Mietin tässä juuri yksi päivä, että blogin kirjoittaminen on varmasti minun pitkäaikaisin harrastukseni ikinä. Aloittaessani en edes uskaltanut ajatella homman kantavan tänne asti. Tästä pienestä kirjoittelusta ja kuvien jakamisesta on tullut yllättävän tärkeää. Oma ikkunani maailmaan. Enimmäkseen kirjoitan itselleni, mutta joskus ajattelen, että kenties joku tuolla jossakin lukee näitä raapustuksia sittenkin. Moni aloittaa blogin kirjoittamisen äitiyslomalla. Se tuskin on sattumaa. Tässä harrastuksessa saa tuuletella tunteitaan tai keskittyä johonkin kauniiseen yksityiskohtaan ohikiitävässä hetkessä.
Palatakseni arkeen. Koti on edelleen remontissa. Kaikki huoneet ja huonekalut tuntuvat olevan paketissa. Vajaan viikon päästä talossa käynnistyy se suurin myllerrys, kun keittiö remontoidaan. Tämän viikonlopun asialistalla on ollut Martin ja Maunon koiratarhan rakentaminen pihamaalle. Ihanaa ajatella, että koirat saavat kohta olla ihan vapaasti omassa paikassaan. Leikkitilaa on oikein mukavasti. Masu alkaa jo hidastaa menoa ja lepoa huomaa tarvitsevansa paljon enemmän kuin ennen. Hieman harmittaa pysyä poissa remonttihommista. Ennen olisin huiskinut mukana menossa, mutta nyt vastaan vain muonituksesta. Pikkuisen masuvauvan eteen yritän tehdä asioita. Lähinnä hankkia kaiken tarvittavan ajoissa. Juuri eilen tilasin pienoisesti vaatteita. Toivon saavani vauvan huoneen valmiiksi tässä lähipäivinä. Mieli varmasti sitten hieman rauhoittuu ja voin keskittyä viimeisten viikkojen odotukseen. On ollut todella rauhaton olo kaiken kanssa. Ehtiikö kaiken laittaa valmiiksi uutta tulokasta varten. Aika on mennyt niin nopeasti. Ajatella. Kohta se elämä mullistuu aika isosti. Ei sitä varmasti voi oikein etukäteen edes hahmottaa kunnolla.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.