Blogi kasvaa kirjoittajansa mukana

Tänään tulin ajatelleeksi, että voi sentään minä vuonna 2009. Silloin siis aloitin MiruMaru blogin kirjoittamisen. Lähtökohdat elämällä oli kovin toiset, kun nykyään. Olin melkoisen tuore pääkaupunkilainen, joka asusti ensimmäistä omaa kotiaan ja sisusteli sitä innolla miehensä kanssa nenä sisustuslehdessä kiinni. Perhe kasvoi parilla koiruudella ja vietettiin vapaa-aikaa Koirasaaressa ja koirapuistoissa. Oli jotenkin kiire saada paljon ja kaikkea. Vanha auto vaihtui uuteen ja kotiin raahattiin design- valaisimia, sekä tehtiin reissuja ulkomaille. Saatiin molemmat siinä vaiheessa tehdä töitä johon olimme koulutuksen saaneet ja itse olin todella unelmatyössä jota kaipaan vieläkin. Oli aikaa kierrellä viikonloppuisin kirpputoreja ja varhaiset postauksenikin taisi käsitellä juuri niitä löytöjä. Ja kuitenkin ajattelen, että mitä minä mistään tiesin? Toisaalta pitäisi varmasti tarkastella mennyttä itseään kaikella hellyydellä ja lempeydellä.

Miten blogi sitten on muuttunut? Vai pitäisikö sanoa miten minä sitten olen muuttunut noista ajoista? Luulen ainakin, että yritän löytää nykyisin jotakin syvyyttä näihin postauksiin. Toisaalta olen aina ollut kamalan yksityinen ja arka ihminen paljastamaan mitään omasta maailmastani ja blogin pitäminen on ollut hyvää harjoitusta. Olen varmasti tarkasti rajannut mistä kirjoitan ja mistä en. Mitä kuvissa näytän ja mitä en. Trendi on, että kaikki pitäisi paljastaa ja en varmasti jatkossakaan kuulu tähän joukkoon. Blogin kategoroiminen on myös tuntunut melkoisen haastavalle. Tuntuu olevan vaatimus myös siihen, että blogin pitäisi olla jotakin tiettyä ja olenkin miettinyt mitä MiruMaru on nyt tänä päivänä. Sujahtaako blogi lifestyle/mammablogiksi? Elän aika omassa rytmissä "lasteni" kanssa enkä seuraa liikaa sitä mitä ympärillä tapahtuu. Lifestyle kuulostaa siltä, että pitäisi ratsastaa trendien perässä..noh tarkka suomennos on varmasti elämäntyyli ja meillä se on verkkainen ja hiljainen. Olemme lapsiperhe ja odotan perheemme kuopusta, mutta en tänne päivitä raskauttani viikko viikolta, vaan se kulkee mukana siinä missä jokin muu teema. Olen äiti, mutta olen myös muuta. Tunnustan, että olen ajatellut tässä postauksia tehdessäni, että joku lukija ehkä nyt tuskastuu äitiys/odotus höpinöistä, jos on seurannut blogia alusta asti ja ollut kiinnostunut erilaisista jutuista. Blogi kulkee kuitenkin minun matkassani ja kertoo minun elämästäni sellaisena, kun sitä kulloinkin elän.

Bloggaamisesta on ollut niin hirveästi juttua joka puolella. On puhuttu paljon kiusaamisesta ja siitä miten keskustelupalstat täyttyvät kommenteista, kun suurten blogien pitäjiä arvostellaan. Uusia blogiportaaleja syntyy ja blogien ympärille on kehittynyt kattava mainosbisnes. Puhutaan myös verotuksesta koskien bloggaajien saamia tuotelahjoja tai rahallista korvausta. Pitkään yhteistyökuviot ja palkan saaminen on ollut vain tiettyjen isojen blogien pitäjien etuoikeus. Monet kysyvät ovatko yhteistyöblogit arvokkaampia tai parempia kuin sellaiset blogit joiden lukijavoluumit eivät riitä moiseen puuhaan. Monesti vastaus on varmasti, että eivät ole. Itse olen suhtautunut asiaan niin, että jos jokin juttu tuo minulle itselle iloa ja innostusta tähän touhuun niin se tuskin on pahasta. Bloggarin täytyy vain itse muistaa miksi alunperin alkoi blogata. Mitä olette mieltä? 

Paljon myös puhutaan minkä kokoisia kuvien tulisi blogissa olla ja kuvienkäsittely alkaa olla ihan pakollista touhua. Toiset kommentoivat, että eivät jaksa lukea pitkiä raapustuksia vaan haluavat mielellään vierailla kuva painotteisissa blogeissa. Noh tämä postaus on kaikkea muuta. Pilkkusääntöjen unohtaminen ja yhdyssanavirheiden tekeminen on syntiä somessa. Noh, noh. Ei se elämä siihen lopu. Muiden blogeja lukiessani kiinnitän enemmän huomiota siihen kiinnostaako aihe minua vai ei.