perjantai 30. tammikuuta 2015
Baby in the House
Paljon on tapahtunut ja maailma mullistunut näiden lähipäivien aikana. Arki on mennyt ihan uusiksi. Vielä etsitään sitä meille sopivaa systeemiä ja tempoa asioiden kanssa. Kaikki hoidetaan siten, kun pikku mies talossa sallii. Hauskoja ja koomisia tilanteita on riittänyt melkoisesti. Niitä tuntuu syntyvän eniten arkisista jutuista, kun talossa hyörii nyt isimies. Tavallisesti me tytöt olemme tottuneet olemaan aika omillamme viikolla. Isyysloma juoksee hurjaa vauhtia eteenpäin. Nyt jos koskaan ajan haluaisi pysäyttää.
Hymyilyttää, kun katselen talossa ympärilleni. Täällä näyttää juuri sille, kun taloon olisi saapunut vauva. Tuttipulloja, rintapumppu, puklurättejä, pieniä vaippoja ja kaikki tavarat hieman hujan hajan. Sängyt peittämättä pitkälle iltapäivään (jos kukaan ei ole tulossa kylään) ja tiskejä hieman kasaantuu tiskipöydälle. Kaikki ihanasti sekaisin täällä meidän Huvikummussa. Isimies rupeaa muistuttamaan enemmän ja enemmän äityliä: molemmilla silmäpussit. Ihanaa elämää!
Synnytyskertomus vol 2 on tarkoitus postailla, kun saan ensin itse asian prosessoitua itseni kanssa. Takana on melkoisen rankka reissu. Palkinto on tietysti mitä parhain eli terve poika. Voiko muuta enää toivoa. Talossa vietämme ihanaa vauva-arkea ja tutustumme uuteen tulokkaaseen. Sydän on täyttynyt onnen pärskähdyksillä. Meillä on kaikki hyvin. Yhdessä on hyvä olla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie

Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
►
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
►
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
►
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
►
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
▼
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
Talossamme on ehditty viettää jo monet lasten syntymäpäivät, mutta sunnuntaina meillä oli ensimmäistä kertaa teema. Oli todella helppoa p...
-
*Kaupallinen yhteistyö Olenkin blogissa ehtinyt jo aikaisemmin mainita Bulba:n ihanasta diffuuserista, joka on ollut jo tovin yksi ar...
-
Kaupallinen yhteistyö Vanhempien makuuhuoneen uudet tyynyt ja esikoiselle hankittu lämmin lasten peittosetti saivat talossamme aika...
-
Melkoisen kummallisia kelejä on pidellyt. Yhtenä päivänä lunta ja pakkasta ja toisena taas vettä ja loskaa. Oli sää millainen tahansa, ni...
-
Monessa blogissa on vilahdellut iloisesti temppuilevia lapsia. Riemunkiljahdukset on melkein saattanut kuulla omissa korvissa. Tästä inno...
-
Kohta se on taas edessä. Neuvola. Iiks. Meillä ei ole mennyt esikoisen kanssa neuvolakäynnit ihan putkeen. Pieni tyttö jännittää itse paikka...
Onnea uudesta perheenjäsenestä. <3
VastaaPoistaKiitos hirmuisesti. Ihanaa olla kotona ja elää tätä vauva-arkea koko perheen voimin. Elämä antaa parastaan.
VastaaPoistaIhanasti kirjoitettu. Pystyn tällä hetkellä samaistumaan kirjoitukseesi. Niin on meilläkin vähän kaikki hujan hajan. Isyysloma alkaa meillä olemaan jo lopuillaan ja arkeen palataan maanantaina. Huoh!
VastaaPoistaNiin ja Onnea vielä kerran!
Kiitos Jonna ja onnea myös teille! Ja voimia ja jaksamista arkeen paluuseen.
PoistaPaljon onnea:)!
VastaaPoistaKiitos kovasti onnitteluista Camilla!
PoistaOnnea, suloinen poika!
VastaaPoistaKiitos. Suloinen ja todella kiltti.
Poista/Landemutsi Toivottaa ONNEA isolla sydämellä. <3 Vauvat on ................... Ihania!
VastaaPoistaTäällä ja vielä pikku vauva-aikaa kun nelonen on juur ja juur 3kk ;)
Kiitos onnitteluista Marjo. Olen ihan häkeltynyt, kun onnitteluja satelee näin paljon. Koko perhe kiittää.
Poista