lauantai 11. lokakuuta 2014

Jos jonkinlaisia hortonomeja





Lämmintä on riittänyt. Pihamaalla käännetään äidin kanssa kukkapenkkejä,  jotka sisältävät lähinnä pelkkää rikkaruohoa. Työ on hidasta ja hikistä. Ihanaa nähdä miten piha muuttaa muotoaan ja ties kuinka pitkästä aikaa sitä hoidetaan rakkaudella. Kasveista ja puutarhanhoidosta en tiedä juuri mitään, mutta täytyy vain uskaltaa. Tekemällä sitä oppii.
Kuvasta hieman erottuu vanha piha-allas, joka oli ensin tarkoitus täyttää kivillä. Pihaa tarkkailtuani on käynyt ilmi, että linnut käyvät siinä päivittäin kylpemässä. Kylpemistä on melkoisen hauska katsella. Altaan osalta on siis luvassa kunnon putsaus ja pieniä kiviä altaan pohjalle. Vesipumppu olisi kiva myös.

Istutushommia: Dahlioita, ruiskaunokkia, tilliä, ruohosipulia ja persiljaa. Katsotaan miten käy. Ruukkuihin käytiin viikonloppuna hakemaasa edesmenneen pappani suosikkia samettikukkia. Mukaan tarttui myös puutarhapöytä. Päästään vihdoin syömään grilliherkkuja ulkosalla. Koiruudet ovat saaneet tarhan ja hieno tarha se onkin! Luulen, että ovat tyytyväisiä. Entiset kaupunkilaiset.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.