Lautta rantautui Suomenlinnaan ja seikkailu alkoi. Vastassa olivat ohjaaja ja kuvaaja. Ensimmäisenä oli edessä ulkokuvaukset. Jännitys haihtui yllättävän nopeasti. Sain hyvät ohjeistukset ja tein vain mitä pyydettiin. Kuvausten jälkeen lähdimme ajamaan kohti Ruutikellaria. Ruutikellari on erikoinen paikka. Ulkona sää muuttui vain hurjemmaksi, mutta sisällä oli suojassa tuulelta. Mikään ylimääräinen ääni ei kantautunut sisälle rakennukseen. Väistämättäkin rupeaa ajattelemaan mitä kaikkea vanhat tiiliseinät ovatkaan nähneet. Sisälämpötila oli hivenen vilpoisen puolella, mutta asiaa auttoi lämmin kaakao ja lämpötakit. Sain pienoisesti autella kuvauspaikan laitossa ja tietysti kuvasimme videolla nähtävän haastatteluosion. Minna olikin keksinyt minulle kiperiä kysymyksiä. Tai ehkä se vain tuntui siltä, kun pääni oli pienoisesti jumissa yövalvomisten jäljiltä. Välillä tuli sekoiltua sanoissaan ja kaikki nyt voi kuvitella millaista se on olla kameran edessä ihan ensimmäistä kertaa elämässään. Onneksi sitä jotenkin ajattelee, että nyt vain täytyy ns. antaa mennä.
Kukkia ajatellessani olin heti sitä mieltä, että halusin kauniin, yksinkertaisen ja elegantin kimpun. Ja ajatuksissani oli myös kuinka haluaisin yllättää Akselin rintakukalla. Miten ihana pieni hetki siitä tulisi, kun laittaisin kukan Akselin takin rintamukseen. Kaunis kimppu ja rintakukka ovat peräisin Kampin Kukasta. Kiitos vielä kerran Jaanalle, jonka kanssa sain tehdä yhteistyötä.
Paikalle saapui vanhan kotiseurakuntamme pappi Elina Koivisto ja kävimme läpi mitä tuleman piti. On kummallista miten sitä hitsautuu nopeasti yhteen ihmisten kanssa, jotka ovat kuitenkin vieraita.
Ehkäpä selitys löytyy siitä, että koko tilanne on sen verran ainutlaatuinen ja erikoinen, sekä kysyy tiettyä heittäytymistä ja luottamusta. Kuvauspäivän jälkeen koko Ylen porukka tuntui ihan vanhoille ystäville.
Kuvassa äänimies ja Heikki Soini.
Hieman papin jälkeen Ruutikellariin saapui kuvausryhmä 2. Akseli mukanaan. Oli ihanaa kuulla Akselin ääni, vaikka olinkin vielä piilossa suljetun oven takana. Kohta koittaisi h-hetki.
Hetkessä Ruutikellari oli täynnä ihmisiä. Kamerat ja mikrofonit paikoilleen. Hiljaisuus ja ovet auki. Ja sieltä se minun mieheni asteli stailattuna ja komeana. Näki minut ja upean Ruutikellarin. Sai rintaansa valkoisen ruusun ja tarttui käteeni. Pappi astui esiin ja puhui meille kauniisti elämästä, parisuhteesta ja perheestä. Me saimme sanoa toisillemme tahdon. Tahdon sinut nyt ja aina.
Sulhanen ja Elina Koivisto
Tässä kohden fiilis oli jo melkoisen vapautunut. Päivä oli ns. purkissa. Lautalla takaisin Kauppatorille. Kello oli noin 20.00
Miten ilta jatkui?
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.