tiistai 1. joulukuuta 2020

Enemmän aikaa minulle


Ihana joulukuu on täällä. Uusi kuukausi täyttää minut lempeydellä itseäni kohtaan. Tänään havahduin, miten pitkään olen kohdellut itseäni säälimättömästi. Olen arvostellut ja moittinut itseäni projektin aikataulun venymisestä, läsnäolon puutteesta ja vetämättömästä olosta. Olin tyystin unohtanut lieventävät asianhaarat. Jo monta kuukautta olen nukkunut jälleen rikkonaisia öitä. Jatkuvat herätykset sävyttävät jokaista yötäni. Nukun lastenhuoneen sohvalla vähintään puolet yöstä. Univajeesta huolimatta olen pysynyt monen asian suhteen tehokkaana. Arki ei ole kärsinyt ja olen hoitanut kaikki sometyöt aikataulussa. Keskeneräinen projekti on pysynyt liikkeessä ja asiaa on edistetty, vaikka homma ei vielä maalissa olekaan. Lapset, koira ja koti on hoidettu.

Ainut asia, jota olen toistuvasti laiminlyönyt olen minä itse. En ole pitänyt kiinni omista rajoistani ja oikeuksistani. En ole huolehtinut omasta jaksamisestani. Elämä on juuri nyt hektistä, mutta voisin silti varata itselleni parturin. Voisin opetella ottamaan omaa aikaa. Minun ei tarvitse aina olla kaikille saatavilla. Arjesta varmasti löytyisi myös minulle ihan omia palasia, jos vain tarttuisin tilaisuuksiin hanakammin.

Olen jo pitkään tiedostanut, että puhuessani en juuri koskaan totea suoraan tekeväni jotakin, vaan aikomukseni alkavat aina kysymyksellä. Olisi aika kivaa vaihteeksi vain todeta, että: "Äiti ottaa nyt vähän omaa aikaa". En tiedä pääsenkö koskaan, niin pitkälle, mutta toivoisin ainakin näkeväni itseni hivenen positiivisemmassa valossa. Elämää ja arkea tarkastellessa saan lopulta hämmästyttävän paljon aikaiseksi. Leivon omat kakkuni ja asennan tonttuoven. Päivitän blogia ja muita somekanavia. Huolehdin kotona aina ja kaikesta. Loihdin tarvittaessa nopeasti naamiaisasun esikoiselle ja jaksan innostua jokaisesta juhlapyhästä. Suunnittelen kivoja yllätyksiä ja rapsuttelen corgia. Ehdin vastata jokaiseen minulle lähetettyyn viestiin jokaisessa somekanavassa. Kannan huolta ikääntyvästä äidistäni ja hoidan hänen asioitaan. Kastelen viherkukkaset ja juttelen niille lempeästi. Miksi en voisi jutella lempeästi myös itselleni? Suoda omaa aikaani myös itselleni?

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa liian tutulta! Minäkin kaipaan enemmän aikaa ja lempeitä ajatuksia.

    <3

    VastaaPoista