keskiviikko 27. tammikuuta 2016

#yleMHL - Kuvausten jälkeen


Ilta kahdeksan aikaan lopettelimme kuvaukset Suomenlinnassa ja kiirehdimme lautalla takaisin Kauppatorille. Meitä oli pakkautunut varsin iloinen joukko Ylen pakettiautoon ja puhuimme lähes koko lauttamatkan mistäpä muusta, kun Heikki Soinin synnytyksestä. Olin jo Suomenlinnassa paljastanut miehelleni, että meille oli varattuna pöytä mukavasta ruokapaikasta ja siellä meitä odotti pieni, mutta niin tärkeä joukko ihmisiä. Mieheni ei enää siinä kohden odottanut lisää yllätyksiä ja ilahtui kovasti.

Istuimmekin iltaa hyvässä seurassa varsin pitkään ja illan tuoksinnassa kännykkääni saapui videotervehdys Juha Tapiolta. Tämä oli yllätys myös minulle. Tiesin siitä vain pieni hetki ennen miestäni. On vaikea pukea sanoiksi sitä kiitollisuutta ja tietynlaista hämmennystä mikä valtaa mielen silloin, kun ihmiset ympärillä tekee suorastaan taikoja. Koko päivä, kaikki se mitä se sisälsi oli meille jotakin ainutkertaista. Se oli toteutunut haave.

Uskon, että muistan lopun elämääni öisen kävelyn pitkin vanhan kotikaupunkini katuja. Joka paikassa oli iloisia ihmisiä viettämässä pikkujoulujaan. Siellä me kävelimme yhdessä pienessä tihkusateessa. Kädessäni hääkimppu. Ensimmäistä kertaa kahden. Väsyneinä, hieman kylmissään, mutta onnellisina.


Saavuimme Hotelli Helkaan vasta puolenyön aikaan. Hotellin sviitissä meitä odotti tervehdys hotellin puolesta. Lämmin kiitos. Olimme niin viluissamme, että laitoimme saunan päälle, että saisimme itsemme lämpenemään. Saunan lauteilla kävimme uskomatonta päivää lävitse. Saunan jälkeen oli aivan ihanaa sukeltaa täkkien väliin. Aamulla ymmärsin miksi monet lähtevät häämatkalle heti häiden jälkeen. Kaiken pyörityksen ja jännityksen jälkeen tuntee itsensä melkoisen väsyneeksi.


Aamulla henkarissa roikkuva mekko muistutti tärkeästä juhlapäivästä. Vielä oli yksi yllätys jäljellä. Ojensin aamulla miehelleni pienen lahjan. Miesten Livboxin. Samalla lupasin, että "Ei enää yllätyksiä. Rakas".



Kaunis kiitos Hotelli Helka ja koko henkilökunta, että piditte meistä niin hyvää huolta!

2 kommenttia:

  1. Ehdin vasta eilen katsoa tuon jakson ja teidän pätkä oli kyllä ihana! Olitte molemmat tosi luontevia kameran edessä! Jäinkin miettimään, oliko teillä isompaa juhlaseuruetta mukana kameroiden takana, joten utelias minä sai nyt vastauksia. :) Kuulostaa kyllä kaikin puolin mainiolta päivältä ja illalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meitä kovasti jännitti. Ainakin silloin, kun olimme erillämme. Kun kohtasimme pitkän päivän jälkeen oli ilo niin ylimmillään, että kamerat unohtuivat. Jäi vain se tärkein.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.