sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Ne pienet jutut - Onni arjessa!



Kotona vietettyjen vuosien ansioista minulle on kehittynyt taito iloita pienestä. Välillä ihan naurattaa, kuinka pienestä sitä oikeasti pystyykään repimään hauskuutta ja iloa. Tämä on aika paljon todettu ihmiseltä, joka on pitänyt itseään negatiivisena tyyppinä lähes koko elämänsä. Olen myös aina ollut visuaalinen ihminen. Rakastan värejä ja muotoja. Ihastelen pieniä yksityiskohtia. Kotiin yritän rakentaa pieniä juttuja sinne ja tänne. Ilostuttamaan arjen keskelle. Kukkia tai värikkäitä pillejä maljakkoon. Minimaailmoja kukkaruukkuihin. Käy kurkistamassa Instagramin puolella! Siellä on nähtävillä tämän päivän hassutteluja.

Tänään minut sai hymyilemään jättimäiset vaahtokarkit, kukkaan puhkeavat pionit ja kuopuksen uusi ulkokeinu. Minä ilahduin viileästä tuulesta ja muutamasta sadepisarasta. Yllätysvieraasta. Älkää kulkeko pienien hetkien ohi silmät kiinni. Pienissä hetkissä piilee onni ja tyytyväisyys. Mikäli asenne ei solahda yhteen luonteesi kanssa ei ole vielä syytä huoleen. Kaikkea voi harjoitella. Anna mahdollisuus kaikelle pienelle ja hauskalle ja huomaat, kuinka ne valtaavat hiljalleen enemmän ja enemmän alaa elämässäsi.




2 kommenttia:

  1. Ihania värejä ja kaunis kukkakin. Hyvää Kesää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä pihan pionit kukkivat ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Satuin siirtämään kukkapenkin muutama vuosi sitten ja pionit eivät pitäneet siitä yhtään. Paljon mahtuu päivään kauniita värejä. Sateenkaaria ja mansikoita kesääsi!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.