Ei niin täydelliset blogiäidit- Syyllisyyden tunne ei auta paremmaksi äidiksi

Minä olen nuoresta asti ollut lahjakas sen suhteen miten paljon osaan kasata kiviä omaan kuormaani. En ole koskaan osannut elää ns. mieli keveänä ja ilman huolia. Salaa olen kipeillyt tämän oman elämänkatsomukseni kanssa ja kadehtinut toisten positiivista ja uteliasta asennetta elämää kohtaan. Olen kai aina katsonut omaa elämääni ulkopuolisen silmin. Olen ollut oman elämäni irrallinen ja leijuva palanen. En ole pohjimmiltani negatiivinen ihminen. Olen vain ollut pitkään pelokas elämään tätä elämää täysillä. Varmuudeksi olen pitänyt jalan aina jarrupolkimella.

Oma ruoska on se mikä viiltää syvimmältä. Oman riman asettamien liian korkealle on ansakuoppa, mihin putoaa moni äiti. Mitä enemmän olen yrittänyt olla täydellinen sitä huonommin olen hommassa onnistunut. Oma riittämättömyyden ja syyllisyyden tunne ovat olleet äitiyden alkutaipaleella murskaavia. Kuinka minun piti omasta mielestäni suoriutua kaikesta itse. Kielsin itseltäni pitkään inhimilliset tunteet kuten väsymyksen. Ajatus omasta loputtomasta venymisestä oli mennä liian pitkälle. Unohdin hetkeksi, että meitähän on tässä kaksi: isä ja äiti. Tunsin kamalaa syyllisyyttä, jos istuin hetkenkin sohvalla tai keskityin johonkin muuhun, kuin omaan tyttäreeni. En osannut ajatella, että parisuhteestakin olisi ollut hyvä pitää huolta. Uppouduin niin täysin olemaan äiti, että kaikki muut osa-alueet tuntuivat tipahtaneen elämästäni pois. Syyllisyyden tunteen kanssa eläminen milloin mistäkin syystä ei auttanut minua olemaan parempi äiti. Päinvastoin. Syvissä vesissä tarpominen oli uuvuttavaa ja voimavarat vievää puuhaa.

Äitiys on muuttanut minua paljon. Eteeni on tullut paljon tilanteita, joihin on täytynyt vain heittäytyä. On ollut hienoa oivaltaa itsestään niitä perimmäisiä totuuksia ja huomata, että omia ajatuksia pystyy myös muuttamaan ja elämää muokkaamaan kohti sitä parempaa. Pahassa olossa ei tarvitse elää loputtomiin. Omasta kivireestä voi purkaa lastia pois ja täyttää se elämän pienillä iloilla. Hetkessä eläminen on taito, jota voi treenata. Olen luvannut itselleni, että myös minä saan olla välillä tarpeeton.Olen parempi äiti ja vaimo, kun pidän huolta myös itsestäni ja omasta jaksamisestani. Tänä vuonna aion opetella tervettä itsekkyyttä ja sallia itselleni enemmän omaa aika. Kysyn välillä itseltäni: "Mitä sinä tarvitset?"

Postaus on osa Kaksplus blogien Ei niin täydelliset blogiäidit postausten sarjaa. Käy tutustumassa myös muiden mahtavien naisten oivaltaviin ja herkkiin postauksiin!