Riesana jatkuva unettomuus

Olen lähes neljän vuoden ajan kärsinyt unettomuudesta. Olen kai koko elämäni ollut enemmän tai vähemmän herkkäuninen tapaus. Elämän muutokset ja mullistukset sekä mieltä painavat asiat ovat aina valvottaneet minua. Ensimmäisen kerran ongelma nosti kuitenkin vasta häiritsevästi päätänsä esikoisen odotuksen myötä. Jo aivan odotuksen alkuvaiheissa yöt rupesivat olemaan rikkonaisia. Sain nukkua vain tietyssä asennossa ja vauvan liikkeet pitivät myös hereillä. Tämä kaikki tietysti on vielä ihan normaalin rajoissa ja varsin yleistä monella odottavalla äidillä. Odotusajan huonon unenlaadun ja määrän jälkeen rupesin valvomaan pientä vauvaa ja hänen untansa. Neuvolassa todettiin, että tyttö nukkuu, mutta äiti ei. Kaikki vaistot olivat niin pinnassa, että nukkuminen oli todella vaikeaa. Heräsin pienempäänkin vauvan liikkeeseen tai tuhinaan.Tyttöni on ollut pienestä asti todella hyvä nukkuja ja olisin todella voinut myös itse levätä. En vain pystynyt. Jokainen vanhasta talosta kuuluva räsähdys ja pihavalojen syttyminen herätti minut. Valvoin lukemattomia öitä töllöttäen kattoa. 

Unettomuudesta tuli minulle normaali olotila. Havahduin puhumaan siitä neuvolassa vasta viime kuussa ja tajusin, että unettomuutta on kestänyt kohta neljä vuotta. Nukun yössä parhaimmillaan 3-4,5 tuntia. Pieni tyttö talossa ei ole nukkunut päikkäreitä enää 1,5 vuoteen eli päivä mennään melkoisella rallilla läpi ja siihen päälle vielä loppuraskauden vaivat. Olen väsynyt, mutta uni ei tule. Viimeisestä neuvolalääkäristä kävelin ulos unilääke resepti kädessä. Tarkoituksena olisi, että kerran viikossa pystyisin nukkumaan yhden kokonaisen yön, vaikka olohuoneen sohvalla. Resepti on yhä lunastamatta, mutta se helpottaa kummasti, että voin tarvittaessa marssia apteekkiin sen kanssa.

Mihin jatkuva unettomuus sitten on vaikuttanut. Varmasti olen hermostuneempi ja lyhyt pinnaisempi. Helposti alkaa myös parisuhteessa pitämään toista osapuolta vihollisena, joka ei tee niin paljon kotitöitä tai osallistu arkeen tarpeeksi. Unohtelen asioita ja en pysy aina ihan selvillä viikonpäivistä. Mieli on välillä maassa ja tunnen olevani tehoton. Koko kroppa tuntuu kasalle lyijyä. Olen aina ollut pienoisesti suorittaja, joten koti/lapsi/koira on aina hoidettuna ja pyykit pestyinä. Joistakin asioista välillä luistan. Meillä syödään eineksiä, kun en jaksa laittaa ruokaa ja toisinaan jätetään ulkoilu väliin tytön kanssa ja katsotaan piirrettyjä. Ja tietysti pitää sitten vielä tuntea syyllisyyttä siitä, että tyttö ei saanut päivittäista annosta raitista ulkoilmaa. Katselen ikkunani ohi lipuvia lastenrattaita ja voin vain ajatella, että jos jaksaisin kävellä leikkipuistoon asti niin nukahtaisin varmasti penkille. Kavereiden näkeminen ja ns. omat menot ovat jääneet pois. Energia ei vain riitä. Olen miettinyt, että jos tuleva kuopus on kova valvomaan niin se ei ehkä tunnu niin rankalle (pienoisesti auttaa ahdistukseeni). Varmasti edessä on jonkinlainen itsensä uudelleen ohjelmointi, että sitä jaksaa porskuttaa kaikki nämä tulevat vauva/pikkulapsi vuodet. Kyllä sen itse nyt ymmärtää, että asiaan tulee saada jokin muutos. Luulen kuitenkin, että aika moni äiti on kanssani samassa suossa.  

Jotenkin sitä ajattelisi, että päivän puuhat riittäisivät tainnuttamaan norsunkin yölevolle, mutta ei. Insomnia on sellainen, että siitä muodostuu helposti noidankehä. Tajuttuani oman ongelmani syvyyden huomaan jännittäväni sitä millainen yö on taas edessä ja kuinka väsynyt aamulla olen. Tunnetusti stressi lisää unettomuutta. Olemme olleet muutamia öitä poissa kotoa hotellissa, jotta saisin hieman levättyä ja tämä on toiminut kyllä. Ilmeisesti vastuun väistyminen harteiltani saa minut nukahtamaan. Lapsiperheen rahoilla hotellissa yövytään vain kerran tai pari puolessa vuodessa ja olen aika huono olemaan erossa tytöstä. Kemiallisen unen kokeileminen kerran viikossa voi ratkaista paljon ja viedä väsymykseltä sen terävimmän kärjen pois. Kokemuksia kehiin rakkaat lukijat!