torstai 12. marraskuuta 2020

Tulevaisuus näyttää epäselvälle


Maanantai. Tiistai. Keskiviikko... Päivät juoksevat samanlaisena virtana eteenpäin. Kolme lasta ja koira, sekä talo pitävät minut täysin työllistettynä. Meillä ei enää kukaan lapsista nuku päiväunia, joten voitte kuvitella, miten kiivas tahti meillä talossa on. Haluaisin kirjoittaa blogia enemmän, mutta tällä hetkellä aikaa on rajatusti. Mielessä ei ole kuitenkaan kertaakaan käynyt, että laittaisin ns. pillit pussiin. Tällä hetkellä tämä blogi tuntuu Instagram-tilin ohella ihanalle tavalle levähtää hetki ja koota ajatuksia. Kirjoittaminen pitää minut kiinni siinä ihmisessä, joka olen kaiken tämän kuormituksen alla. Olen myös sitä mieltä, että minun tulisi raivata enemmän tilaa kirjoittamiselle, koska tämä harrastus selkeästi tukee jaksamistani.

Pää tuntuu jatkuvasti hivenen sumuiselle. Minun pitäisi olla nyt terävänä miettimässä, mitä rupean tekemään elämäni kanssa. Kotiäitivuodet ovat takanapäin ja olen saanut huomata, miten vaikeaa on edes ajatuksen tasolla olla taas aktiivinen osa ympäröivää maailmaa. Omassa kuplassa eläminen on saanut minut epäilemään lähes kaikkia asioita, joita pidin ennen varmana, kuten ammatinvalintaa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ainut väylä takaisin työelämään käy koulunpenkin kautta. Olen yrittänyt miettiä omia vahvuuksiani ja osaamista. Tällä hetkellä näen oman itseni kovin negatiivisessa valossa. En tavoita omaa ammatillisuuttani. Kaiholla muistelen entistä minääni, joka valmistui ja marssi itsevarmasti tekemään unelmiensa työtä. Olinko se todella minä?

Kotiäitivuosina olen hoitanut kotia ja lapsia. Olen kirjoittanut blogia ja ylläpitänyt some-kanavia, sekä perustanut Maitokahvimedia yhteisön. Ainut harrastukseni on ollut kirjoittaminen ja kuvaaminen. Olen kerännyt oppia markkinoinnista ja asettanut itselleni somessa uusia ja uusia tavoitteita. Kotielämän ohella some on tarjonnut minulle valtavan määrän onnistumisia. En kuitenkaan usko, että harrastuksesta voisi tulla työ. Liiketoiminnan ammattitutkinto, Visualisti olisi aivan upea juttu, mutta tällä hetkellä Helsinkiin meno opintojen perässä tuntuu melkoisen epätodennäköiselle vaihtoehdolle. Olen laittanut lapset edelle aivan kaikessa, niin monta vuotta. Tuntuu vaikealle ohjelmoida itsensä uudestaan. 

Ymmärrän kuitenkin, että minulla on edessäni monta hyvää vuotta työelämässä. Minun tulee saavuttaa jokin selkeys sen suhteen, mitä ryhdyn tekemään. Monesti olen ajatellut, kuinka helppoa olisi ollut vain jatkaa tutussa työssä ja jättää perheen perustaminen vain ajatukseksi. Asuisin luultavasti vieläkin Helsingissä ja tekisin työtä samassa työyhteisössä. Säästäisin rahaa matkustaakseni ympäri maailmaa lomillani. Täysin turhaa ajatusten pyörittelyä. Tulevaisuus näyttää siis vähintäänkin epäselvälle ja aika on loppumassa. Voitte kuvitella, että pienoinen ahdistus nostaa päätänsä.

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä ahdistukseen. Kuulostaa niin tutulta. Minä tosin lähdin kymmenen kotivuoden jälkeen töihin tänä syksynä. Silti en tiedä vieläkään mihin suuntaan seuraavaksi työelämässä. Tietoni ja taitoni kaipaisivat päivitystä. Nykyinen työni on väliaikainen ja loppuu viimeistään keväällä. Silloin pitäisi viimeistään miettiä, mitä seuraavaksi. En tiedä itsekkään. Nyt olen yrittänyt työntää pohdinnat sivuun ja elänyt vain tässä ja nyt. Se on toisaalta helppoa näissä ruuhkavuosissa. Ei ole aikaa miettiä ja pysähtyä.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos sinulle. Olen seurannut sinun polkuasi suurella mielenkiinnolla. Sinä kyllä löydät paikkasi. Ole siitä ihan varma. Kevääseen on onneksi myös aikaa. Vielä ehtii miettiä erilaisia vaihtoehtoja. Mukavaa viikonloppua sinulle.

      Poista