Onko olemassa suurempaa iloa maailmassa kuin se, että ilahduttaa toista ihmistä? Usein jokin pieni ja itsetehty lahja saa aikaan suuren hymyn. Lahjaan valjastaa tällöin myös enemmän aikaa ja ajatusta. Se tehdään hellyydellä ja ilolla. Lahjansaajaa erityisesti ajatellen. Minä tein lahjan väripilkuksi arkeen. Lahjan oli tarkoitus ollakin hieman hassu sellaisella hyvällä tavalla. Saada hyvälle mielelle. Muistuttaa elämän pienistä hassuista jutuista.
Toisinaan elämä vie meiltä pois asioita. Jättäen jälkeensä kuoren, jonka vankina ihminen osittan on. Siellä kuoren alla on yhä se sama sielu. Sen näkee silmistä. Sen näkee herkästi syttyvästä hymystä. Toivoisin, että me kaikki osaisimme olla enemmän ihminen ihmiselle. Silloinkin, kun vanha ystävä ei enää pysty siihen samaan kuin ennen. Silloin on yhdessä löydettä uusi muoto ystävyydelle ja yhdessä olemiselle. Nautittava pienistä jutuista. Oltava läsnä. Menneitä saa toki muistella ja kerätä sieltäkin niitä elämän kultahippusia, mutta tärkeintä on pysähtyä yhdessä nykyhetkessä. Nauttia kesäisistä mansikoita, kukkaloistosta ja lämpöisestä päivästä. Tärkeää on koskettaa ja katsoa ihmistä silmiin. Hymyillä takaisin. Ottaa toinen siinä hetkessä vastaan sellaisena, kun hän juuri nyt on. Yhä täynnä ihmisarvoa ja rikkautta.
Lahjan tekeminen on oikeastaan tietynlaista hiljentymistä ja valmistautumista tulevaan tapaamiseen. Kädet tekevät työtä ja mieli keskittyy. Helmien, nappien ja kristallien pujottelu rautalankaan on kuin rakentaisi elämän helminauhaa. Ilot, surut, menetykset, voitetut taistelut ja elämän vastoinkäymiset..lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus...
0 kommenttia:
Lähetä kommentti