Olemme viettäneet viikonloppua kahden vauvan kanssa. Talossa on ollut melkoisen hiljaista. Mies ja tyttö kotiutuvat tänään mökiltä. Sunnuntai on kaikista päivistä sellainen, että silloin pitäisi olla kaikkien koolla ihan aamusta asti. Minusta rauhalliset sunnuntaiaamut ovat parhaita. Sunnuntai on muutenkin aina ollut minun lempipäiväni. Usein tuolle päivälle ei enää jätä mitään tekemisiä tai menemisiä, vaan ihan vain ollaan leppoisasti kotona. Heti aamusta kaipasin Neiti Pippuria ja omaa parempaa puoliskoani.
Jos minulla olisi kokonainen viikonloppu aikaa olla kotona yksin katselisin varmasti dekkareita putkeen, kirjoittaisin ja kuvaisin varastoon juttuja blogia varten. Jättäisin kaikki kotihommat kerrankin tekemättä. En muista milloin viimeksi olisin ollut yksin. Tosin vauvan nukkuessa päikkäreitä ehdin hetken aikaa istua riipputuolissa kirjoittelemassa mietteitäni ihan rauhassa.
On ollut ihanaa myös keskittyä pieni hetki pelkästään Pikku Herran kanssa olemiseen. En lakkaa hämmästelemästä sitä miten aurinkoinen hän on. Heti aamusta hymy etsiytyy hänen kasvoilleen. Ihmeellistä. Ja kuinka suloiselta tuntuu pidellä häntä sylissä ja lähellä. Olemme melkoisia halikavereita. Yhdessä keinumme riipputuolissa. Kuiskaan korvaan: "Älä kasva liian nopeasti".
0 kommenttia:
Lähetä kommentti