*Kaupallinen yhteistyö
Rahula
Päijätmedia
Monet teistä on ihanasti elänyt mukana meidän koiranpennun odotuksessa, saapumisessa ja uuden arjen opettelussa. Voitte uskoa, että talossa on riittänyt ihanasti melskettä. Monta viikkoa valmistauduimme koiranpennun saapumiseen. Sisällä talossa vaihdoimme järjestystä ja samalla tarkistimme, että kaikki paikat ovat pennulle turvallisia. Hankimme ajoissa asiaan kuuluvat tarvikkeet. Haimme pennun kotiin Pohjanmaalta, joten hän tuli kotiin turvallisesti kuljetuskopassa. Kuljetuskoppa meiltä löytyi talosta jo ennestään, sillä olemme entisiä kissan omistajia. Seuraavassa listaa hankinnoistamme. Osan hankinnoista saimme yhteistyönä Rahulan kautta.
Ruokakupit
Ruoka-alusta
Makuualusta
Pentuhäkki (käytetään vain rajaamaan pois vaaralliset alueet)
Koirashampoo
Hammasharja & tahna
Korvanpuhdistin aine
Harja
Säädettävä panta
Talutin
Lelu
Mushi puppy pakaste
Pure Natural Chicken puppy
Teimme monta nimilistaa ja mietiskelimme nimeä todella pitkään. Kotiin tultuamme tokaisin, että koiranpentu näyttää aivan Toivolle. Nimi Toivo tuli listan ulkopuolelta. Myöhemmin huomasimme, että koiranpentu saapui meille Toivon nimipäivänä. Koko jutusta kehkeytyi ihana muisto. Toivo on kotiutunut meille hämmästyttävän nopeasti. Meillä on omat toimivat rutiinimme ja pentu on kestänyt hyvin meidän meluista arkeamme. Lapsetkin ovat toki hienosti osanneet ottaa Toivon huomioon. Kaikki on sujunut paremmin kuin hyvin. Minä olen ihan rakastunut Toivoon. Lepertelen ja lässytän, juttelen päivän asioita, pidän sylissä, rapsutan ja leikin. Pieni otus on tuonut elämääni valtavasti iloa.
Toivo kasvaa ihan hirmuista vauhtia ja on osoittautunut luonteeltaan lempeäksi ja yllättävän rauhalliseksi. Lempipuuhia on pallojen kanssa leikkiminen. Iso pihamaa on kyllä todella iso plussa. Meillä riittää tilaa yhteisille seikkailuille. Hiljalleen laajennamme reviiriä. Tänään on vuorossa ensimmäinen madotus. Meillä jatkuu täällä yhteinen kesäloma ja se sujuu täysin lasten ja Toivon ehdoilla. Juuri nyt en kaipaa peruuntuneita kesäreissuja ja ulkomaan matkaa. On ihana vain olla ja ihmetellä Toivon puuhia. Blogin Instagram-tilillä pääset ihmettelemään myös Toivon touhuja
Toivoisin, että osaisin kertoa teille, miten ihanaa on taas kuulla talossa koirantassujen tapsutusta. Talossa myös leijailee kevyt kukkaistuoksu. Tuoksu tulee Toivosta. Hän on ihana tuoksukoira.
Ihana pieni Toivo! <3
VastaaPoistaMeidän edesmennyt Lola oli tuoksukoira. Välillä sen huomasi vain kun nuuskutteli sen päätä, välillä tuoksu leijaili koiran ympärillä. Lolan tuosku oli myski, ja vaikken tykkää myskistä muuten niin tuo ei ollu silti mitenkään epämiellyttävä :) Luin jostain joskus että tuoksukoirat tuoksuu etenkin silloin, kun koira on onnellinen tai sillä on muuten erityisen hyvä olla. Teillä on sen mukaan kyllä erittäin onnellinen pieni koira, kun koko talo tuoksuu <3
Kiitos kommentista. Anteeksi, että vastaukseni on viipynyt. Kesä ja Toivo on vienyt minut mennessään. Hauska juttu tuo tuoksuminen. Viikonloppuna nukuin Toivon kanssa samassa huoneessa ja heräsin Toivon tuoksuun. Koko olohuone tuoksui makealle orvokille. Totesin itsekseni, että taitaa koiruus olla tyytyväinen ja jatkoin unia minäkin. Ihanaa lähestyvää viikonloppua sinulle.
Poista