jo monet lasten syntymäpäivät, mutta sunnuntaina meillä oli ensimmäistä kertaa teema. Oli todella helppoa p...
-
Minä rakastan kirjoja. Vanhoissa kirjoissa on usein kauniita kansia. Hylättyjä kirjoja löytyy kierrätyskeskusten ilmaispuolelta, lehtiroskik...
-
Eilen laitoin paketin postiin yhdelle ihanalle odottavalle äidille. Jotakin pientä ja hyödyllistä. Eilen pakkasin myös toiselle odottaval...
-
*Kirja saatu kustantajalta WSOY Erikoisina ja haastavina aikona haluaa usein palata tuttujen ja lohtua tuovien asioiden äärelle. Min...
-
*Kaupallinen yhteistyö Anttiina Kotimme ehdoton sydän löytyy keittiöstä. Ruokapöydän ääreen perheemme kokoontuu yhteisille aterioille. Ru...
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.